Paul Nolte

Hyvinvointiyhteiskunta köyhtyy ja hyvinvointivaltio käy liian kalliiksi. Pulmaan suositeltu ratkaisu: uudistuminen vanhojen arvojen ja hyveiden pohjalta, henkilökohtaisen vastuun ja tuloksenteon kautta. Professori Paul Noltesta tulee omasta sosiaalisesta asemastaan huolestuneen saksalaisen keskiluokan äänitorvi.

Kun Saksan liittotasavallassa käytiin kaksikymmentä vuotta sitten kuulu ”historioitsijakiista”, jonka aiheena oli se, löytyykö historiasta mitään, mihin kansallissosialistisen Saksan toimeenpanemaa juutalaisten kansanmurhaa voitaisiin verrata, tuolloin 25-vuotiaalle, historioitsijan uraansa aloittelevalle Paul Noltelle selvisi yhdellä iskulla, että historia on ytimeltään aina aikalaishistoriaa, kiistakapula ja sytytysainetta nykyhetken maailmankatsomuksellisissa ja poliittisissa kiistoissa. Hän vastusti akateemisen oppi-isänsä, sosiaalihistorioitsija Hans-Ulrich Wehlerin ja filosofi Jürgen Habermasin vanavedessä berliiniläistä historianprofessori Ernst Noltea, joka pyrki selittämään natsismin maailmanvallankumouksella uhanneen kommunismin pelolla. ”Valitettavasti sukunimikaimani”, selvensi nuori Nolte tuolloin kärkkäästi.

Vuonna 1963 syntyneellä Paul Noltella on nykyisin itsellään hallussaan Berliinin Freie Universität -yliopiston oppituoli, jonka alaksi on määritelty ”uuden ajan historia painopisteenään aikalaishistoria” – ja hän on lisäksi julkisen mielipiteenmuodostuksen polttopisteessä niin kuin ”sukunimikaimansa” aikoinaan. Tunnetut poliitikot näyttäytyvät kernaasti hänen seurassaan. Sillä professori kirjoittaa ja luennoi asiantuntevasti arvoista tai tarkemmin: käytännön hyveistä, joiden voi katsoa pitävän yhteiskuntaa sisäisesti koossa. Tämä oppinut tuli miljoonien televisionkatsojien tietoon sen jälkeen, kun hän oli käyttänyt ja kehitellyt kirjassaan käsitettä ”alaluokka-televisio” ja kohujuontaja Harald Schmidt tarttui siihen iltaohjelmassaan.

Nolten kirjassa Generation Reform (”Reformisukupolvi”), kuvataan tuolla käsitteellä ”uutta alaluokkaa”, jonka ominaispiirteenä ei ole alhainen aineellinen elintaso vaan henkisten tarpeiden vaatimattomuus ja puutteellinen sivistys. ”Alaluokka” tuo viiden miljoonan työnhakijan nyky-Saksassa vääjäämättä mieleen työttömät, ja päivänselvää on, että heihin yhdistetään televisio, katsovathan työttömät edustavien tutkimusten mukaan päivittäin runsaat viisi tuntia televisiota, puolitoista tuntia enemmän kuin väestö keskimäärin.

”Huolehtivaista laiminlyöntiä”

Nopeasti iskusanaksi muodostunut ”alaluokka-televisio” on malliesimerkki Nolten vaikutuksesta ja argumentaatiotavasta. Ilmaus on peräisin sosiologiasta ja päätyi Generation Reform -kirjan kautta yleiseen tietoisuuteen. Tämä käsite ei ole tyhjä sana, vaan sillä on oma todellinen, juuri katsojatutkimusten perusteella todennettu sisältönsä. Ja siinä on samalla emotionaalista latausta. Nolte puhuu tuohtuneena valtion ”huolehtivaisesta laiminlyönnistä”, valtion, joka hoitelee sosiaaliavustuksen saajat tyytyväisiksi kuukausittaisilla tilillepanoilla mutta jättää heidät muutoin lojumaan television eteen. Nolte haluaa toisaalta ravistella myös asianosaiset hereille: ”Niin, jokaisen pitäisi vähintäänkin yrittää ottaa vasara kauniiseen käteen ja takoa sitä rautaa.”

”Lisää omavastuuta yksittäiselle ihmiselle”

Näin asiantunteva ja harkitsevainen asenne puhuttelee syvästi Saksan keskiluokkaa, joka pelkää nyt sosiaalista ”pudotusspiraalia”, niin kuin Nolte on asian ilmaissut. Generation Reform -teoksen alaotsikko kertoo kaiken: Jenseits der blockierten Republik (”Tukahdutustasavallan tuolla puolen”). Nolte kirjoittaa ylisäännellyn hyvinvointivaltion kahlehtivan sen voimien vapaan leikin, joka synnytti aikanaan Saksan talousihmeen. ”Hyvinvoinnin automaattisen ekspansion vaihe jäi taakse noin kolmekymmentä vuotta sitten, ja meidän täytyy keksiä jotakin muuta”, sanoo Nolte. ”Mutta se on jätetty tekemättä. Todellisuutta ei ole haluttu katsoa silmiin ja on pulistu teollisen aikakauden lopusta. Sosiaalivaltion on siirrettävä lisää omavastuuta yksittäiselle ihmiselle.” Tai, niin hänen tuoreimman bestsellerinsä teesi: ”Hyvinvointi ja riskit kuuluvat enemmän kuin milloinkaan yhteen – se on vaarallisen modernin ajan tunnusmerkki.”

Nolte ei kuitenkaan edusta vanhaliberaalia individualismia, uussaksalla: ihanteena ei ole kyynärpääyhteiskunta. Hän pikemminkin varoittaa: ”Uudistuspyrkimyksiä ei ole mahdollista saada välitetyksi eikä panna täytäntöön ilman yhteistä arvotaustaa ja kytköstä yhteisöllisyyteen. Ilman selkeää tietoisuutta siitä, mitä me haluamme kansakuntana saavuttaa, me taannumme uudistusteknokratian asteelle.” Nolte puhuu teknokraattisen ”Saksan mallin” sijasta kakistelematta ”modernista patrioottisuudesta”: ”Moderni patrioottisuus voisi samalla varjella yhteiskuntaa jäämästä uudistuksissa liiallisesti talouden ensisijaisuuden armoille.” Siis: kansallinen, historiallisesti kehkeytynyt sosiaalinen järjestys on meidän vastarintapotentiaalimme talouden ja yhteiskunnan väistämättömäksi oletettua globalisoitumista vastaan.

Nolte ei ole mielipiteineen yksin, vaan edustaa pikemminkin oman sukupolvensa, nyt puolivälissä viidettäkymmentä olevien, tunnelmia. Esimerkiksi taloustoimittaja Gabor Steingart, jonka kirja Deutschland – Abstieg eines Superstars (”Saksa – supertähden alamäki”) on ollut myyntimenestys, sanoi Noltea haastatellessaan: ”Kolmasosa yhteiskunnasta tuottaa sen hyvinvoinnin, jonka loput kaksi kolmasosaa kuluttaa. Pois päältä pistetty yhteiskunta pitää nyt mobilisoida uudelleen, sitä täytyy rohkaista ryhtymään hyvinvoinnin tuottajaksi, ei vain sen kuluttajaksi.” Myös Steingart haluaa herätellä läpimurtotunnelmaa ja häivyttää – ei vähiten globalisaation nostattaman – ”pelon kankeuden”.

Asiantuntevuutta ja medianäkyvyyttä

Professorit, eivätkä ainoastaan saksalaisyliopistojen professorit, tekevät yleisöön menevistä kollegoistaan puhuessaan mielellään eron medianäkyvyyden ja asiantuntevuuden välillä. Nolten tapauksessa siihen ei kylläkään löydy aihetta. Historioitsija on selvitellyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tähänastisia yrityksiä rakentaa ajatuksellisesti ja käytännössä hyvää yhteiselämää, ja näin ensimmäisestä kirjastaan – Staatsbildung und Gesellschaftsreform (”Valtionmuodostus ja yhteiskuntareformi”) – yliopisto-opettajana toimimiseen pätevöittävään tutkielmaan saakka, joka on julkaistu kirjana nimellä Die Ordnung der deutschen Gesellschaft (”Saksalaisen yhteiskunnan järjestys”). Hän katsookin olevansa historiallisen tietämyksensä perustalta oikeutettu ja velvollinen myös tämän nykyisen aikamme neuvonantajaksi. Nolte kyllä mainitsee itsekriittisesti perineensä isältään, protestanttiselta pappismieheltä, ”tietynlaisen kytkennän moraaliin ja jonkinlaista vetoa lähetyssaarnaajankin rooliin”.

Asian voi nähdä myös vähemmän henkilökohtaisesti: Ei tarvitse kuin muistaa Barthold Georg Niebuhr, joka perusti modernin saksalaisen historiatieteen Berliinin yliopistoon 1800-luvun alussa. Niebuhr luennoi – sivistyneille kaupunkilaisille, julkisuudelle, ei oman alansa opiskelijoille – peltolainsäädännöstä ja pakkolunastuksista antiikin Roomassa, ja nimenomaan viitaten Ranskan vallankumoukseen, tuolloin ajankohtaiseen mullistukseen, jonka päätekijät vetosivat hänen mukaansa täysin epäoikeutetusti antiikin esikuvaan. Historia siis alusta asti aikalaishistoriaa, historioitsija poliittisten taistojen eturintamassa. Nähtäväksi vain jää, kuinka kauan Nolte pystyy pinnistelemään tuossa roolissaan.

Paul Nolten pääteokset: Riskante Moderne. Die Deutschen und der neue Kapitalismus, München 2006 (C.H. Beck), 313 sivua Generation Reform. Jenseits der blockierten Republik, München 2004 (C.H. Beck), 256 sivua Die Ordnung der deutschen Gesellschaft. Selbstentwurf und Selbstbeschreibung im 20. Jahrhundert, München 2000 (C.H. Beck), 520 sivua