Aarreaitta vai rapistunut perintö? Lasten kuvamediat.

Kuvakirja on ollut Saksassa aliarvostetussa asemassa. Kuitenkin juuri Saksassa ja muissa anglosaksisissa maissa on aina ollut suuria piirtäjiä, jotka ovat tehneet kirjoja lapsille. Kuvakirjojen tekoon on suhtauduttu niin taiteellisessa mielessä kuin niiden sisällönkin puolesta kunnianhimoisesti – ei vaikka, vaan koska ne on tarkoitettu lapsille.

Ensimmäiset kuvakirjat tehtiin opetustarkoituksiin ja ne olivat vain eliitin ulottuvilla. Viihteelliset kuvakertomukset tekivät läpimurron vasta 1800-luvulla. Ne eivät suinkaan olleet pelkästään lapsille suunnattuja — ajatelkaamme vaikkapa Wilhelm Buschia tai Ludwig Richteriä.

Minkälainen on hyvä kuvakirja?

Hyvä teksti on tietenkin kaiken perusta. On usein yhtä vaikeaa luoda tiiviisti kerrottu tarina, jossa on ideaa, jännitystä ja hyvä loppuhuipennus, kuin monitahoinen kaunokirjallinen teos. Onnistuneita ovat usein kirjat, joiden tarinat ovat kuvittajien kirjoittamia, koska niiden lähtökohtana ovat olleet heidän itse luomansa kuvat ja hahmot.

Ensiksi piirtäjän täytyy luoda hahmo, kasvot, tarinan päähenkilölle. On myös määriteltävä tapahtumapaikka ja –aika (vuoden- ja vuorokaudenaika) ja mietittävä minkälaisia olisivat muut mahdolliset hahmot. Sitten on pohdittava muotokysymyksiä: minkälaista esitystapaa, -tekniikkaa käytän, minkä formaatin valitsen, minkälaisen kuvadramaturgian, kuinka sijoittelen tekstin typografisesti? Kuvakirjan tekeminen ei ole pelkästään tarinan yksityiskohtia esittävien kuvien asettelemista peräkkäin. Peräkkäisten kuvien sarja on yhtä tärkeä kuin yksittäiset kuvat. Jännite ei synny pelkästään tekstistä. Kuvittajan tulee olla kuin hyvä ohjaaja, joka johdattelee hahmojaan taitavasti paikasta ja tapahtumasta toiseen. Elokuvaohjaajan kuvakäsikirjoitukset eivät juurikaan eroa kuvakirjantekijöiden luonnoksista.

Kuvakirjat ovat pieniä kokonaistaideteoksia, joissa yhdistyy monenlainen taiteellinen osaaminen. Elementti, joka saa lukijoilta ehkä vähiten huomiota osakseen, on kirjan typografinen asu. Kuvituksen ja tekstin muodostamassa kokonaisuudessa on kirjasintyypin ja –koon valinnalla ja tekstin sijoittelulla tärkeä osansa. Vaikka miltei kaikki kuvittajat ovat graafisen alan ammattilaisia, jotka ymmärtävät paljon myös typografisista seikoista, useimmat kysyvät silti vielä neuvoa asiantuntijoilta. Ja kun on kyse bibliofiilisestä mestariteoksesta, on myös paperin ulkonäöllä ja laadulla sekä kirjan ulkoasulla oleellinen merkitys. Tavallisesti painetaan useita eri kuvakirjoja samanaikaisesti valtavilla painokoneilla – tällöin ei ole mahdollista valita paperia tai korjata väritystä yhtä kirjaa varten erikseen. Monilla ensinäkemältä vähäpätöisiltä tuntuvilla yksityiskohdilla on kustannusten kannalta suuri merkitys.

Joskus on vaikeaa erottaa varmalla kädellä ja taitavasti tehdyt kuvitukset sellaisista, jotka ovat ehkä vaikuttavia, mutta eivät kovin onnistuneita. Onko taiteilija onnistunut hahmojensa stilisoinnissa? Miten kuva on rakennettu? Onko se sopusuhtainen? Kuinka taiteilija käsittelee perspektiiviä, valoa ja tilaa? Onko kuvassa tunnelmaa? Ja ennen kaikkea: Onko kuvan takana ihminen, joka osaa luoda uudenlaisia maailmoita, houkutella katsojan kuviinsa? Herättääkö kirjan katseleminen sisäisiä kuvia, saako se jonkin kielen värähtelemään? Vai paiskaako lukija kirjan kiinni eikä kohta muista siitä mitään?

Kuvittajien koulutus

Lasten kuvakirjan syntyyn vaikuttavat tavallisesti kirjoittaja, kuvittaja, typografi, kustannustoimittaja ja kustantamon tuotantoyksikkö. Kirjankuvittajat saavat koulutuksensa perinteisesti korkeakouluissa, missä heidän oppiaineitaan ovat kirjan suunnittelu ja –valmistus sekä typografia ja hahmopiirustus. Jotkut korkeakoulut ovat erikoistuneet kuvittajakoulutukseen: niinpä Leipzigin kirjataidekorkekoululla (Hochschule für Buchkunst) on vahva traditio käsityötaidon ja erittäin vapaan taiteellisen koulutuksen tarjoajana. Hampurissa ovat menestyneet nuoret kuvittajat lyöttäytyneet yhteen perustamalla ateljeita. Heistä miltei kaikki ovat opiskelleet Rüdiger Stoyen johdolla ammattikorkeakoulussa. Kuvakirjat ja sarjakuvapiirustus ovat painopistealueita myös Luzernin korkeakoulussa.
Piirtämisen perusteet, kuten esim. myös soittotaito, olisi syytä opetella kuitenkin jo varhain ja lahjakkuuksille annettava erityistukea. Ehkä koululaitos voisi ottaa tässä uuden, ratkaisevan roolin.