Julia Hummer

Nerokas ja arvaamaton autodidakti

Julia HummerJulia Hummer. Copyright: 2005 Schramm Film/Kuva: Hans FrommJulia Hummer on ilmiö: Hänet keksitään sattumalta kadulta ja hän tekee – täysin vastoin kaikkia todennäköisyyden lakeja – vaikuttavan uran elokuvanäyttelijänä vaihtaakseen menestyksen huipulla radikaalisti suuntaa. Hummeria ei ole nähty vuoden 2005 jälkeen enää yhdenkään elokuvan pääosassa, sillä hän on omistautunut lähes kokonaan musiikille.

Jotakin täytyy tapahtua, kun kamera vangitsee Julia Hummerin kasvot. Journalistit ja elokuvantekijät puhuvat jatkuvasti merkillisestä muodonmuutoksesta, joka tekee lähes huomaamattomaksi luonnehdittavasta tytöstä ainutlaatuisen valkokangasilmiön. ”Hänen kasvonsa, hänen silmänsä, kaikki muuttuu!” sanoo esimerkiksi ohjaaja Hans-Christian Schmid, joka valitsee Hummerin elokuvaansa Crazy (2000). Ensimmäinen, joka huomaa Hummerin erityissuhteen kameraan on muuan Jetzt-nuorisolehden valokuvaaja. Hän keksii vuonna 1998 tuolloin 17-vuotiaan Hummerin kadulta Münchenissä. Hummer on juuri lopettanut koulun ja riemuitsee ensimmäisestä, 50 markan esiintymispalkkiostaan ja ensimmäisestä kansikuvastaan – cowboy-hatussa ja Stars & Stripes -paidassa (Hummer mainostaa nykyisin MySpace-nettisivuaan tällä valokuvalla). Vaikka Hummer ei ole käynyt päivääkään teatterikoulua, hän näyttelee jo vuoden kuluttua tästä pikaotoksesta Sebastian Schipperin elokuvassa Absolute Giganten (1999) ja saa loistavat arvostelut. Pian sen jälkeen hän esittää Christian Petzoldin draamassa Vainotut (2000) saksalaisen terroristipariskunnan tytärtä, jonka vanhemmat joutuvat jatkuvasti pakenemaan salaista poliisia ja elämään siksi kaksoiselämää. Perheen puberteetti-ikäinen tytär nousee kapinaan ja haluaa murtautua ulos poliittisen maanalaisuuden vankilasta, mutta pelkää menettävänsä samalla vanhempiensa rakkauden.

Irtiotto seuraavaan kortteliin

Vaikean, itseään ja elämäntietään etsivän tytön rooli muodostuu jatkossa Julia Hummerin paraatirooliksi: silmistä paistaa epävarmuus, kielenkäyttö on röyhkeää ja hävytöntä ja ainutlaatuisen tummasointinen ääni kielii herkkyydestä ja haavoittuvuudesta. Väliin vivahteettomat, lähes jäätyneet kasvonpiirteet ja karhea, vastahankainen habitus sopivat erinomaisesti uuden saksalaiselokuvan asialliseen ja hienojakoisen syvälle luotaavaan suuntaukseen, joka tunnetaan myös ”Berliinin koulukuntana” ja jonka johtava ohjaajanimi on juuri Christian Petzold. Petzold kiinnittää Hummerin 2005 elokuvaansa Gespenster, ja Hummer saa esitettäväkseen tähänastisen uransa vaikuttavimman roolin, jonka Petzold on kirjoittanut varta vasten hänelle. Hän vaeltaa kuin haamu ja unissakävelijä Tiergartenin ja Potsdamer Platzin välisten epätodellisten berliiniläismaisemien halki yhdessä Sabine Timoteon kanssa. Hummer esittää kotoaan karanneen tytön kanssa ystävystyvää orpotyttöä, joka joutuu äkkiä vastatusten mystisen tarinan kanssa, joka saattaa olla hänen omansa. Gespenster alkaa kuvalla, jossa vilahtavat nopeasti Hummerin kasvot, jotka, niin Thomas Winkler Die Zeit -lehdessä, ilmaisevat kaiken sen ”mikä tekee aikuistumisesta niin työlään ja samanaikaisesti niin kuohuttavan tapahtuman”.

Julia Hummer elokuvassa Gespenster, 2005. Copyright: 2005 Schramm Film/Kuva: Hans Fromm

Julia Hummer huomaa ajan mittaan, että pelkkä näytteleminen ei riitä hänelle: hän paneutuu intohimoisesti musiikkiin. Felix Randau ikuistaa sen elokuvaan Northern Star (2003). Hummer esittää siinä pohjoissaksalaisella maaseutupaikkakunnalla elävää hankalaa tyttöä, joka yrittää murtautua ulos ympäristönsä tunkkaisesta ahtaudesta mutta ei pääse kuin naapurikortteliin saakka. Hänellä on retkillään aina mukanaan akustinen kitara, ja sen säestyksellä soitetut kansanlaulut auttavat häntä kestämään päivästä toiseen. Elokuvan lopputekstien taustalla soi yksi hänen lauluistaan, jonka hän on äänittänyt yhtyeensä Sgt. Hummerin kanssa. Julia Hummer on tehnyt tähän mennessä toistasataa laulua, joista osan hän on levyttänyt pienten riippumattomien levy-yhtiöiden tuottamana – niiden kirjo ulottuu sympaattisesti rämpyttämällä säestetyistä, höyhenenkeveistä populaarikappaleista rauhallisiin melankolisväritteisiin kansanlauluihin. Hän laulaa pojista ja erikoislaatuisista tarinoista – toisinaan hänen teksteissään on myös puhe huumeista.

Kitaransoiton alkeet

Hummer välttelee tällä hetkellä filmaustöitä, koska pelkää elokuvan vievän liiaksi aikaa musiikilta. Hän tunnustaa lisäksi tuntevansa ”vastahakoisuutta auktoriteetteja kohtaan”, ja sekin hankaloittanee osaltaan työskentelyä ohjaajien kanssa. Hän tunnustaa Spiegelin haastattelussa, että tuntee olevansa filmauksissa kuin ”puuseppä autokorjaamossa” – väärässä paikassa. Gespenster-elokuvan jälkeen hän ei ota enää vastaan päärooleja ja on viikkokausia agenttitoimistonsa saavuttamattomissa. Hän pitää parempana elää Petzold-elokuvasta saamillaan rahoilla. Hän odottaa lasta ja kiertää esiintymässä saksalaisklubeilla kokoonpanoltaan vaihtelevien yhtyeiden kanssa. Itsestään selvää on, että hän ei ole ottanut koskaan laulutunteja. Hän väittää jopa aloittaneensa kitaransoiton sattumalta, soittamaan hän on opiskellut itsekseen – kirjasta Kitaransoiton alkeet. Mihin Julia Hummer ikinä tarttuukin – kysymys on intohimosta ja autenttisuudesta. Hänellä on kaikki edellytykset sukeutua loistavaksi antitähdeksi ja taipumattomaksi nuorisoidoliksi – suunnitelmallisen suoraviivainen ura elokuvanäyttelijänä ei sopisi hänelle alkuunkaan.

Lasse Ole Hempel
on kulttuurintutkija ja journalisti. Hän työskentelee toimittajana ja kustannustoimittajana Berliinissä.

Copyright: Goethe-Institut, Online-Redaktion

Jäikö sinulle kysyttävää tästä artikkelista? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Syyskuu 2008

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Youth in Germany

Fashion, music, dress, political orientation: what exactly is it that defines youth and youth cultures?