Opiskelijaliitot

Opiskelijaliittojen unohdettu maailma

Mitglieder der Burschenschaft Teutonia während der feierlichen Eröffnung des Akademischen Jahres der Universität Freiburg; Copyright: picture-alliance / dpaTeutonia-korporaation jäseniä juhlallisissa yliopistovuoden avajaisissa Freiburgissa; Copyright: picture-alliance / dpa Tällä maailmalla on omat sääntönsä: se mitä ulkomaailma tietää opiskelijaliitoista, on yleensä sekoitus puolitotuuksia ja kuulopuheita. Ja niitä on kuitenkin melkein jokaisessa saksalaisessa yliopistokaupungissa.

Sana ”Studentenvereinigung”, ’opiskelijaliitto’, nostattaa Saksassa useimmiten mielikuvan lippalakkiin ja vanhakantaiseen univormuun sonnustautuneista nuorukaisista, joilla kulkee värikäs olkanauha rinnan poikki ja on ehkä kasvoissa arpi tai pari muistona ritualistisesta miekkataistelusta. Tämä kuva ei ole täysin väärä. Mutta saksankielisessä Euroopassa on tuhatkunta opiskelijaliittoa ja niissä kaikkiaan 150 000 jäsentä ja 20 000 opiskelijajäsentä – ja niiden välillä on valtavia eroja.

Sana ”opiskelijaliitto” on hiukan harhaanjohtava sikäli, että niiden jäsenet katsovat keskinäisen liittonsa pitävän koko loppuelämän ajan. Liittoon otetusta nuoresta opiskelijasta, ”fuksista”, tulee sittemmin “vanha herra”, joka tukee liiton jälkikasvua rahallisesti ja suhteillaan.

Korporaatioita, osakuntia, katolisia opiskelijaliittoja

Burschentag 2007; Copyright: Deutsche Burschenschaft Näiden miehisten liittojen maailman voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä koostuu noin 300 korporaatiosta, joiden jäsenten ulkoasu vastaa tuttua kuvaa univormupukuisista opiskelijoista. Ensimmäiset näistä ryhmistä syntyivät jo 1800-luvun alussa. Euroopan saksankielinen alue oli tuolloin pirstoutunut moneksi pikkuvaltioksi ja yhtenäisestä, vahvasta ja itsenäisestä Saksasta haaveilivat myös monet opiskelijat, jotka sitten lyöttäytyivät yhteen ja perustivat ensimmäiset korporaatiot. Ne joutuivat aluksi toimimaan maan alla. Moni ryhmistä radikalisoitui ja erotti riveistään juutalaiset ja näkemyksiltään liberaalit jäsenet.

Se että saksankielinen Itävalta ei tullut osaksi vastaperustettua Saksan valtakuntaa vuonna 1871, oli monille korporaatioihin kuuluville tuskallinen asia. Saksan ja Itävallan korporaatiot toimivat vielä nykyäänkin tiiviissä yhteistyössä. Suojelupoliisi tarkkailee joitakin korporaatioita Itävallassa ja monissa Saksan osavaltioissa. Tiedusteluviranomaiset ounastelevat korporaatio-opiskelijoiden ja äärioikeistolaisten välisen yhteydenpidon kasvavan.

Nimekkäitä tämän päivän korporaatioveljiä ovat muun muassa itävaltalainen oikeistopopulisti Jörg Haider (”Silvania”-korporaation jäsen), Berliinin entinen pormestari Eberhard Diepgen (”Saravia Berlin”) ja Rheinland-Pfalzin sekä Thüringenin ex-pääministeri Bernhard Vogel ("Arminia Mainz").

Aateli erikseen

'Kommers' Landaussa; Copyright: Deutsche Burschenschaft Korporaatioita muistuttavat osakunnat (”Corps”) – ainakin ulkonaisesti. Myös niiden jäsenet käyttävät univormuja ja käsineitä. Lähes kaikki ryhmät molemmissa suuntauksissa edellyttävät jäsentensä käyvän rituaalisen ”mensur”-miekkataistelun. Varsinaiset erot näiden kahden suuntauksen välillä ovat syvemmällä: ”Korporaatioihin rekrytoituu lähinnä sellaisia nuoria miehiä, jotka tavoittelevat yhteiskunnallista nousua”, selittää politiikantutkija Alexandra Kurth Giessenin yliopistosta. Osakuntien jäsenet taas tulevat ennen kaikkea aatelistosta ja muista yhteiskunnan yläkerroksista. ”Osakunnat syntyivät 1800-luvun puolivälissä myös vastareaktiona opiskelijoiden moraaliselle rappiolle. Niissä on etusijalla ajatus eliitistä, jota ne katsovat edustavansa jäsenten kansallisuuteen katsomatta”, tulkitsee historioitsija Michael Gehler Hildesheimin yliopistosta. "Siksi niissä on jäseninä myös intialaisia ja afrikkalaisia." Tunnettu esimerkki tästä on Etiopian viimeisen keisarin veljenpojan poika ja Sivistynyt käytös -nimisen bestsellerin kirjoittanut prinssi Asfa-Wossen Asserate, joka on Tübingenin Suevia-osakunnan jäsen.

Katoliset opiskelijaliitot sekoitetaan usein korporaatioihin ja osakuntiin. Näitä nimilyhenteillä CV, KV ja UV tunnettuja ryhmiä alkoi ilmaantua 1800-luvun puolivälissä. Ne kehittyivät alun perin suojelemaan katolilaisuutta mahtavan protestanttisen Preussin alistamispyrkimyksiltä. Laajin nykyisistä katolilaisliittojen järjestöistä on Cartellverband (CV), jossa on yhdistyksen omien tietojen mukaan 30 000 niin sanottuihin värejä kantaviin liittoihin kuuluvaa jäsentä. Vaikka monet näiden katolilaisryhmien rituaaleista on omaksuttu korporaatioilta ja osakunnilta, niiden jäsenet eivät yleensä käytä univormua ja lakkia kuin erityisinä juhlapäivinä. Ja miekkataistelu on niissä kielletty uskonnollisista syistä.

Huolta jälkipolvista

Yhteiskunnan liberalisoituminen on jättänyt jälkensä myös katolisiin opiskelijaliitoihin. Ne joutuvat usein hakemaan julkisilla ilmoituksilla uusia jäseniä elossa pysyäkseen. Nykyään opiskelijaliittojen taloissa ei asu enää entiseen tapaan lähes poikkeuksetta vain tulevia lääkäreitä, lakimiehiä ja taloustieteilijöitä, vaan joukossa saattaa olla myös jokunen sosiaalipedagogiikkaa lukeva pitkätukkainen hevari. Jopa Saksan jalkapallomaajoukkueessa pelaavasta Christoph Metzelderista tuli kauppatieteitä opiskellessaan Bochumin ”AV Silesia” -ryhmän kautta CV:n jäsen.

"Valoisimmat näkymät on nyt, jollei yleensäkin, miekkataistelun kieltävillä, värejä kantavilla (katolisilla) liitoilla”, arvelee historioitsija Gehler. Niiden periaatteet ovat parhaiten sovitettavissa nykyaikaan, jossa kansainvälisyys ja joustavuus merkitsevät enemmän kuin elinikäinen jäsenyys, jota nekin toki yhä vaalivat. Kimppa-asunnot tuntuvat olevan enemmän tätä päivää kuin opiskelijaliittojen asuntolat.

Naiset ovat näissä opiskelijaliitoissa useimmiten pelkkä koriste. "He saavat tulla joihinkin tilaisuuksiin niin kutsuttuina couleur-daameina. Ei sen enempää”, sanoo politiikantutkija Kurth. Muutamia poikkeuksia kuitenkin on. Bonnissa sai jo vuonna 1899 alkunsa ensimmäinen naisopiskelijain liitto nimeltään Hilaritas. 1980-luvulta lähtien on syntynyt joukko uusia yhdistyksiä, ja nyt Saksassa on noin 30 naisten naisille perustamaa opiskelijaliittoa. Naisopiskelijoita on kannustanut tässä paljolti sama haave kuin heidän miespuolisia kollegoitaan: toisilta jäseniltä saatava tuki ja elinaikainen, perheen kaltainen liitto.

Lukuvinkkejä:

Alexandra Kurth: Männer – Bünde – Rituale. Studentenverbindungen seit 1800. Campus Forschung; Band 878, Frankfurt am Main: Campus 2004, ISBN 3-593-37623-7

D. Heither/M. Gehler/A. Kurth/G. Schäfer: Blut und Paukboden. Eine Geschichte der Burschenschaften. Fischer Taschenbuch Verlag, Frankfurt am Main, 1997, ISBN 3-596-13378-5

Matthias Lohre
on historioitsija ja politiikantoimittaja taz-lehden Berliinin-toimituksessa

Copyright: Goethe-Institut, Online-Redaktion

Jäikö sinulle kysyttävää tästä artikkelista? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Helmikuu 2008

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Youth in Germany

Fashion, music, dress, political orientation: what exactly is it that defines youth and youth cultures?