Auteur-sarjakuvat

Arne Bellstorf on nuorten saksalaisten sarjakuvapiirtäjien uutta polvea. Hän tarkastee sarjakuvan mahdollisuuksia itsetietoisena ja kokeiluhaluisena ja on kehittänyt omintakeisen kertomis- ja piirtämistyylin. Bellstorf opiskeli Anke Feuchtenbergerin johdolla kuvituksen osastolla Hampurin sovellettujen tieteiden korkeakoulussa (Hochschule für Angewandte Wissenschaften). Lopputyöllään acht, neun, zehn (kahdeksan, yhdeksän, kymmenen) hän herätti ensi kertaa huomiota sarjakuvataiteilijana.

Numerosarja viittaa lasten ruutuhyppelyyn, jolla on saksan kielessä useita nimityksiä, mm. Himmel und Hölle (taivas ja helvetti); yleensä jalkakäytävään piirretään liidulla ruudukko, jonka ruutuihin hypätään tiettyjen sääntöjen mukaan siirtämällä samalla pelinappulana toimivaa kiveä. Heittokivi ei saisi joutua ”helvettiin”, joka on ”taivaan" eli maaliruudun alapuolella oleva ruutu.

Kertomuksen sankarina on Christoph Bachmann. Christoph ei keksi itselleen mitään järkevää tekemistä, hän ei ole oikein missään, vaan jossain taivaan ja helvetin välissä. Nuori mies kamppailee olemisen sietämätöntä raskautta vastaan, sillä hän on jäänyt luokalleen ja joutuu uusimaan kymmenennen luokan: edessä on siis entistäkin pitkäveteisempi kouluvuosi. Ei mitään aihetta hyppiä ilosta ilmaan.

Kaiken kukkuraksi hän viettää kesälomaa eronneen äitinsä kanssa kotikaupunkinsa ahdistavan pikkuporvarillisessa lähiössä. Luokkatoverit nauttivat kesästä, hiekkarannoista ja kaukomatkoista; hänen aikansa sen sijaan on pysähtynyt. Päivä päivältä hän lahjoittaa nykyaikansa tulevaisuudelle ja tulevaisuuden vihdoin koittaessa se onkin enää vain nykyaikaa. Pelokkaana ja ihmisarkana hän vetäytyy huoneeseensa television ja videopelien pariin. Ulospäin hän teeskentelee ”coolia”, mutta tämä viileys lamaannuttaa häntä ja moninkertaistaa hänen arkipäiväisen surkeutensa ja yksinäisyytensä. Läpäisemätön suojapanssari, jota hän ei pysty riisumaan edes silloin, kun luokkaa alempana oleva Miriam kiinnostuu hänestä.

Miriamin kautta hän tiedostaa ensimmäistä kertaa, miten tyhjää hänen olonsa on, miten vieraaksi hän tuntee itsensä kehossaan ja elämässään. Miriam on kiinnostunut Christophista, jota kohtaan hänellä on tunteita, ja johon hän haluaa tutustua. Poika ei osaa kuitenkaan vastata edes, mikä on hänen lempiruokansa, juomansa tai –eläimensä. Hän ei pysty kertomaan yleensä mitään itsestään, koska hän ei tunne itse itseään. Ja jos hän kerran itse pitää elämäänsä pitkäveteisenä, miten joku muu voisi kiinnostua siitä?

Silloinkaan kun Bellstorfin henkilöt sanovat jotain, heidän kasvonsa eivät puhu. Heidän ilmeensä ovat yhtä tyhjiä, innottomia ja ääriviivattomia kuin heidän elämänsäkin. Christoph on jäänyt vangiksi murrosiän kierteeseen, lamauttavaan itsensä löytämisen prosessiin, jonka ahdistavaa tunnelmaa kirjoittaja ja piirtäjä Bellstorf myötäeläen kuvaa.

Chris Waren lähiösurkeuden ja Daniel Clowen murrosikäisten seikkailujen inspiroimana Bellstorf piirtää päähenkilöstään small kidin eli pikkupojan saksalaisessa Ghost World –esikaupungissa. Christophilla on vain yksi tie ulos tilanteesta: hänen on vihdoinkin tehtävä valinta ja saatava kivi vierimään, päätyipä hän sitten ”taivaaseen” tai ”helvettiin”. Bellstorf ei anna avainta ongelmien ratkaisuun, vaan pelkästään vihjaa siitä hienovaraisella kerronnallaan. Bellstorf ei vapauta hahmojaan pinteestä, mutta onnistuu sitä koskettavammin kuvaamaan heidän olosuhteitaan.

Tämä pätee myös hänen lyhyeen sarjakuvakertomukseensa Bei Frau Rabe (Rouva Raben luona), jonka hän tuotti sveitsiläistä sarjakuvalehteä Strapazinia varten. Sen muutamat kuvat riittävät nostattamaan liiankin tuttuja pelkoja lapsen mielikuvitusmaailman omituisista hirviöistä. Sarjakuvakokoelmassa Klassenfahrt (Luokkaretki) ilmestynyt teos Irgendwann tut’s nicht mehr weh (Joskus ei kirpaise enää) tuo mieleen kouluajan muistoja poikien ja tyttöjen ensiyrityksistä lähestyä toisiaan kiusoittelemalla ja pienillä jekuilla.

Arne Bellstorfin kertomuksissa aika pysähtyy. Hän viipyilee hahmojensa äärellä ja kuuntelee heitä tarkkaan ja pystyy siten vakuuttavasti kuvailemaan heidän sisintä tunnemaailmaansa. Bellstorf toimittaa yhdessä sarjakuvapiirtäjä Sascha Hommerin kanssa Orang -antologiaa, jossa hän julkaisee vapaampia ja kokeellisempia tarinoitaan. Vuodesta 2006 säännöllisesti berliiniläisessä päivälehdessä Der Tagesspiegel ilmestyneen sanomalehtistripin Vom Leben gezeichnet (Elämän merkitsemä) ohella hänellä on työn alla sarjakuva nimeltä Baby’s in Black – The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliff. Siinä hän kertoo The Beatles –yhtyeen muusikon ja taiteilijan Sutcliffin tarinan. Sutcliff rakastui saksalaiseen valokuvaajaan Astrid Kirchherriin vielä tuntemattomien liverpoolilaisten esiintyessä legendaarisessa hampurilaisessa Star Clubissa. Beatleseista, taideopiskelijoiden kiihkeästä menosta ja 1960-luvun kapinallisesta nuoriso- ja alakulttuurista kertovan sarjakuvan on määrä ilmestyä syksyllä 2009.