löydöt

Synnynnäisiä tarjoustenmetsästäjiä – saksalaisten säästämisvimma

Copyright: picture-alliance/ dpa Kevät on kummallista aikaa Saksassa: se on ainoa vuodenaika, jolloin kaupoissa ei ole suurta alennusmyyntiä.



Talviale loppuu maaliskuun alussa, ja kesäale käynnistyy joskus jo kesäkuussa, koululaisten kesäloman alkaessa. Syysale puolestaan sinnittelee aina jouluun saakka. Vaikuttaa siltä kuin saksalaiset hellittäisivät kukkaronnyörejä ainoastaan, jos tiedossa on 40 prosentin alennus. Keväällä asiat ovat kuitenkin toisin, ja saksalaisten on turvauduttava hyväksi havaittuihin säästönikseihin.

Otetaanpa esimerkiksi ystäväni ja naapurini Rainer. Hän on 69-vuotias eläkeläinen ja yhä menestyvä liikemies. Hänen pihallaan on kolme BMW:tä – kaikki samaa merkkiä, koska siten saa alennusta. Joka toinen lauantai hän ajaa yhdellä niistä Bahlsenin keksitehtaalle 40 minuutin matkan päähän Berliinistä. Sieltä hän ostaa hajonneita keksejä (kakkoskeksejä, niin kuin saksalaiset sanovat). Kyllä minä häntä ymmärränkin – vanhemmillani oli tapana viedä minut 1960-luvun alussa Bahlsenin tehtaalle Hannover-Lindeniin, ja muistan yhä kadulla leijailleen ihanan leipomusten tuoksun. Siihen aikaan oltiin sodan ja sitä seuranneen pula-ajan vuoksi vielä tiukalla säästökuurilla.

Häpeily on hävinnyt

Rabattaktion, Copyright: www.pixelio.de/kuva: Claudia Hautumm Säästämismentaliteetti on nyt taas aktivoitumassa, eikä pelkästään kevään takia, vaan siksikin, että talouskriisi on saanut ihmiset tajuamaan, että rahaa on niukalti. Saksalla on kulutussosiologi Kai-Uwe Hellmannin mukaan Euroopan tiukimmat tulostavoitteet vähittäiskaupassa.

Esimerkiksi Aldi-kauppaketju on vuodesta 1945 alkaen palvellut niitä lukuisia saksalaisia, jotka eivät piittaa hienosta mainonnasta tai huippumerkeistä. Aldissa ostoksensa tekevä poimii nimettömän perunalastupussin ruskeasta pahvilaatikosta: kauppa ei palkkaa hyllyntäyttäjiä vaan pitää hinnat alhaisina. Kukaan ei yritäkään väittää, että ostosten teko olisi aistillinen kokemus. Yhtiön perustaneet veljekset Karl ja Theo Albrecht (”Aldi” tulee sanasta Albrecht-Discounter) ovat alusta asti järjestäneet tavarat niin, että kauppaan menijä voi tehdä ostoksensa vaikka silmät ummessa. Kahvi löytyy sisäänkäynnin läheltä vasemmalta, sen vierestä hillo, sitten keksit – aivan viinihyllyjen läheltä. Saksan rikkaimmiksi miehiksi päätyneet veljekset jakoivat maan kahtia, koska Karl ei halunnut Aldi-ketjun myyvän tupakkaa. Karl sai maan eteläosat ja kielsi tupakan myynnin, Theo sai pohjoisen, ja siellä savukkeita on Aldissakin kaupan.

Aldia pidettiin vuosikausia köyhien kauppana. Sitten huomattiin, että myös keskiluokka teki ostoksena siellä: ruoat, juomat ja kodin puhdistusvälineet lastattiin muodikkaampien tai hinnakkaampien kauppojen kasseihin. Vuoden 2008 talouskriisi teki tällaisenkin metkuilun tarpeettomaksi. Häpeily on hävinnyt, sillä nyt on pakko elää halvemmalla.

Tarjoustenmetsästystä

Schnäppchenjagd, Copyright: www.pixelio.de/kuva: Thorben Wengert Kotikatuni on hyvällä alueella Berliinissä, ja siellä tämä trendi on liiankin ilmeinen. Eikä kyse ole vain Rainerin keksiostoksista. Yksi naapureista käy säännöllisesti Berliinin liikennelaitoksen löytötavarahuutokaupassa. Hän kerää intohimoisesti sateenvarjoja. Hänen rikkinäiselle sateenvarjolleen olisi löytynyt 1960-luvulla helposti korjaaja; nyt hän ostaa huutokaupasta kymmenen sateenvarjoa kerralla halpaan hintaan. Korjauskulttuuri kuitenkin kukoistaa. Räätälinliikkeet lisääntyvät koko maassa.

Samoin lisääntyvät DVD-soittimien ja kännyköiden korjauspajat, ainakin kaupungeissa: pari vuotta sitten tällaiset laitteet olisi heitetty pois, kun ne lakkaavat toimimasta. Ja tarjousten jahtaamisesta on tullut tavallinen harrastus. Britit metsästävät (tai ainakin tahtoisivat metsästää) kettuja, ruotsalaiset hirviä ja saksalaiset Puman verryttelyasuja 30 prosentin alennuksella. Kotikadullani asuu perhe, jolla on ollut tapana suunnitella paluumatkansa jokavuotiselta laskettelulomalta siten, että heille jää aikaa pysähtyä muutamaksi tunniksi Adidaksen tehtaalle Herzogenaurachiin – ja hamstrata tarjouskenkiä lapsilleen. Tänä vuonna laskettelumatkaa ei tehty.

Tämä onkin malliesimerkki siitä, että saksalaiset ovat luonnostaan taipuvaisempia säästämään kuin tuhlaamaan ja tuntevat kriisin aikana syyllisyyttä mistä tahansa ylellisyyteen viittaavasta kulutuksesta. Onko tämä saituutta vai hyvää taloudenpitoa? Varovaista rahankäyttöä on aina pidetty saksalaisena hyveenä: keskiajalla miehet valitsivat vaimoikseen ne, jotka synnyttivät terveitä perillisiä ja olivat taitavia taloudenpyörittäjiä. Joskus tulee mietittyä, ovatko samat periaatteet vieläkin voimassa. Edes saituutta ei enää nähdä paheena. Muuan saksalaisyritys, joka kauppaa suhteellisen halvalla elektroniikkaa, on kehitellyt ilmeisen tehokkaan mainoslauseen: ”Geiz ist geil”, ‘Saituus on siistiä’. Ei se tietystikään millään tapaa siistiä ole, mutta ei liioin luotaantyöntävää.

Säästäväisyys geeneissä

Sparmentalität, Copyright: www.pixelio.de/kuva: Rainer Sturm ”Tällainen säästämisvimma on tyypillisen saksalaista”, sanoo sosiologi Hellmann. Ranskalaiset ovat valmiita maksamaan enemmän hyvästä ruoasta, italialaiset ja espanjalaiset vaalivat uskollisesti hintavampia mutta persoonallisia pikkukauppojaan ja brittien mielestä alennusliikkeisiin alentuu vain työväenluokka.

Tässä siis psykologinen selitys sille, miksi Saksan talouspolitiikkaa on niin työlästä muuttaa. Yhdysvallat ja muut yhteistyökumppanit ovat painostaneet Saksan hallitusta, että se elvyttäisi kotitalouksien kulutusta eikä vain lepäilisi laakereillaan viennin maailmanmestarina (tai ainakin heti Kiinan jälkeen kakkosena). Kuluttakaa enemmän, ostakaa enemmän, tuokaa enemmän! Sanovat Saksa-kriitikot. Euroopan talouden elpyminen riippuu siitä, pystyvätkö saksalaiset kuluttamaan vilkkaammin. Mutta onko se ollenkaan todennäköistä? Luultavasti ei. Säästäväisyys ei ole vain saksalaisten hyve, se tuntuu olevan heillä geeneissä. Ja he ovat vähitellen jo saamassa minutkin käännytetyksi: keksit maistuvat palasina aivan yhtä hyviltä kuin kokonaisina, ja niitä saa puoleen hintaan.

Roger Boyes
on Timesin Saksan-kirjeenvaihtaja. Hän on asunut Saksassa 20 vuotta ja kirjoittaa My Berlin -kolumnia Tagesspiegel-lehteen. Kirjassaan My dear Krauts hän kuvaa saksalaiseen arkielämään liittyviä kummallisuuksia tyypillisellä brittihuumorilla.

Copyright: Goethe-Institut e. V., Online-Redaktion
Huhtikuu 2010

Kuvat: „Rabattaktion“ © Claudia Hautumm / PIXELIO
„Schnäppchenjagd“ © Thorben Wengert / PIXELIO
„Sparmentalität“ © Rainer Sturm / PIXELIO

Jäikö sinulle kysyttävää? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Weblog: ”Meet in Finland”

Blogistamme „Meet in Finland“ voitte lukea Goethe-Institutin Suomeen kutsumien taiteilijoiden ja kirjailijoiden Suomi-kokemuksista.