Saksalaiset ja uussäästäväisyys

Copyright: www.colourbox.comCopyright: www.colourbox.com Tätä tapahtuu tuon tuosta: nuoren, kenties Goethe-Institutin kursseilla käyvän ulkomaalaisnaisen hurmaa kohtelias, hyvin kasvatettu saksalaismies ja ehdottaa, että he menisivät illalliselle.
Pöydässä on ehkä kynttilöitä, ehkä ei. Ilta sujuu joka tapauksessa yleensä oikein mallikkaasti. Sitten heille tuodaan lasku, ja saksalaishurmuri alkaa tutkiskella tarkkaan, kuka on syönyt mitäkin. Jos hän on hoksaavaista lajia, hän panee merkille tyttöystäväehdokkaan vaivautuneisuuden ja sanoo: ”Kuule – eiköhän pistetä lasku puoliksi.”

Mies nousee useimmissa muissa kulttuureissa tuollaisen illan jälkeen ravintolapöydästä melkoisesti köyhempänä kuin oli tullessaan, se on selvä. Saksalaisystäväni viittaavat emansipaatioon: kun miehet ja naiset kerran ovat tasa-arvoisia, olisi loukkaus naista kohtaan maksaa hänen puolestaan.

Omituinen suhde

Minä näen asian eri lailla: saksalaisilla on omituinen suhde ropoihinsa. Lama panee sen vielä koetukselle. Kuinka säästäväisyyttä voi pitää saksalaisena perushyveenä, jos (saksalaiset) pankit pelaavat rahansa? Onko köyhyys yhä häpeä – vai pakottaako lama meidät kaikki kiristämään vyötä?

Mielenkiintoinen kirja Berlin für Arme (”Berliiniä köyhille”) antaa hyödyllisiä vinkkejä kovien aikojen varalle. Yksi ehdotus on käydä löytötavara-huutokaupassa, niistä kun saa pikkurahalla monenmoista: hattuja, laukkuja, hiihtovarusteita. Toinen vinkki: jätä kotona käytävään valot, sillä sähkölaskua ei paisuta niinkään se, kuinka kauan lamppu palaa, kuin se, että sitä sytytellään jatkuvasti uudelleen.

Yhteiskunnallinen tabu

Kansi `Berlin für Arme´, Bernd ja Luise Wagner; Copyright: Eichborn Verlag Kirja on erityisen mielenkiintoinen siksi, että köyhyys on Saksassa tabu. Tunsin Bonnissa asuessani erään jalkapalloa harrastavan pojan äidin, joka pyyteli jatkuvasti anteeksi poikansa poissaoloja. Poika oli todella lahjakas, mutta äiti keksi yhä uusia tekosyitä: sairauksia, yllättäen piipahtelevia etäisiä sukulaisia. Ajan myötä opettajat saivat selville, että äidillä ei ollut varaa ostaa pojalle uusia jalkapallokenkiä, saati kustantaa tämän pelimatkoja. Entä mitä sanotte tästä urbaanilegendasta: keskiluokkaiset kotiäidit piilottavat halpakauppaostoksensa hienojen liikkeiden kasseihin, jotta naapurit eivät katsoisi heitä kieroon? Nyt tuollainen surkea piilottelu alkaa vähitellen loppua ja ihmiset myöntävät avoimesti tarvitsevansa melkoisesti mielikuvitusta saadakseen rahat riittämään kuun loppuun asti.

Tämä kumpuaa osaksi siitä, että saksalaiset ovat yhä epäluuloisempia pankkeja kohtaan. Kun ne ovat maksuvaikeuksissa, ne sysäävät ongelman meidän niskoillemme. Amerikkalaisrunoilija Robert Frost sanoi joskus: ”Pankki antaa sateenvarjon lainaksi kun sää on hyvä mutta vaatii sen takaisin kun alkaa sataa.” Tämän varsin myrskyisän vuosisadan alussa näytti hetken siltä, kuin saksalaiset porhaltaisivat lainarahalla onneen. Luottokorttilainat – oleellinen osa brittien tai amerikkalaisten elämää, mutta Saksassa harvinaisuus – kasvoivat ennätyslukemiin. Entä nyt? Tilanne on palannut siihen mistä lähdettiin.

Säästäminen on muotia

Kiehtovaa Berlin für Arme -kirjassa (Bernd ja Luise Wagner, Eichborn Verlag) on, että se rohkaisee köyhiä kaupunkilaisia lähtemään luontoon ja käyttämään puistoja hyväkseen, käymään kävelyllä, uimaan järvissä, poimimaan marjoja. Sehän on ilmaista kaikki tyynni. Olen työstänyt jo jonkin aikaa sodanaikaisesta ruuasta kertovaa kirjaa ja kerännyt reseptejä ensimmäisen ja toisen maailmansodan ajoilta: voikukat, tammenterhot, nauriit ja perunat olivat kaikki sangen halpoja, elleivät ilmaisia raaka-aineita. Jotta niistä olisi saanut taiotuksi jotain herkullista, tarvittiin aikaa ja varsinkin mielikuvitusta. Minulla on nyt koossa yli 80 erilaista perunaruokareseptiä. Kaksi vuotta sitten, jolloin aloitin tämän taustatyön, minulle ei olisi tullut mieleenkään tarjota valikoiduille päivällisvieraille perunaruokia. Nykyään ihmiset tulevat luokseni varta vasten perunan vuoksi. Eivätkä vain ne vanhukset, jotka säilyttävät sodanaikaisten tapojensa orjina vieläkin käytettyjä naruja ja lahjapapereita kaapissaan. Säästäminen on taas muotia – ja niin on siitä puhuminenkin. Naapurini, rakennusurakoitsija ammatiltaan, käy joka lauantaiaamu Mersullaan Berliinissä ostamassa sekundakeksejä – ne ovat yleensä osittain murskana tai jollain muulla tavalla viallisia, mutta soveltuvat hänen mukaansa erinomaisesti naposteltaviksi pitkillä ajomatkoilla. Ja tulevat tietysti halvaksi. Uutta asiassa on, että naapurini saattaa nykyään kutsua jonkun mukaansa ja siis jakaa tämän kokemuksen muiden kanssa sen sijaan että salaisi sen.

Ajan henki uudistuu

Copyright: www.colourbox.com Tarkka taloudenpito on aina kuulunut preussilaisiin – tai saksalaisiin – hyveisiin siinä missä ahkeruus, täsmällisyys ja kurinalaisuuskin. Talouskriisi ajaa saksalaisia kovaa vauhtia takaisin perinteisiin arvoihin, eikä se huono asia olekaan. Uussäästäväisyys on kaukana kitsastelusta. Parhaimmillaan se voi edistää uudenlaisen solidaarisuuden syntyä. Kotikulmillani Berliinissä tavataan nykyisin vuokrata elokuva ja kutsua neljä tai viisi ystävää katsomaan sitä. Tulee reilusti elokuvateatteria halvemmaksi: yksi kustantaa elokuvan ja muut tuovat juotavat ja syötävät. Edes mainitsemani köyhtynyt jalkapalloäiti ei enää häpeä pyytää koululta taloudellista tukea. Voisi melkein uskoa, että tyypillisen saksalaisesta säästäväisyyden hyveestä saattaa kehkeytyä yhteiskunta, jossa annetaan entistä enemmän arvoa harkitsevaisuudelle ja huomaavaisuudelle.

Mitä tulee niihin nuoriin saksalaismiehiin, jotka haluavat ehdottomasti jakaa ravintolalaskun mielitiettynsä kanssa – ehkäpä he ovat vain jo sisäistäneet tämän uuden ajan hengen.

Roger Boyes
on Times -lehden Saksan kirjeenvaihtaja. Hän on asunut 20 vuotta Saksassa ja kirjoittaa ”My Berlin”-kolumnia Tagesspiegel-lehteen. Kirjassaan ”My dear Krauts” hän kuvailee saksalaisen arkielämän omituisuuksia tyypillistä brittihuumoria viljellen.

Copyright: Goethe-Institut e.V., Online-Redaktion

Jäikö sinulle kysyttävää tästä artikkelista? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Marraskuu 2008

    Weblog: Rory’s Berlin-Blog

    Rory MacLean Weblog
    Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

    Weblog: ”Meet in Finland”

    Blogistamme „Meet in Finland“ voitte lukea Goethe-Institutin Suomeen kutsumien taiteilijoiden ja kirjailijoiden Suomi-kokemuksista.