Skat korttipeli

200 vuotta skat-korttipeliä

Kantakapakkani vakiovieraat eivät yleensä hiljene hetkeksikään. He ovat hanakoita hohottamaan huonoimmillekin vitseille ja lörpöttelemään ja heittämään herjaa silloinkin, kun katselevat savuttomassa huoneessa tärkeää jalkapallo-ottelua. Mutta kapakassa on hiirenhiljaista, kun he kerääntyvät sinne maanantaisin pelaamaan skatia.

„Grand“, Copyright:www.pixelio.de/Foto: Christine Braun

Tätä Saksan kansalliskorttipeliä, joka juhlii 200-vuotista olemassaoloaan, on kiittäminen monesta muustakin. Skat liittyy maan historiaan aivan eri tavalla kuin kilpakumppaninsa pokeri ja bridge. Sen säännöt saattavat ulkomaalaisesta vaikuttaa käsittämättömiltä, mutta peliä muutaman tunnin hiljaa tarkkaillessa oppii yleensä sen verran, että siinä pystyy ainakin häviämään. Pelaajia on kolme (kaksi vastaan yksi), kortteja 32 (jokainen pelaaja saa kymmenen korttia, kaksi pannaan pöydälle kuvapuoli alaspäin) ja tikkejä kymmenen. En yritäkään selittää skatin sääntöjä. Sanon vain, että kyseessä on peli, jossa menestyminen riippuu paljolti muistista, laskemisesta, logiikasta ja kyvystä tulkita muiden pelaajien ilmeitä ja eleitä. Onnella pelissä ei ole juuri osaa ei arpaa.

Stuttgartin skat-liiton puheenjohtajaa Hans Schedleriä ei ärsytä mikään niin paljon kuin pelaaja, joka valittaa: ”Minulla oli huonot kortit!” Jos häviää skatissa, voi syyttää vain itseään. ”Hyvä pelaaja ei valittele virheitään, vaan ottaa niistä oppia.” Pelatessa täytyy pystyä keskittymään. Siksi kapakoitsijat eivät olekaan kovin innostuneita skatinpelaajista – peli kun ei kannusta kovaan oluenkulutukseen.

Ei Saksaa ilman skatia

Kapakoitsijan on kuitenkin tyydyttävä osaansa, sillä on mahdotonta ajatella Saksaa ilman skatia. Sitä harrastavat siksi myös poliitikot, jotka haluavat näyttää olevansa lähellä tavallista kansaa. Entinen liittokansleri Gerhard Schröder piileskelee kesälomillaan Borkumin saarella Pohjanmerellä. Koska saarelta ei paljoa ajanvietettä löydy, hän pelaa paikallisessa kapakassa skatia ja häviää joka kerta, niin kuin auliisti myöntää. Edesmennyt liittopresidentti Johannes Rau oli menestyksekkäämpi pelaaja, ja niin on myös vasemmistopuoleen ex-puheenjohtaja Oskar Lafontaine. Nobel-kirjailija Günter Grass pelaa skatia sosiaalidemokraattitovereidensa kanssa ja on punonut Peltirumpu-romaaniinsa myös skat-teeman. Kaiken tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että skat on poliitikolle räätälöity korttipeli. On kuitenkin vaikeaa kuvitella liitokansleri Angela Merkelin osallistuvan skatkierrokseen. Peli on alkujaan ollut miesvaltainen, ja vaikka saksalaisia naispelaajia on arviolta miljoona (yhteensä kahdestakymmenestä miljoonasta pelaajasta), niin sellaisena se on myös pysynyt. Eräs ystäväni, 40-vuotias pankkiiri, tunnusti minulle, että skat oli tehnyt hänestä miehen. Tällä hän tarkoitti, että pelaaminen opetti häntä hyväksymään tappiot ja jatkamaan niistä huolimatta.

Juuret Italiassa

Skat on ilmeisesti Italiasta lähtöisin. Legendan mukaan pelin perusidean esitti etelästä saapunut ajuri, joka pelasi sitä toisten ajurien kanssa Piemontissa. Nimi skat tulee italian sanoista scartare, ’heittää pois’, ja scatola, ’rasia’. Peli on muunnos tarokista eli tarot-korttipelistä ja ikivanhasta schafkopf-korttipelistä. Skat kuitenkin vakiinnutettiin – tai saksalaistettiin – vasta vuonna 1810 Altenburgin kaupungissa Thüringenissä. Kaupungin teräväpäisimmät miehet istuivat pöydän ympärille kehittelemään peliä – kymnaasinprofessori Johann Friedrich Hempel, lääkintöneuvos Hans Carl Leopold Schuderoff, notaari Friedrich Hempel ja hallitusneuvos Hans Karl Leopold von der Gabelentz. Aina välillä seuraan liittyi myös kustantaja Friedrich Brockhaus, jonka tietosanakirjat ovat edelleenkin alan perusteoksia Saksassa. Sitä tarina ei kerro, miten heillä oli niin paljon aikaa käytettävissään. Altenburgista peli levisi yliopistokaupunkeihin, ja siitä tuli suosittu ajanviete opiskelijoiden keskuudessa. Saksa oli siihen aikaan Napoleonin hallinnassa ja pysyi herttua- ja ruhtinaskuntien tilkkutäkkinä, kunnes maa vuonna 1871 yhdistettiin Saksan valtakunnaksi.

Lähes luokaton peli

Noina vuosina sirpaleisen maan etelä-, pohjois- ja itäosissa pelattiin erilaisia versioita skatista. Se oli kuitenkin jo vakiinnuttanut paikkansa luokkarajat ylittävänä korttipelinä, eikä ollutkaan epätavallista nähdä käsityöläisten pelaavan sitä apteekkarien ja lääkäreiden kanssa. Pelistä myös kiisteltiin. Filosofi Arthur Schopenhauer julisti, että skat on ”kaikkien ajatusten konkurssi”. Richard Strauss puolestaan oli niin vaikuttunut sen kätketystä järjestyksestä, että sisällytti pelin Intermezzo-oopperaansa. Kun Bismarck oli yhdistänyt Saksan, piti myös skat yhtenäistää. Vuodesta 1886 lähtien järjestetyissä kansallisissa skat-kongresseissa (joihin suhtauduttiin varsin vakavasti) puitiin pelin sääntöjä. Pitäisikö tarjoukset tehdä värin vai numeroiden perusteella? Skatista tuli nuoren kansakunnan vertauskuva. Vuonna 1870 Sedanin taisteluun valmistautuvat baijerilais- ja thüringeniläissotilaat eivät leiritulilla istuessaan päässeet yhteisymmärrykseen edes pelin säännöistä. Mutta ensimmäiseen maailmansotaan mennessä – Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -romaanin katkelmista päätellen – skatista oli tullut tervetullutta vaihtelua juoksuhaudoissa.

Eräs Saksojen jälleenyhdistymisen kätketyistä väylistä

Pelin säännöt saatiin viimein paperille vuosina 1927 ja 1928 pidetyissä 11. ja 12. skat-kongressissa. Skat jouti kuitenkin pian Saksan historia jalkoihin ja varjoon: vuodesta 1937 alkaen juutalaisia kiellettiin pelaamasta sitä, ja seuraavankin sukupolven sotilaat sekoittelivat pelikortteja taistelun alkamista odotellessaan. Sodan jälkeen jaetussa Saksassa oli kaksi skatia, itäinen ja läntinen versio. Itäsaksalaiset kommunistit kielsivät skat-kerhot pitkäksi aikaa pelätessään, että niistä voisi kehittyä valtionvastaisen toiminnan keskuksia. Kolme toisensa tuntevaa ja toisiinsa luottavaa pelaajaa saattoi olla melko varmoja siitä, ettei heidän joukkoonsa ollut soluttautunut salaisen poliisin ilmiantajaa. Aikaa myöten kommunistiset vallanpitäjät kuitenkin höllensivät otettaan ja antoivat Altenburgin jatkaa toimintaansa maailmanlaajuisena sääntöjen laatijana ja skat-ongelmien sovittelukomiteana. Se avasi salaisen kommunikaatiokanavan länsi- ja itäsaksalaisten skatin ystävien välille: peli olikin eräs Saksojen jälleenyhdistymisen kätketyistä väylistä. Ja niinpä skat on selvinnyt hengissä ja kukoistanut jopa nettipokerin ja videopelien aikakaudella. 1920-luvulla vaikuttanut loistava satiirikko Kurt Tucholsky huomasi jo aikoinaan, että skatista oli tullut osa kansallista identiteettiä. ”Kun saksalaisen on oikein hyvä olla, hän ei puhkea laulamaan. Hän pelaa skatia.” Ja Tucholsky on oikeassa, niin kuin aina.

Roger Boyes
on Timesin Saksan-kirjeenvaihtaja. Hän on asunut Saksassa 20 vuotta ja kirjoittaa My Berlin -kolumnia Tagesspiegel-lehteen. Kirjassaan My dear Krauts hän kuvaa saksalaiseen arkielämään liittyviä kummallisuuksia tyypillisellä brittihuumorilla.

Übersetzung: Christiane Wagler
Copyright: Goethe-Institut e. V., Online-Redaktion
Dezember 2010

Foto „Grand“ © Christine Braun / PIXELIO

Haben Sie noch Fragen zu diesem Artikel? Schreiben Sie uns!
online-redaktion@goethe.de

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Weblog: ”Meet in Finland”

Blogistamme „Meet in Finland“ voitte lukea Goethe-Institutin Suomeen kutsumien taiteilijoiden ja kirjailijoiden Suomi-kokemuksista.