Hannele Richert
Anna Haifisch - vaihtoehtosarjakuvan sensaatio
Anna Haifisch oli 4.-6.9.2019 toista kertaa Helsingissä Goethe-Institut Finnlandin ja Helsingin Sarjakuvafestivaalin kutsumana
Leipzigissa asuva ja työskentelevä Anna Haifisch (s. 1986) tunnetaan erityisesti The Artist -nimisestä, melankolis-humoristisesta taiteilijahahmostaan. Tussiterällä piirtävä taiteilija hyödyntää työssään menneiden vuosikymmenten sommittelua ja värimaailmaa. Hän oppi perinteisten painotekniikoiden mestariksi työskennellessään opintojensa jälkeen brooklyniläisessä silkkipainossa.
Goethe-Institut Finnland ja Helsingin Sarjakuvafestivaalit kutsuivat Anna Haifischin nyt toista kertaa Helsinkiin. Edellisellä vierailullaan vuonna 2014 Haifisch oli myös festivaalivieraana sekä mukana käynnistämässä Sarjakuvakeskuksen senioritoimintaa Kinaporin palvelutalolla. Tämänvuotisen Suomen-vierailunsa aikana Haifisch piti Aalto-yliopiston opiskelijoille sarjakuvatyöpajan, joka järjestetään vuosittain yhteistyössä Helsingin Sarjakuvafestivaalien kanssa vaihtuvan tähtivieraan ohjauksessa. Sarjakuvafestivaaleilla hän oli myös mukana lavaohjelmassa ja pitämässä myyntipöytää. Hänen näyttelynsä oli esillä ravintola Sörkän Ruusussa syyskuun ajan.