„Living in a Political World“ – popkonferenssi
20.- 21.10.2017 Helsingin yliopistolla ja Goethe-Institutissa.
Konferenssin alkusysäys
Kesti kauan, ennen kuin populaarikulttuuri, siis mainonta, sarjakuvat, viihderomaanit ja siis myös popmusiikki tulivat kielellisen tutkimuksen kohteiksi. Monet akateemikot nyrpistelivät nenäänsä, kun oli kyse tämän lajin kulttuurista. On mielenkiintoista, että vasta sosiologinen tutkimus paljasti populaarikulttuurin monikerroksisuuden ja tärkeyden. Saksassa miltei jokainen tuntee mainoslauseet
Wir können alles, außer Hochdeutsch (Osaamme kaikkea paitsi kirjakieltä) tai
Geiz ist geil (Pihistely on kivaa). Sama pätee moniin iskelmiin ja niiden sanoituksiin, tästä esimerkkinä Udo Jürgensin legendaarinen nyyhkybiisi
Aber bitte mit Sahne! (Kerman kanssa, kiitos!). Iskelmät kertovat paljon yhteiskunnan tilasta, köyhyydestä – tai juuri saavutetusta hyvinvoinnista, tuhlailusta (ja liikalihavuudesta). Monet tutut laulut kertovat siitä, mikä yhteiskunnassa on tärkeää ja mistä on puutetta; ne kielivät uusista virtauksista.
Yhteiskuntatieteellinen analyysi tasoitti populaarikulttuurille tietä yhteydenpitoon muiden tieteiden kanssa — ja yhtäkkiä aiheelle oltiinkin avoimia. Tämän kehityksen huipentuma oli varmasti Nobelin kirjallisuuspalkinnon myöntäminen Bob Dylanille vuonna 2016. Palkinnon antaminen hänelle herätti paljon arvostelua — jota yhä vahvisti se, ettei Dylan osallistunut palkintoseremoniaan. Monet suhtautuvat yhä skeptisesti hänen valintaansa. Tietenkin myös kyseenalaistetaan (mikä on jatkuva ongelma kirjallisuuden Nobel-palkinnon ollessa kyseessä), onko Bob Dylan todellakin ansainnut tämän palkinnon? Mutta oli miten oli: Populaarikulttuurin vakava, akateeminen käsittely on nykyisin pitkälti hyväksyttyä.
Dylanin saama palkinto oli syy järjestää konferenssi Helsingin yliopistossa 20.–21.10.2017. Se järjestettiin, tiiviissä yhteistyössä Goethe-Institut Finnlandin kanssa, tietoisesti miltei päivälleen vuosi sen jälkeen, kun Dylanille oli myönnetty Nobel-palkinto: On tärkeää nähdä, kuten Dylankin laulussaan “Living in a Political World“ sanoo, että maailma, jossa elämme on poliittinen. Puhujat etsivät yhteiskunnallista sanomaa niin lauluntekijöiden kuin räppäreidenkin tuotannosta. Kävi selväksi, että monet kappaleet olivat paitsi yhteiskunnallisesti kantaaottavia myös toden totta hyvin runollisia, kirjallisia ja puhuttelevia.
Järjestäjät ja idea
Syy konferenssin järjestämiseen oli siis Dylanille myönnetty Nobel-palkinto. Bo Pettersson, Helsingin yliopiston Amerikan kulttuurin tutkija, ihailee suuresti Dylanin tuotantoa ja on tämän laulujen ja sanoitusten erikoistuntija. Hän lyöttäytyi yhteen yliopiston germanistien kanssa ja käynnisti yhteisen, monialaisen hankkeen. Hans Giessen, joka oli väitellyt Saksassa tohtoriksi aiheenaan postmodernit popsanoitukset, otti projektin johdon hoitaakseen. Hänen rinnallaan toimi Helsingin germanistiikan professori Hartmut Lenk. Laitoksen yhteydet laajensivat yhteistyötä paitsi Goethe-Instituutin suuntaan myös yliopiston slavistiikan laitokselle. Puhujina konferenssissa oli myös kulttuuri- ja musiikkitieteilijöitä.
Ohjelma ja osallistujat
Musiikintutkija Allan Moore Surreyn yliopistosta pohtii erittäin seikkaperäisessä analyysissään „Living in a Political Song“ melodian ja (poliittisen) tekstin vuorovaikutusta. Tämä ohjelmakohta vaati kuitenkin hieman improvisointia. Moore oli nimittäin yllättäen sairastunut. Hän oli onneksi ehtinyt lähettää esitelmänsä Helsinkiin, missä Bo Pettersson esitti tuon elegantin tekstin suvereenisti ja innostuneesti. Sen perään Petterson esitti omankin tekstinsä, joka käsitteli poliittisia ja yhteiskuntakriittisiä lauluja USA:ssa – käsiteltävinä olivat tietenkin Dylanin laulut, mutta myös koko muu populaarimusiikin kenttä Woody Guthriesta aina Bruce Springsteeniin.
Sitten oli Dylanin vuoro, käsiteltiin hänen vaikutustaan, ihailijoitaan, jäljittelijöitään ja fanejaan — mutta nyt uudella maantieteellisellä alueella. Tomi Huttunen Helsingin yliopiston slavistiikan laitokselta puhui Dylanin vastaanotosta Neuvostoliitossa — eikä kyse ollut suinkaan pelkästään passiivisesta vastaanotosta. Monet vaihtoehtoiset laulajat poliittisesti jäykistyneessä, ikääntyneessä neuvostojärjestelmässä löysivät Dylanin lauluista innoitusta omille kappaleilleen. Leningradin tuonaikainen musiikkielämä on lännessä valitettavasti aivan liian vähän tunnettua.
Michael Möbius Helsingin yliopiston germanistiikan laitokselta esitteli populaarimusiikkia toisesta reaalisosialismia edustaneesta maasta, nimittäin nuorison laululiikettä DDR:ssä.
Nuoriso ja sen tarpeet – ja ongelmat, joita syntyy dominoivan arvojärjestelmän valtiossa – olivat keskeisellä sijalla myös Turun yliopiston Pekka Kolehmaisen esitelmässä. Kolehmainen pohti, kuinka yhdysvaltalainen politiikka, joka oli aika ajoin täysin fundamentalisti-uskovaisten dominoimaa, reagoi seksuaalisiin viittauksiin.
Kolehmaisen teema edellytti käyntiä USA:ssa, mutta sen jälkeen ensimmäinen konferenssipäivä jatkui kahdella slavistien esitelmällä. Johanna Virkkula Helsingin yliopistosta tarkasteli kaakkoiseurooppalaisten Euroviisu-iskelmien nimiä ja sitä, mitä ne kertovat yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta tai myös poliittisesta asennoitumisesta. Päivän viimeinen esitelmöitsijä oli Dragana Cvetanovic, hänkin Helsingin yliopistosta. Hän käsitteli vielä kerran hyvin poliittista aihetta analysoimalla rap-musiikin poliittisia sanomia ennen Jugoslaviaan kuuluneissa maissa.
Toinen konferenssipäivä pidettiinkin sitten Goethe-Instituutissa. Täällä painopiste oli tietenkin luennoissa, joissa käsiteltiin saksankielistä popmusiikkia. Helsingin yliopiston Hartmut Lenk oli puolestaan tutkinut itäsaksalaiskokoonpano "Sillyn" reaktioita Berliinin muurin murtumiseen, DDR:n valtion kaatumiseen ja länsimaisen kulttuurin uuteen dominanssiin.
Hans Giessen käsitteli baijerilaista Konstantin Weckeriä. Tämän poliittisiin laulusanoituksiin vaikutti voimakkaasti idän ja lännen välinen konflikti, mutta näkökulma oli läntinen: NATO:n ns. kaksoispäätöksellä oli teksteihin suuri vaikutus. Samaan aikaan hollantilainen Herman van Veen nautti suurta suosiota ja menestystä Saksassa; Viimeisessä akateemisessa luennossa Rogier Nieuweboer esitteli tämän rajankävijän ja poliittisen klovnin, jonka menestys voidaan nähdä myös saksalais-hollantilaisia suhteita koskevana poliittisena viestinä.
Lopuksi kohokohta: Goethe-Institutin modernit tilat sopivat erinomaisesti tähän esitelmään, johon yliopiston luentosali kiinteine penkkeineen olisi ollut vähemmän sopiva. Suomen tunnetuin rapartisti Karri Pekka Matias Miettinen alias PALEFACE puhui rapista Suomessa ja USA:ssa ja tämän musiikin lajin kehityksestä kautta aikojen. Tuli hyvin selväksi minkälainen merkitys populaarikulttuurilla on ollut myös suomalaisessa yhteiskunnassa: PALEFACEn kiinnostus rappiin on johtanut siihen, että hänellä on osuutensa myös Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksissa. Taiteilija esiintyy usein kouluissa esittäen musiikkia ja keskustellen nuorison kanssa osin hyvin kriittisistä ja poliittisista teksteistään.
Konferenssiyleisö, joukossa useita germanistiikan opiskelijoita, oli niin ihastunut PALEFACEn esiintymiseen, että tämä yleisön riemuksi ylitti reippaasti esiintymisaikansa. Hän säesti kappaleitaan kitarallaan ja kertoi kaskuja sekä pohtimisen arvoisia asioita rapmusiikin poliittisista taustoista. PALEFACE nautti silminnähden kohtaamisesta tiedeväen ja opiskelijoiden kanssa. Hän jaksoi viihdyttää yleisöään kahden tunnin ajan, vaikka oli joutunut nousemaan aamuvarhaisella ja illalla oli vielä edessä konsertti.
Loppupäätelmä
Konferenssi oli mielenkiintoinen, myös alojen ja instituutioiden välisen yhteistyön ansiosta. Konferenssin tulokset julkaistaan pian yksissä kansissa.
Jo tapahtuman aikana syntyi uusi kirjoitelma, joka myös esitettiin: Yksi opiskelijoista oli omistanut PALEFACElle rap-tekstin, jossa hän osoitti ihailuaan tämän taidetta kohtaan. Muusikko itse piti siitä kovasti ja niin koko yleisökin.
