Daniel Brühl

Ei aina vain se mukava poika

Daniel BrühlDaniel Brühl elokuvassa Good Bye Lenin! Copyright: X-Verleih AGDaniel Brühl on eittämättä tällä hetkellä yksi Saksan menestyneimmistä näyttelijöistä. Samaan aikaan, kun hänet yhdistetään Saksassa vielä vahvasti rooliinsa romanttisuuteen taipuvaisena nuorena miehenä elokuvassa Good Bye, Lenin!, hän paljastaa ulkomailla tekemissään elokuvarooleissa aivan toisenlaisia puolia itsestään ja kehittyy vähitellen nuoresta tähdestä maailmanluokan tähdeksi.

”Minusta olisi mukava esittää joskus koko elokuvan ajan vastenmielistä, juonittelevaa rottaa”, tunnustaa Daniel Brühl saksalaisen Galore-lehden haastattelussa. ”On ilmeisesti jotakin, joka saa sekä elokuvantekijät että yleisön näkemään minussa romanttisen hahmon. Minun ystäväni, tyttöystäväni ja vanhempani sitä vastoin tietävät erittäin hyvin, että minä osaan olla varsinainen paskiainen. Mutta jotenkin vain kukaan ei halua nähdä minua sellaisena kameran edessä.” Johtuu todennäköisesti Brühlin ulkonäöstä, että häntä ei oikein tahdo uskoa pahaksi pojaksi – noista hiukan uneksivasti katselevista suurista silmistä ja tasapainoisista kasvoista, joista voi löytää hiukan naisellisia piirteitä. Daniel Brühl on puoleensavetävä, mutta ei kuitenkaan skandaalimaisen kaunis mies niin kuin joku Jude Law tai George Clooney.

Uskottavan sympaattinen

Daniel Brühl elokuvassa Good Bye Lenin! Copyright: X-Verleih AGBrühl säteilee rooleissaan normaaliutta ja luonnollisuutta tavalla, joka saa hänen esittämiensä hahmojen sympaattisuuden vaikuttamaan uskottavalta. Nykyisin 30-vuotias näyttelijä onkin nähty pitkään pehmeiden ja mukavien, naisia ymmärtävien miesten roolissa. Niin esimerkiksi vuonna 2003 ensi-iltansa saaneen Good Bye, Lenin! -elokuvan Alexina, joka rakentaa rakkaudesta sosialismiin uskovaan, vaikeasta onnettomuudesta toipuvaan äitiinsä tämän kerrostaloasuntoon täydellisen illuusion DDR-ajan jatkumisesta Saksojen yhdistymisen jälkeisessä Itä-Berliinissä, jossa on todellisuudessa alkanut jo ajat sitten Coca-Colan ja McDonald’sin valtakausi. Good Bye, Lenin! -elokuvan menestys on poikinut Brühlille rooleja myös kansainvälisissä produktioissa. Elokuvassa Medusan sinetti (2007) Brühl näyttäytyy vain lyhyessä vuoropuhelussa Matt Damonin kanssa ja häviää sitten valkokankaalta, mutta espanjalaisessa draamaelokuvassa Salvador (2006) hänelle tarjoutui mahdollisuus tuoda taas esiin kykynsä pääosanesittäjänä. Rooli vapaustaistelijana ja ETA-aktivistina, joka ampuu kiinniottotilanteessa poliisin ja jonka Francon kätyrit teloittavat äärimmäisen raa’asti, antaa Brühlille lisäksi tilaisuuden käyttää täydellisesti hallitsemaansa espanjaa.

Daniel Brühl on puoliksi espanjalainen; hän on syntynyt Barcelonassa ja varttunut kaksikielisessä perheessä. Koulunsa hän on käynyt Kölnissä, ja hänen isänsä Hanno toimii ohjaajana televisiossa. Brühl herättää ensimmäistä kertaa elokuvayleisön huomion esittäessään skitsofreniaan sairastuvaa Lukasta itävaltalaisohjaaja Hans Weingartnerin elokuvassa Das Weisse Rauschen (2001). Yhteistyö Weingartnerin kanssa jatkuu kolme vuotta myöhemmin menestyksekkäästi elokuvassa Kylläisyyden päiväsi ovat luetut (2004), jossa Brühl näyttelee sulkeutunutta haaveilijaa, joka kaipaa 60- ja 70-luvun vallankumouksellista energiaa ja on huomattavasti vähemmän kiinnostunut tytöistä ja diskoista kuin kiihkeästä kuvitelmastaan lietsoa tarkkaan suunnatuilla iskuilla vallankumouksellisia voimia henkiin 2000-luvun Berliinissä. Brühl pääse näyttämään todelliset kykynsä tässä roolissa: Hän vaikuttaa ajoittain pehmeältä ja herkältä, mutta osoittautuu toiselta puolen myös kieroksi ja arvaamattomaksi. Harmittoman julkisivun takana muhii ilmiselvästi myös ihan toisenlaisia, mielenkiintoisempia, ehkä myös synkempiä persoonallisuudenpiirteitä, joiden tuhopotentiaali voi ryöstäytyä valloilleen. Varautuneisuuden takaa välähtelee maskuliinisuus ja temperamentti.

Ehdotonta antaumuksellisuutta ja täydellistä motoriikkaa

Brühl tuo näin saksalaiselokuvaan uuden miestyypin: hän ei lukeudu Götz Georgen, Jürgen Vogelin tai Til Schweigerin kaltaisten kulmikkaiden, voimaa pursuilevien mieshahmojen joukkoon, vaan tuo rooleihinsa myös aavistuksen melankoliaa ja pehmeyttä. Ohjaaja Weingartner ylistää Brühliä näyttelijänä, joka kykenee saamaan yleisön samaistumaan esittämäänsä roolihenkilöön niin voimakkaasti, ”että se alkaa jossakin vaiheessa ajatella samalla tavalla kuin tämä”. Brühlistä itsestään on hiukan pelottavaa, että hän kykenee eläytymään niin nopeasti vieraisiin ihmisiin. ”Ja siitä ehkä johtuu”, miettii Brühl berliiniläisen Tagesspiegel-lehden haastattelussa, ”että ihmiset, jotka ovat nähneet jonkin minun elokuvani, kuvittelevat monesti tuntevansa minut hyvin.” Wolfgang Becker, Good Bye, Lenin! -elokuvan ohjaaja, näkee Brühlin salaisuuden tämän näyttelemisen välittömyydessä: ”Daniel on kokovartalonäyttelijä. Hän ei yritä kontrolloida kehoaan liian analyyttisesti. Hän on sisällä roolissa kaikissa liikkeissään. Hänen motoriikkansa toimii, ihan yksinkertaisesti. Se liittyy siihen, että hän antautuu roolinsa esittämiseen kokonaan, että hän ei pelkää putoavansa.”

Tieto Brühlin kyvyistä on kiirinyt Hollywoodiin saakka: Hänen osastaan Bryan Singerin Stauffenberg-draamassa Operaatio Valkyrie (2008) ei tule lopulta totta, mutta Quentin Tarantino sen sijaan ilmaisee julkisesti kiinnostuksensa häntä kohtaan näyttelijänä. Tarantino on parhaillaan tekemässä roolivalintoja uuteen elokuvaansa Inglorious Bastards, jonka yhteen pääosaan on tulossa Brad Pitt. Asiasta ei ole Brühlin agentin mukaan vielä yhtään mitään sanottavaa, mutta Tarantino ja saksalaisnäyttelijä tulevat hänen mukaansa hyvin toimeen keskenään. Yhteistyö ennakoimattomana poikkeusohjaajana tunnetun Tarantinon kanssa saattaisi olla Brühlille oiva tilaisuus kasvaa elokuvanäyttelijänä täysi-ikäiseksi ja päästä lopullisesti eroon mukavan pojan imagosta.

Lasse Ole Hempel
on kulttuurintutkija ja journalisti. Hän työskentelee toimittajana ja kustannustoimittajana Berliinissä.

Copyright: Goethe-Institut, Online-Redaktion

Jäikö sinulle kysyttävää tästä artikkelista? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Syyskuu 2008

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Youth in Germany

Fashion, music, dress, political orientation: what exactly is it that defines youth and youth cultures?