EUROOPPA-LISTA: Eurooppalaista kulttuuria etsimässä

Roman Schatz

© Roman Schatz

© Roman Schatz



Vähiten minua yllätti ensiksikin se, että Eiffel-tornia pidetään Euroopan merkittävimpänä rakennuksena. Aikani mietittyä ei minullekaan tullut mitään parempaa mieleen. Juutinrauman sillan olisi tietysti voinut mainita tai suurimman ihmisen rakentaman koneen, LHC-hiukkaskiihdyttimen Genevessä, tai Stonehengen.

Väliaikaiseksi tarkoitettu Eiffel-torni, jonka pystytys aiheutti aikanaan voimakkaita protesteja, on totta toisiaan fallistisin rakennus, joka Euroopalla on tarjottavana. Hämmästyttävää, että ranskalaiset itse panevat Eiffel-tornin vasta kolmannelle sijalle – ykkössijalla heillä komeilee Brandenburgin portti! Ilmeisesti Reinin vasen ranta tuntee edelleen jonkinlaista kunnioitusta arvaamattomia saksalaisia kohtaan...

Siihen, että Berliinin muuri on listalla vasta seitsemännellä sijalla, ei voi suhtautua muuten kuin huvittuneesti: Nykyään tämän betonissa ja kilometreissä mitattuna kerran Euroopan ylivoimaisesti suurimman rakennelman rippeitä saa etsiä aivan opaskirjasen ja suurennuslasin avulla.

Leonardo da Vinci on yleisen käsityksen mukaan Euroopan merkittävin taiteilija. Melko mielikuvitukseton valinta tosin, mutta yksinkertaisesti totuus, sillä Galileo Galilei ja Albert Einstein eivät virallisesti olleet taiteilijoita, vaikka edistivätkin maailmankäsitystämme huomattavasti enemmän kuin Leonardo.

Yllättävää, että suurin osa jordanialaisista, egyptiläisistä ja marokkolaisista tuntee olevansa oikeastaan jo eurooppalaisia. Kuitenkaan en tunne yhtään saksalaista tai suomalaista, joka vastaisi "oikeastaan kyllä" kysymykseen, tuntevatko he itsensä arabeiksi tai afrikkalaisiksi, vaikka koko ihmiskunta on todistetusti peräisin Afrikasta. Tätä perspektiivien asymmetriaa täytyy vielä joskus pohtia vähän enemmän.

Ihmetyttää sekin, että Euroopan tärkeimmät lahjat maailman kulttuurille olisivat muka demokratia, klassinen musiikki, kirjallisuus, filosofia ja taide (saksan kielessä kaikki muuten feminiinisiä sanoja). Kaikenväriset eurooppalaiset ilmoittavat vastauksena kysymykseen korkeita, immateriaalisia, humanistisia, jopa henkisiä arvoja – emmekö siis olekaan materialisteja, vaikka keskustelussamme vilisee satoja miljardeja? Kiinnostavatko meitä todellakin jalot, pehmeät, eurooppalaiset arvot? Olisimmeko tiukan paikan tullen valmiita puolustamaan niitä? Kuinka kauan? Millä hinnalla? Millä tavoin/keinoin? Ja keitä vastaan?

Hienoista ylpeyttä tunnen siitä, että parhaitten eurooppalaisten elokuvien kymmenen kärjessä -listalla on viisi saksankielistä elokuvaa. Ja siitä, että Berliiniä pidetään Euroopan kiinnostavimpana kaupunkina. Ja siitä, että useimmat eurooppalaiset haluaisivat asua joskus pidemmän aikaa Saksassa. Useimmille saksalaisille tekisi hyvää viettää jonkin aikaa jossain toisessa Euroopan maassa.

Niukan, mutta selvän voiton Euroopan vaikuttavimpana kirjallisena hahmona vei antisankari Don Quijote. Ja aivan oikein, sillä väistämättä tulee mieleen, että se mitä Eurooppakin tekee parhaillaan itse itselleen, muistuttaa sitä katkeraa kamppailua, jota tuo rakastettava sekopää ritari kävi seitsemää tuulimyllyään ja kaikkea muuta maailman pahuutta vastaan.

No entä sitten nämä vitsiniekat, jotka mainitsevat merkittävimmäksi eurooppalaiseksi keksinnöksi unkarilaisten kuulakärkikynän, puolalaisten petrolilampun, suomalaisten astiankuivauskaapin tai espanjalaisten lattiamopin. Kaikki kunnia paikallispatriotismille ja huumorille, mutta ripaus eurooppalaista ylpeyttä tekisi teille surkimuksille hyvää. Miten olisi esimerkiksi suhteellisuusteoria? Tai akvedukti? Tai lentokone? No, ainakin ranskalaiset ovat ylpeitä elokuvateatteristaan ja belgialaiset saksofonistaan.

Ehdoton huippuvastaus siihen, mikä on merkittävin eurooppalainen keksintö, oli yhdeksännelle sijalle sijoittunut vastaus: Amerikka. Amerikan nimittäminen keksinnöksi, ja vieläpä eurooppalaiseksi keksinnöksi, todistaa terveestä eurooppalaisesta itsetunnosta. Vastaus yllätti minut lievästi sanottuna mitä miellyttävimmällä tavalla. Sillä asiahan pitää yhtä paljon paikkansa kuin se, että Australia on brittiläinen keksintö. Me eurooppalaisethan lähetimme oman eliittimme valtameren taakse Amerikkaan: uskonnollisia fanaatikkoja Englannista ja Saksan Schwarzwaldista, rikollisia aineksia Sisiliasta, nälkiintyneitä maatyöläisiä Irlannista ja kaikkia muita mahdollisia vähemmistöjä, joilla ei ollut enää juuri mitään odotettavaa elämältä.

Erityisen mukavaa on se, että Monsieur Adolf Hitler sijoittuu vasta kauas sijalle yhdeksän etsittäessä merkittävintä eurooppalaispoliitikkoa — elävää tai kuollutta. Ehkä hän eräänä päivänä häipyy lopullisesti, sen hän olisi totisesti ansainnut. Ihmeellistä, ettei tärkeimpien poliitikoiden joukkoon ole mahtunut yhtään Rooman keisaria, ei edes Julius Caesar henkilökohtaisesti. Kiittämättömyys on maailman palkka, o imperatores, eikä Eurooppa ole tässä suhteessa poikkeus.

Viime aikoina on alkanut kuulua yhä useammin vaatimuksia, että Saksan pitäisi viimeinkin kohottaa itsetuntoaan, kehittää identiteettiään ja ottaa Euroopassa suunnannäyttäjän rooli, joka sille ilmeisesti kuin luonnostaan lankeaa.

Uuden saksalaisen itsetunnon rakentamisen voisi aloittaa keittiöstä: Se, että Saksa sijoittui Euroopan laajuisessa vertailussa vasta kahdeksannalle sijalle, ei voi olla muuta kuin medioiden vuosikausia jatkuneen aivopesun tulosta. Siitä lähtien, kun tulin Suomeen, olen sen tiennyt: Saksalainen keittiö on tuhat kertaa parempi kuin sen maine. Ja se, joka ei ymmärrä kunnon saksalaisen kotiruoan päälle, saa Saksasta Euroopan parasta gyrosta, Euroopan parasta kebabia, Euroopan parasta cappuccinoa ja Euroopan parasta pizzaa.

Vain yksi pitää miehen vielä paremmin tiellä kuin ruoka ja juoma: rauha. Kysyttäessä "Mitä Eurooppa merkitsee sinulle henkilökohtaisesti?" rauha kipusi sentään kahdeksannelle sijalle. Minulle rauha on Euroopassa kaikkein tärkein asia. Olemme eläneet jo miltei 70 vuotta ilman sotaa, sillä: Historian aikana ei ole käyty yhtään ainoaa sotaa demokraattisten valtioiden välillä. Minne on kasautunut suurin määrä demokratioita? Eurooppaan.

Kaiken kaikkiaan: Eurooppalista vetää meidät takaisin maan pinnalle, se koskettaa, se huvittaa. Eurooppa on tosin tuhansia vuosia vanha, mutta se ei vielä lähimainkaan tiedä, mitä se oikeastaan on ja mitä se haluaa olla. Silti Eurooppalista huokuu tervettä optimismia. Suurin osa eurooppalaisista uskoo, että Eurooppa on menossa ylöspäin. Yksi asia meille on ollut selvä jo vuosituhansia: Tulevaisuus on näyttävä, mitä meille jatkossa tapahtuu.