Moritz Bleibtreu

”Minua kiinnostaa näyttelijänammatissa ennen muuta tunne siitä, että pystyn siinä välittämään jotakin”, sanoo Moritz Bleibtreu eräässä haastattelussa. ”On sitä paitsi kiva olla joku joka ei oikeasti ole.” Vieraassa roolissa viihtyminen kulkee hänellä suvussa: 1971 Münchenissä syntynyt Moritz Bleibtreu on näyttelijäpariskunta Hans Brennerin ja Monica Bleibtreun lapsi. Kun Moritz on kahden, Brenner jättää perheensä, äiti muuttaa Hampuriin ja teatterista tulee pian pojalle toinen koti. ”Minulla ei ole ollut koskaan mitään muuta mahdollisuutta mielessä”, selittää Moritz Bleibtreu ammatinvalintaansa. ”Olen halunnut pienestä pitäen näyttelijäksi.” Koulun hän lopettaa yhdennentoista luokan jälkeen ja lähtee au pairiksi Pariisiin. Hän elää Roomassa ja New Yorkissa, jossa hän opiskelee näyttelijäntyötä siellä käytössä olevalla metodinäyttelemisen menetelmällä, mutta ei pääse sen kanssa sinuiksi. ”Jos aion näytellä jonkin roolin, minun ei tarvitse kaivella menneisyyttäni löytääkseni tiettyjä tunnetiloja. Katsojan kannalta on täysin samantekevää, ovatko minun kyyneleeni aitoja vai olenko hieronut sipulia silmiini. Pääasian on että ne vaikuttavat hänestä aidoilta.”

Menestystä ilman metodinäyttelemistä

Moritz Bleibtreu on saavuttanut viimeksi kuluneiden kolmentoista vuoden aikana menestystä tällä asenteellaan. Oli kyseessä sitten Detlev Buck, Fatih Akin, Helmut Dietl tai Hans Weingartner – kaikki haluavat hänet elokuviinsa. Jo varhain hänestä kiinnostuvat myös ulkomaiset ohjaajat: hän esittää Harvey Keitelin vastanäyttelijänä István Szabón draamassa Taking Sides – Tapaus Furtwängler (2001) saksalais-amerikkalaista upseeria ja Steven Spielberg haluaa hänet näyttelemään Baader-Meinhof-terroristijärjestön kannattajaa poliittiseen trilleriin München (2005). Hollywoodiin Bleibtreu ei kuitenkaan tunne vetoa: ”Minä teen mieluummin töitä saksaksi”, hän sanoo haastattelussa. ”Sillä minun tunteeni ovat vahvasti kytköksissä äidinkieleen.”

Bleibtreu hallitsee laajan repertuaarin – lastenelokuvasta pukunäytelmän kautta gangsterifilmeihin – ja hän onkin nyt 37-vuotiaana yksi Saksan kysytyimmistä näyttelijöistä. Häntä itseään näyttävät kiinnostavan puhtaita voittajia tai häviäjiä enemmän tavalla tai toisella murtuneet sankarit. Oliver Hirschbiegelin painostavassa psykotrillerissä Das Experiment (1999) Bleibtreu näyttelee umpikujaan ajautunutta toimittajaa nimeltään Tarek, joka osallistuu hyvän jutun saadakseen yliopistolla järjestettävään psykologiseen kokeeseen, joka karkaa hallinnasta ja ajaa Tarekin psykoterrorin ja väkivallan noidankehään. Kun Moritz Bleibtreu oli liitetty tähän saakka lähinnä koomisiin rooleihin, hän tuo nyt ilmi synkkiä ja hyvin hauraita sävyjä – ja lisäksi valmiutensa mennä näyttelijänä myös äärimmäisyyksiin.

Rajoja koettelevaa läsnäoloa

Voimaa ja herkkyyttä – nuo molemmat ulottuvuudet heijastuvat myös hänen ulkoisessa olemuksessaan. Bleibtreu ei ole mikään jättiläinen, mutta hän on hyvin vahvasti läsnä ja jää esittämiensä luonteiden takaa aina mieleen Moritz Bleibtreuna. Hän vaikuttaa tyypiltään etelämaalaiselta, silmät ovat tummat ja huulet aistilliset. Ohjaaja Fatih Akin – Bleibtreun läheinen ystävä – on antanut hänelle elokuvassaan Solino (2000) italialaisten maahanmuuttajien pojan roolin, ja hänen Knockin’ on Heaven’s Door -elokuvassa esittämänsä Abdul on arabi. Jotkut varmaankin näkevät hänessä itsevarmuutta uhkuvan kaverin, toiset taas ennemminkin herkän, romanttisen rakastajan. Bleibtreu pystyy kumpaankin, ja parhaimmillaan hän on koetellessaan esittämiensä hahmojen rajoja.

Ohjaaja Oskar Roehler, sielunsyövereiden koluaja, valitsee Bleibtreun kahteen elokuvaansa, joista toinen on Agnes und seine Brüder (2004), toinen Elementarteilchen (2006), Michel Houellebecqin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva. Bleibtreu näyttelee siinä Brunoa, turhautunutta opettajaa ja runoilijaa, jolla on avioliitto hajalla ja paha äitikompleksi ja joka näyttää suorastaan pursuavan temperamenttia ja testosteronia ja päätyy lopulta psykiatriseen laitokseen. Bleibtreu sanoo Brunon kaltaisten roolien olevan itselleen luksusta. Vuoden 2006 Berliinin elokuvafestivaaleilla hän saa tästä osastaan parhaan näyttelijän palkinnon.

Erityinen haaste hänelle on RAF-terroristi Andreas Baaderin rooli Uli Edelin draamassa Baader Meinhof Komplex (2008). Kun terroristi ampui itsensä vankisellissään 1977, Bleibtreu oli juuri täyttänyt kuusi vuotta. Kuinka siis esittää historiallista ja erittäin kiistanalaista henkilöä? Bleibtreu selittää: ”Minun tehtävänäni ei ole imitoida vaan tulkita. Ratkaisevaa oli, että yritin tehdä oikeutta tuon legendan hengelle ja voimalle.” Bleibtreu sanoo eräässä toisessa haastattelussa, että hänelle on tärkeää myös seisoa mahdollisimman pitkälle sen takana, mitä tekee. Siinä mielessä hänen sukunimensä – Bleibtreu, ”pysy uskollisena” – on ollut enne.