Auteur-sarjakuvat

Reinhard Kleistille myönnettiin Erlangenin Comic-Salonin arvostettu Max und Moritz –palkinto jo hänen esikoisteoksestaan Lovecraft (1994), jonka hän kehitti ja suunnitteli grafiikka- ja muotoiluopintojensa aikana. Se on fantastinen ja kammottavakin tarina sarjakuvapiirtäjästä, joka työstäessään amerikkalaisen kauhukirjailijan elämäkertaa joutuu tekemisiin yliluonnollisten ilmiöiden kanssa, kiehtoi palkintolautakuntaa välittömästi. Sivujen viimeistelty taitto, jolla Kleist korosti sarjakuviensa maalauksellisuutta, oli ratkaiseva lisätekijä. Saksan sarjakuvayhteisö näytti saaneen uuden tähden. Arvostelijat ja alan tuntijat kehuivat hänen tuotantoaan maasta taivaaseen, mutta hänen teoksensa osoittautuivat laajalle yleisölle ja tavallisille ostajille liian hankaliksi ja epäsovinnaisiksi.

Kleistin inspiraation lähde ovat H. P. Lovecraftin, Clive Barkerin ja Oscar Wilden kirjalliset teokset. Niistä saadut vaikutteet näkyvät hänen sarjakuviensa sisällössä, ekspressiivisessä väriskaalassa ja muotoilussa. Wilden teoksesta The Picture of Dorian Gray (Dorian Grayn muotokuva) ja Clive Barkerin Books of Blood –novellikokoelman osasta Human Remains Kleist sulautti seuraavan albuminsa Dorian (1996). Julkaisussa Das Grauen im Gemäuer (Kauhu muurien sisällä; 2002) hän tulkitsee Lovecraftin novelleja verrattomin mustavalkoisin kuvin.

Kleist sijoittaa hullunkuriset ja synkät tarinansa mielellään apokalyptisiin, kaupunkimaisiin kulisseihin. Hänen Tobias O. Meissnerin kanssa tekemänsä Berlinoir-sarjan taustat ovat muunnelmia elokuvien lavasteista ja kuvauspaikoista, joukossa mm. Metropolis, Das Kabinett des Dr. Caligari (Tohtori Caligarin kabinetti), Der dritte Mann (The Third Man) tai Blade Runner. Trilogiassaan Kleist maalailee synkkiä tulevaisuudennäkymiä Berliinin kaupungille, jota hallitsee salamurhaajina kunnostautuvien vampyyrien armeija. Vain kourallinen kapinallisia uskaltaa nousta vastarintaan hirmuisia tyranneja vastaan ja käy maanalaisena ryhmänä toivotonta sissisotaa. Berlinoir on fantasiasarjakuvan loistoesimerkki ja samalla vihainen ja katkera poliittinen vertauskuva metropolin nykyisille ja menneille yhteiskunnallisille oloille. Kokoamalla menneen vuosituhannen yksittäisiä aikakausia Kleist luo hämäävän retrofuturistisen, nykyhistoriaa peilaavan tilkkutäkin, jossa vilisee esteettisiä ja poliittisia lainauksia ja viittauksia työväen taisteluun, fasismiin, DDR:n sosialismiin ja kapitalismiin. Utopistisilla sarjakuvillaan Kleist reagoi todellisiin tapahtumiin ja maalaa monikerroksisen ja paljastavan muotokuvan yhteiskunnasta.

Yhdysvaltain tarusto ja myytit muodostavat Reinhard Kleistin tuotannon toisen temaattisen painopistealueen. Sarjakuva The Secrets of Coney Island (2007) on amerikkalaisen yhteiskunnan epäonnistujista ja laitapuolen kulkijoista kertova tarina, joka sijoittuu 1900-luvun alussa rakennettuun samannimiseen huvipuistoon. 1930-luvun tuhoisasta tulipalosta lähtien Coney Island on ollut enää vain surkea varjo entisestä loistostaan. Huvipuiston rappeutuneissa lavasteissa loistokas menneisyys tuntuu olevan samanaikaisesti läsnä ja poissa. Kleist onnistuu vangitsemaan tämän omalaatuisen ilmapiirin erinomaisesti kolmeen sarjakuvanovelliin, joiden eriskummallinen, mutta hienovaraisesti kuvattu sankarijoukko koostuu ”hyllytetyistä” taikureista, miekannielijöistä ja pienikasvuisista ihmisistä. Kleist ei kuitenkaan pane heitä näytteille eikä esiintymään kuin jossain hupishow’ssa. Sen sijaan hän paneutuu – kuten David Lynch elokuvassaan Elephant Man (Elefanttimies) – näiden elämässä kolhiintuneiden ihmisten kohtalokkaaseen tilanteeseen.

Samana vuonna, jona Saksan elokuvateattereihin tuli Johnny Cashin elämästä kertova elokuva Walk The Line, Kleist julkaisi sarjakuvamuotoisen elämäkerran Cash – I See Darkness (2006). Siinä berliiniläispiirtäjä tarkastelee legendaarista country-laulajaa näkökulmasta, joka ei ollut Hollywoodin rakkaustarinan kannalta kaupallisesti kiinnostava, sillä hän katsoo hänen elämänsä pimeään puoleen. Ilmaisuvoimaisissa ja elokuvamaisen dynaamisissa kuvissaan Kleist kertoo man in black –lisänimen saaneen laulajan elämän ylä- ja alamäistä, hänen menestymisestään sekä hillittömän huumeiden- ja alkoholinkäytön aiheuttamista romahduksista. Mutta juuri tämä mutkikkuus on Cashin persoonallisuuden vahva piirre ja voimanlähde, jonka turvin hän pystyi vastustamaan USA:n politiikkaa ja puolustamaan syrjäytyneiden oikeuksia.

Kleist yhdistää seikkailun, kaukokaipuun, uhkapelin ja perikadon vallankumoukselliseen maahan Kuubaan ja sen monivuotiseen karismaattiseen poliittiseen johtajaan Fidel Castroon. Uteliaisuuttaan sarjakuvapiirtäjä lähtee maaliskuussa 2008 neljäksi viikoksi tuohon saarivaltioon, sillä hän haluaa muodostaa omakohtaisen kuvan maasta ja sen ihmisistä. Kleist tallentaa Havannan kaduilla kokemaansa tunnelmaa ja maalaisväestön elämää luonnoksiin, maalauksellisiin kuvituksiin ja sarjakuvastrippeihin. Havanna – Eine kubanische Reise (Havanna – kuubalainen matka; 2008) on omaelämäkerrallinen matkapäiväkirja, johon taiteilijan subjektiiviset vaikutelmat lyövät leimansa. Tosin Kleist on varsin tietoinen siitä, että hän saattoi lyhyen oleskelunsa aikana korkeintaan pinnallisesti tutustua Kuuban kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Hänen piirustuksensa eivät ole täysin vapaita kliseistä. Tästä huolimatta hänen näkökantansa Kuubaan on paluun jälkeen muuttunut erittelevämmäksi ja vivahteikkaammaksi, erityisesti myös verrattuna Saksan yhteiskunnallisiin oloihin.