kantapöytä

Taas vaalit tulossa. Vaikka joskus tuntuu kyllä siltä, että Saksan kuusitoista osavaltioparlamenttia, kymmenettuhannet kaupungin- ja kunnanvaltuustot sekä EU- ja ay-vaalit tekevän lähes joka päivästä vaalipäivän.

Äänestäjät ovatkin täällä selvästi hyvän neuvon tarpeessa, eivätkä heitä auta kannanmäärittelyssä niinkään sanomalehdet tai television keskusteluohjelmat kuin ystävät ja työtoverit. Yksi Saksan vaikutusvaltaisimmista mielipiteenmuokkauslaitoksista onkin tehty tummasta, petsatusta tammesta ja laatoitettu lasinalustoilla: Stammtisch, kantapöytä, kapakan vakituisille ja usein vaikutusvaltaisillekin asiakkaille varattu pöytä.

Poliitikot miettivät päänsä puhki, mitä näissä pöydissä mahdetaan missäkin päin maata puhua. Politiikasta päätetään Saksassa maakunnissa (enemmistö saksalaisista asuu 20 000–50 000 asukkaan kaupungeissa), eivätkä mitkään mielipidekyselyt tai ryhmähaastattelut pysty selvittämään niitä arvaamattomia kannanmuutoksia, jotka saattavat yhtäkkiä kääntää vaalituloksen päälaelleen. Poliittista eliittiä jäytävä, useimmiten ratkaisematta jäävä kysymys kuuluukin: Mistä kantapöydässä pulistaan? Mitä saksalaisten mielessä liikkuu?

Luova paikka

Suurin vaikutusvalta kantapöydillä on maaseudulla, kylissä, joissa kapakka on yhä sosiaalisen elämän keskus. Siellä istuvat kirkonmenojen jälkeen sunnuntaina ja vähintään yhtenä arki-iltana viikossa korttipelin ääressä ja kylän asioita puimassa kunnanjohtaja, metsänhoitaja, apteekkari – jo Wilhelm Buschin kuvakertomusten kantapöydässä istui aikoinaan ”apteekkari Pilleri” – ja paikallinen rakennusurakoitsija. Heidän pöytänsä on merkitty metallikyltillä, jossa lukee ”Stammtisch” – toisinaan nyt jo tarpeettomaksi käyneeseen tuhkakuppiin juotettuna – jotta talon tavoista tietämättömät ymmärtäisivät istuutua muualle. Juuri kantapöydän ääressä suunnitellaan jokavuotisten kyläjuhlien ohjelma; juuri kantapöydän ääressä selvitellään kylän jalkapalloseuran asiat, niin rahakysymykset kuin viimeisimmän pelin vaiheet. Nämä kantapöytäkokoontumiset ovat suurimmalta osin miesten juttu, vaikka naisilla toki usein oma pöytänsä onkin. Naiset tapaavat kokoontua kantapöytäänsä keskiviikkoisin, jolloin miehet istuvat kotona tapittamassa mestaruussarjan ottelua.

Kantapöytäkeskustelut tuppaavat usein rönsyilemään paikallisista asioista valtakunnanpolitiikkaan. Ja näissä pöydissä muotoutuneet näkemykset leviävät sitten yhteisössä laajemmalle. Sosiaalidemokraatit väittävät, että perinteinen kantapöytä on äärikonservatiivinen instanssi, jossa kannatetaan kurin ja järjestyksen lisäämistä (kyläkapakoiden kantapöydässä istuu monesti myös paikallinen poliisipäällikkö), kovan linjan politiikkaa ja entistä tiukempia otteita maahanmuuttajia kohtaan.

Omat kokemukseni reininmaalaisista ja berliiniläisistä kantapöydistä eivät vahvista tätä käsitystä. Tuo pöytä kapakan nurkassa (aina paikan lämpimimmässä nurkassa, mahdollisimman kaukana käymälästä) voi olla hyvinkin luova paikka, jossa kehitellään, testataan ja haudutellaan uusia ajatuksia, ennen kuin ne otetaan virallisesti ohjelmaan kotipaikan politiikassa. Lääkäri ja farmaseutti saattavat keskustella kahden skattikierroksen välillä reumasairaiden jokapäiväisen elämän helpottamisesta kotikorttelissaan, listata maan terveydenhuoltouudistuksen epäkohtia tai taivutella yhteistoimin jonkun kunnanvaltuutetun aidsin vastaisen kampanjan taakse. Liikemies ja maanmittari voivat sattua pöydässä vieretysten ja innostua keskustelemaan paikkakunnan jätehuollosta tai kiinteistöalan hintakehityksestä tai hallituksen esityksestä uudeksi yritysverolaiksi.

Perusperiaate on, että kantapöydässä voi puhua suunsa puhtaaksi, ja se vaikuttaakin siksi lähes aina myönteisesti yhteisön elämään ja vähentää virkavaltaisuutta.

Ruohonjuuritason mielipiteenmuokkaajat

Düsseldorfin ja Kölnin suurten karnevaalien poliittiset suuntaviivat määritellään nykyisin kantapöytäkeskusteluissa kauan ennen kuin ne otetaan julkisempaan käsittelyyn kaupunkien karnevaaliyhdistyksissä. Tämä on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Saako, pitäisikö kulkueessa irviä islamia? Voiko karnevaalikulkueessa – jossa on yleensä tavattu pilkata Saksan päättäjiä – ivata Barack Obamaa sortumatta rasismiin? Kantapöydän lasinkallistelijat – lasissa ei kyllä välttämättä ole olutta eikä edes viiniä; olen istunut sellaisessakin kantapöydässä, jossa juotiin pelkkää kokista – saattavat näyttää ulkopuolisen silmissä harrastelijapoliitikoilta. Mutta näillä ruohonjuuritason mielipiteenmuokkaajilla on usein erinomaisen tarkka poliittinen vainu. Eikä se, että heidän pöydissään nähdään usein asiat käytännön kannalta, tarkoita suinkaan automaattisesti muutosvastarintaa. On hyvä muistaa, että yksi entisaikojen kuuluisimmista kantapöydistä oli Leipzigin “Verbrechertisch”, ’rikollisten pöytä’, johon kokoontui vuoden 1848 vallankumouksen veteraaneja. Ja että Karl Marx ja Friedrich Engels istuksivat ennen vuotta 1848 berliiniläisessä kantapöydässä nimeltä ”Die Freien”, ’vapaat’.

Sosiologit puhuvat siitä, että internet, blogit ja Twitter vaikuttavat yhä voimakkaammin ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. He pohtivat, millä keinoin poliittiset puolueet voisivat yleensä onnistua integroimaan näitä poliittisesti merkityksellisen tiedon levitysmenetelmiä omiin toimintatapoihinsa. Mutta kantapöytiä on tietysti ollut jo kauan ennen internetin chattisivustoja. Ja silti ne ovat keskivertopoliitikolle täydellinen arvoitus. Monissa maissa on totuttu siihen, että parlamentaarikot pitävät maakuntalähetystöjen isännöintiä pelkkänä rasittavana velvollisuutena. Saksalaispoliitikot ovat toista maata, sillä he haluavat ehdottomasti saada selville, mistä kantapöydissä puhutaan. Mitä ruohonjuuritason äänestäjät ajattelevat? Blogit ja chattisivustot peilaavat vain kapean kansanosan näkemyksiä. Pikkukaupunkien ja kylien kantapöydät sitä vastoin edustavat merkittävää osaa Saksan äänestäjäkunnasta.

Koska poliitikoilla ei voi olla silmiä ja korvia joka kapakassa, he joutuvat usein tyytymään pelkkiin arvailuihin. Poliitikko, joka mielii päästä suoraan kosketukseen näiden ruohonjuuritason mielipidevaikuttajien kanssa, antaa haastatteluja iltapäivä- tai sensaatiolehdille tai huolehtii siitä, että saa niissä muutoin palstatilaa. Se on varma keino välittää sanottavansa suoraan kapakoihin, ja se selittää Bildin kaltaisen, noin 12 miljoonaa lukijaa saavuttavan julkaisun vallan. Mutta poliitikoille jää yhä arvoitukseksi, minkälaisen vaikutuksen he todellisuudessa tekevät. Onnistuvatko he vakuuttamaan kuulijansa vai puhuvatko kuuroille korville?

Tärkeä ilmapuntari

Aikakauslehti Die Zeit julkaisi hiljattain artikkelin Saksan kantapöydistä, ja monet sen huomioista tukevat sitä käsitystä, joka minulle on muodostunut saksalaisesta kantapöydästä berliiniläisten kapakkakokemusteni perusteella. Sosiaalidemokraattien vaalikampanjaa johtanut Kajo Wasserhövel ennusti, että talouskriisin huolestuttamat ihmiset pitäisivät valtiota pelastajana. Samaa sanoivat myös mielipidemittaukset. ”Hän oli väärässä”, kirjoitti Zeit. Kesäkuussa 2009 pidetyt EU-vaalit näyttivät osoittavan, että saksalaiset tahtoivat ennemmin vähentää kuin lisätä valtion vaikutusta, mutta tämä havainto ei vain jostain syystä päässyt läpi mediassa. ”Ratkaiseva tekijä äänestyspäätöksen muotoutumisessa on henkilökohtainen keskustelu”, sanoi Wasserhövel Zeitille. ”Perheen piirissä, ystävien kesken. Ja kantapöydässä.” (Die Zeit 6. elokuuta 2009). Kantapöydän pitkää historiaa ajatellen ei ehkä ole niinkään yllättävää, että ihmiset suhtautuvat epäillen siihen, että valtiovalta puuttuu yhä voimallisemmin yhteiskuntaelämään. Useimmat berliiniläisen kantapöytäseurani jäsenet vastustivatkin varmasti ennen muuta Auto-Peteriksi kutsutun autokauppiaan vaikutuksesta Opelin pelastamista ja uskoivat, että amerikkalaisilla oli ollut täysi syy antaa General Motorsin ajautua konkurssiin.

Kantapöydällä on pitkä muisti: suuren koalition kardinaalivirheenä pidettyä arvonlisäveron korotusta moitiskellaan yhä tuon tuosta. Tehdäänkö seuraavien liittopäivävaalien äänestyspäätökset johtavien poliitikkojen televisioväittelyiden vai pienten saksalaiskaupunkien kapakoissa muotoutuneiden mielipiteiden pohjalta ? Työttömät, nuoret miehet ja naiset, turkkilaistaustaiset saksalaiset: juuri kukaan heistä ei kuulu kantapöytien vaikutuspiiriin (ja ammattimaiset mielipidetutkijat erehtyvät usein arvioidessaan heidän äänestyskäyttäytymistään). Kantapöytä ei puhu kaikkien suulla. Tärkeä ilmapuntari se kuitenkin on.

”Tyypillisen saksalaisista” ilmiöistä kirjoittavalle ei tarjoudu ensi kertaa osviitaksi seuraava: jos mielit oppia ymmärtämään tätä yhteiskuntaa, jalkaudu kapakkaan, osta itsellesi olut ja pidä silmät ja korvat auki. Poliitikkojen olisi hyvä tehdä samoin, mikäli aikovat pysyä arvokkailla palleillaan.