Riina Hannuksela
Inkluusiosta hyötyvät kaikki

Olen työskennellyt vuosia laaja-alaisesti tanssitaiteen kentällä, useimmiten sellaisissa yhteyksissä, joissa ihmiset tutustuvat nykytaiteeseen ja nykytanssiin ensimmäistä kertaa. Sen vuoksi inklusiivisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvistä kysymyksistä on tullut työskentelyni kulmakiviä. Minulle itselleni kaikkein merkityksellisimpiä hetkiä ovat olleet taianomaiset yhdessä tekemisen ja kokemisen hetket, joissa kielimuureista tai muista esteistä huolimatta on ollut mahdollista kerääntyä yhteen ja kokea syvää ja riemunsekaista, ruumiillista yhteenkuulumisen tunnetta. Usein ne ovat olleet tilanteita, jotka eivät ole laisinkaan sujuneet suunnitelmieni mukaan.

Näissä hetkissä jaettu toimijuus on synnyttänyt jotakin ennenkokematonta ja yllättävää. Niissä on ollut läsnä vilpitön halu kuunnella toista, vaikka sanallinen kommunikointi olisikin ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta. Nämä kokemukset ovat herättäneet sekä luottamukseni kehollisuuden voimaan luoda yhteyksiä ihmisten välille että kiinnostukseni mukaan ottavien, inklusiivisten praktiikoiden kehittämiseen.

Mitä inkluusio oikein on?

Keskustelu inkluusiosta aloitetaan usein Verna Myersin sitaatilla: "Diversity is being invited to the party. Inclusion is being asked to dance.” Tämä on hyvä lähtökohta, mutta yksin se ei riitä. Inkluusioon tähtäävien toimien ei pidä jäädä siihen, että pidetään tanssilattia kaikille avoimena ja pyydetään mukaan keitä milloinkin.

Onnistunut inkluusio on sitä, että kuka tahansa voi olla aloitteellinen. Aito inkluusioon tähtäävä toiminta ei ole pelkkiä normikriittisiä juhlapuheita, vaan vuoropuhelua, konkreettisia tekoja, ja perehtymistä. Inklusiivisuuteen pyrittäessä on oltava valmis näkemään vaivaa ja sietämään epämukavuutta, eikä silloin tule olettaa, vaan kysyä, jos ei tiedä.

Minulle inklusiivisen praktiikan tavoitteena on tuoda yhteen monenlaisia ihmisiä, keskenään yhdenvertaisina. Inkluusio tarkoittaa siis sitä, että jokainen osallistuja nähdään pystyvänä. Siksi hän ei ole vain mukana, vaan vaikuttaa ja päättää yhteisistä asioista. Inklusiivisessa praktiikassa toimijuus ei ole yksilön ominaisuuksista kiinni, vaan toiminta sovitetaan sellaiseksi, että jokainen voi osallistua. Toteutuessaan inkluusio mahdollistaa turvallisen ympäristön neuvottelulle erilaisista ja keskenään ristiriitaisistakin tarpeista. Näin ymmärrettynä inkluusio on jatkuva kehämäinen prosessi, joka ei tule koskaan valmiiksi. Jokainen hetki on mahdollista oppia entistä parempia käytäntöjä vanhojen tilalle.

Saavutettavuus toteutuu käytännöissä

Inkluusio ja saavutettavuus ovat sidoksissa toisiinsa, mutta ne eivät ole sama asia. Jos inkluusio syleilee maailmaa, niin saavutettavuus on käytännöntoimia, jotka poistavat osallistumisen esteitä ja ovat aina tapahtuman järjestäjän vastuulla. Inklusiivisia yhteentulemisen paikkoja ei synny, jos fyysiset ja henkiset tilat eivät ole saavutettavia. Niin kauan kuin työ tehdään tai taiteen äärelle pääsee vain esteellisissä tiloissa, ei voi syntyä tunnetta joukkoon kuulumisesta tai siitä, että jokaisen olemisella ja osallistumisella on merkitystä.

Saavutettava toiminta ja viestintä pyrkivät huomioimaan osallistujien erilaisia ja erityisiä tarpeita. Saavutettavuuskysymykset liittyvät esimerkiksi siihen, pääseekö paikalle helposti, aukeavatko ovet kevyesti, onko tilassa unisex-vessoja tai miten korkeita kynnykset ovat. Saavutettavuus syntyy siitä, kun tapahtumaa suunniteltaessa otetaan huomioon kaikuvat tilat, minimoidaan ulkopuolelta kantautuva melu ja huolehditaan siitä, että valaistus on riittävä, mutta ei kuitenkaan liiaksi aisteja kuormittava. Kun nämä asiat ovat kunnossa, seuraavaksi niistä kerrotaan ymmärrettävästi, seikkaperäisesti ja symbolien avulla. Myös mahdollisista puutteista viestitään.

Satsaus inkluusioon on satsaus tulevaan

Saavutettavuuteen liittyvät lupaukset on syytä pitää. Olen huomannut työssäni erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa sen, miten suurten ponnistelujen ja vaivannäön takana oman lapsen taideharrastus tai -kokemus voi olla. Saavutettavuuteen ja inkluusioon liittyvistä epämääräisistä, vääriksi osoittautuvista lupauksista aiheutuva pettymys voi katkaista kamelin selän. Se, mikä on jollekin vain muutaman klikkauksen päässä, voi toisilta vaatia lukemattomia puheluita, lomakkeita ja erityisjärjestelyitä. Silloin hyvää tarkoittava ele ei välttämättä enää riitä.

Onneksi saavutettavuuskysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin. On olemassa runsaasti erilaisia saavutettavuuden edistämiseen tai erityisryhmien edunvalvontaan keskittyviä järjestöjä ja organisaatioita, jotka mielellään auttavat ja neuvovat asiantuntemuksella. Digitaalisella aikakaudella jo erilaisten verkkomateriaalien avulla pääsee hyvin alkuun.

Nostin edellä tarkoituksella esiin erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, koska halutessaan he ovat tulevaisuuden tanssitaiteilijoita. Tästä syystä inkluusion täytyy alkaa jo varhaislapsuudessa ja sen on jatkuttava jokaisen tarvitsemalla tuella eri elämänvaiheiden läpi. Inklusiivisuus vaatii laaja-alaista yhteiskunnallista panostusta (ks. esim. Claire Cunninghamin, UK, haastattelu). Muuten inkluusiopyrkimykset saattavat jäädä vain kosmeettisiksi teoiksi, laastareiksi märkivien haavojen päälle.

Tanssin kentällä monet toimijat ovat tehneet jo vuosikymmeniä antaumuksella työtä inklusiivisemman tanssitaiteen ja tanssijanpolun eteen, mutta nämä ponnistukset eivät ole saaneet tarvitsemaansa tukea. Tämän vuoksi monet ansioituneet tekijät ja uranuurtajat väsyvät ja luovuttavat hitaasti muuttuvien rakenteiden ja asenteiden äärellä.

Tämä on minusta aihe, josta taiteen kentällä ei vielä riittävästi puhuta. Koska panostus inklusiiviseen (taide)kasvatukseen tai ammatilliseen koulutukseen ei ole ollut systemaattista ja riittävää, keskustelu inkluusiosta on usein typistynyt puheeksi moninaisista yleisöistä. Se on toki ymmärrettävää, sillä inklusiivisuus yleisötyössä tuottaa nopeammin tulosta. Vastaavasti kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät panostukset näkyvät vasta vuosikymmenten jälkeen.

Inkluusio jatkuvana kaikkia hyödyttävänä prosessina

Inkluusio on kokonaisvaltainen dialoginen prosessi. Jos esimerkiksi parannetaan tilojen esteettömyyttä tai muutetaan viestintää selkokielisemmäksi, on samassa yhteydessä luontevaa keskustella toiminnan sisällöistä ja representaatioista. Keskustelu sivuaa etuoikeuksia ja ennakkokäsityksistä: Parhaimmillaan - ja kipeimmillään - esteettömien tilojen ja selkokielisen viestinnän suunnittelu paljastaa ennakko-oletuksen toimintaan osallistuvasta henkilöstä ja päättyy pohdintaan, kuka päättää ja kenen asioista.

Seuraavassa syklissä onkin jo mahdollista etsiä ratkaisuja siihen, että moninaisuus toteutuu myös näyttämöllä muutenkin kuin kuriositeettina. Jokaiselle halukkaalle turvataan katkeamaton polku ammattilaisuuteen. Näiden prosessien läpikäyminen ei pitäisi jäädä vain asianosaisten harteille, vaan jokainen voi osallistua näihin tavalla tai toisella, sillä kyse on kaikkien elämää rikastuttavasta asiasta.
 

Lisätietoa

www.kulttuuriakaikille.fi
www.selkokeskus.fi
www.saavutettavuusdirektiivi.fi
www.kehitysvammaliitto.fi
www.autismiliitto.fi
www.cp-liitto.fi
Näkövammaisten liitto - www.nkl.fi
www.kuurojenliitto.fi
www.lastenkulttuuri.fi/sata2/