Saksalaisten käytöstavat

Vanhan ajan tanssikurssit ovat taas muodissa. Hyvät tavat ovat nyt kovassa huudossa. Mutta kuuluuko lanteiden heiluttaminen todellakin hyviin tapoihin?

”Ymmärrä nyt, kyseessä on meidän elämämme/unohda mammona/unohda työ, unohda Mercedes-Benz” – näin kehottaa Die Fantastischen Vier -bändi vuonna 2007 laulussaan Einfach Sein ("Elä yksinkertaisesti"). Pois kulutuksesta, takaisin vanhoihin arvoihin. München lauantai-iltapäivällä: 40 korkoa kopisee samanaikaisesti näiden sanojen tahtiin, laulun rytmi on tyypillinen foxtrot. Kahdenkymmenen tanssijan pään yläpuolella kaareutuu Deutsches Theaterin tanssikoulun uusbarokkikatto. Vakiotanssin alkeiskurssin oppilaat ovat 14–19-vuotiaita ja he opettelevat myös hidasta foxtrotia, quickstepiä ja wienervalssia.

Minulla on kunnia, niiaus ja käsisuudelma

Oppilaat ovat nuoria, mutta wienervalssi ei; se syntyi vuonna 1770. Tanssitunti ei tosin ole mikään sunnuntaipäivän teetanssiaistilaisuus, jolloin etiketti vaatii paidan ja suorat housut farkkujen ja huppupaidan sijaan, mutta kuitenkin lähellä sitä. Sillä yöelämää varten ei huolellisesti harjoitettuja tanssiaskeleita ole ajateltu. Wienervalssi ei saisi paljonkaan suosiota diskojen tanssiparketeilla. Siitä huolimatta tanssioppilaat harjoittelevat oikeaa kyynärpään asentoa, askelkuvioita ja pyörähdyksiä. Onko kyseessä vanhan hyvän ajan käytösetiketin, tanssiinpyynnön, niiauksen ja käsisuudelman paluu – ja jos on, niin miksi?

Deutsches Theaterin oppilaille ei opeteta käytöstapoja aivan sattumalta. Vielä 50- ja 60-luvuilla ne kuuluivat itsestään selvästi jokaisen tanssikurssin ohjelmaan. Nykyisin Saksan tanssinopettajien liitto (ADTV) kutsuu tätä avoimesti "itsensä nolaamisen vastustamisohjelmaksi". Sillä tarkoitetaan neuvoja, miten pukeudutaan ja meikataan sopivasti, miten aterimia pidetään ruokapöydässä ja mikä tervehdysmuoto sopii missäkin tilanteessa kellekin. Tämä sääntöjen kaipuu heijastuu myös siinä, että käytöstapojen tiimoilta julkaistaan runsaasti uusia kirjoja. Jos tekee haun Saksan kansalliskirjaston hakuohjelmassa sanalla ”Knigge” (tyyli ja etiketti), niin yksin vuoden 2007 osalle tulee 67 osumaa. Baden-Württembergissä oli tämän vuoden huhtikuussa ote Etiopian prinssi Asfa-Wossen Asseraten kirjoittamasta käytöstapakirjasta Manieren jopa osana ylioppilaskirjoitusta. Kirja oli Saksassa bestseller.

Ryntäys tanssikouluihin

Myös tanssikoulut myyvät itseään hyvin. Vuodesta 2000 lähtien ovat tanssikoulujen oppilasmäärät kasvaneet tasaisesti 10 % vuodessa. Nykyään tanssivia saksalaisia on ADTV:n mukaan jo kaksi miljoonaa. Näistä yli puolet on alle 30-vuotiaita. Näyttää siltä, että tanssiminen kuuluu taas hyviin tapoihin, kuten sodan jälkeisenä aikana. ”Valssissa on joka tapauksessa sitä jotakin”, sanoo Andrea Sydow, palveluportaalin www.knigge.de toimittaja. Mutta päteekö tämä myös poikiin? Miestenlehti Playboy halusi viime vuonna asiasta aivan konkreettisesta tietoa ja antoi Emnid Institut -tutkimuslaitoksen selvittää, mitä käytöstapoja pidetään vielä ajanmukaisina. Mielipidekyselyn tulos oli, että kaikkein tärkeintä oli auttaa naiselle takki päälle, avata hänelle ovi ja ojentaa hänelle tulta.

Playboyn luettelossa ei ollut vakiotansseja. Eivätkä Deutsches Theaterin oppilaatkaan ajattele Kniggen sääntöjä. Alfred, 15, ei ota käsiinsä tuollaista kultaisen käytöksen ohjekirjaa. ”Ei ikinä”, oppilas sanoo. Alfred sanoo haluavansa teatterin tanssikurssilla ”vain iskeä jonkun beibin”. Sitten hän nauraa päälle. Myös muut nuoret ovat tanssikurssilla ennen kaikkea tutustuakseen muihin ihmisiin ja saadakseen vähän liikuntaa. Etiketti ei ”niinkään ihan” ole se tärkein syy, sanoo Louisa, 17. Hän on kurssilla yhdessä ystävänsä Julianin, 17, kanssa. Thomas, 16, ja Roman, 15, puolestaan toteavat: ”Korkeintaan häissä ja perhejuhlissa on tanssimisesta hyötyä.“ Ehkä RTL-kanavalla pyörivä Let’s Dance –ohjelma herätti heissä innostuksen tanssiharrastuksen aloittamiseen. Televisioyleisö sai äänestää puhelimitse lanteitaan heiluttavien julkkisten ja ammattitanssijoiden suorituksista. Ohjelmalla on ollut välillä yli seitsemän miljoonaa katsojaa, tanssiminen tv-ruudussa oli suosittua.

Vakiotanssi siis vapaa-ajan viihteenä itsensä nolaamisen vastustamisohjelman sijaan – myöskään käytöstapa-asiantuntija Silke Schneider-Flaig ei näe korrektista käytöksestä käytävää julkista keskustelua kovin ahtaasti. Vaikka hän on kirjan Der neue große Knigge tekijä, hän antaa ajattelemisen aihetta. ”On paljon ihmisiä, joilta puuttuu askelkuvioiden ja rytmin taju. Itsensä huonoksi tanssijaksi tunnustaminen ei ole sama asia kuin loukkaava käytös.”

Vieläkin ajankohtainen – klassikko vuodelta 1788: Adolph Freiherr von Knigge: Über den Umgang mit Menschen, Goldmann, 2004, ISBN: 3-442-07703-6