Päivi Heikkilä-Halttunen
Sota ei ole nykylapsellekaan satua

Joskus lastenkirja voi syntyä ulkopuolisen tahon tilauksena havaittuun tarpeeseen. Riina Katajavuoren ja saksalaisen Martin Baltscheitin kuvakirja Oravien sota sai alkunsa Goethe-Institut Finnlandin aloitteesta. Se kertoo Suomen sisällissodasta, mutta sen voi lukea myös yleisenä kannanottona rauhanomaisen rinnakkain elon puolesta.

Kirjoittanut Päivi Heikkilä-Halttunen

Oravaveljekset Valtteri ja Pekka asuvat naapuripuissa. Isoveli Valtterin puussa on paljon käpyjä, mutta pikkuveljen puu tuottaa huonon sadon. Ankaran talven tullessa Valtteri elää leveästi, mutta Pekalta loppuu ruoka. Veljesten välille puhkeaa iso riita. Isoveli saa taustatukea Sudelta ja pikkuveli Karhulta.

Lasten- ja nuortenkirjatuotantonsa ohella Martin Baltscheit tunnetaan Saksassa näyttelijänä, ohjaajana ja äänikirjojen lukijana.
Historian työstäminen lastenkirjassa oli hänelle uusi haaste:

– Koin tärkeäksi, että kuvakirjan avulla suomalaiset ja saksalaiset voivat lukea esi-isiensä yli sadan vuoden takaisista taisteluista Suomen sisällissodassa.

Suomalais-saksalaisen yhteistyön kautta hän koki myös todistavansa, että myöhemmät sukupolvet voivat tehdä yhdessä taidetta ja auttaa näin osaltaan estämään samankaltaisten kauheiden tapahtumien toistumisen tulevaisuudessa.
 

Veli veljeä vastaan

Riina Katajavuori luki Goethe-Instituutin viestin raitiovaunussa Töölössä ja muistaa naurahtaneensa ääneen hieman epäuskoisesti:

– Aikamoinen toimeksianto. Tunsin, että nyt minua pyydettiin mukaan sellaiseen, jonka mukana minun olisi pakko kasvaa hieman isommaksi.

Katajavuori on aina ollut kiinnostunut sotahistoriasta ja käynyt jopa sotaturistina Ranskassa Normandian maihinnoususta kuuluisalla rannikolla. Kroatiassa hän järkyttyi kaatuneiden muistomerkeistä ja siitä, että kaatuneiden joukossa oli paljon hänen ikätovereitaan.

– Tiesin heti, että kirja vaatisi paljon taustatyötä. Aihe ei ollut helppo eikä minun ominta aluettani. Samalla tiedostin, että sisällissota kuohuttaa edelleen suomalaisten tunteita.

Kuvakirjan työnimenä oli Oravien veljessota, mutta sittemmin etuliite putosi pois.

– Muistan isoäitini käyttäneen veli-sanaa puhuessaan sisällissodasta. ”Veli veljeä vastaan”, hän korosti, kuin kertoisi kauhean salaisuuden, ja katsoi minuun samalla jotenkin epäuskoisena. Ensin en ymmärtänyt, että kyseessä oli kielikuva, kunnes isoäiti tarkensi järkyttyneenä ”suomalainen suomalaista vastaan!”.

Aluksi veljessodasta puhuminen tuntui loogiselta, koska kuvakirjan päähenkilöt ovat keskenään sotivia veljeksiä. Veljessota kuulosti molempien tekijöiden korviin poliittisesti vähemmän värittyneeltä kuin esimerkiksi vapaussota, punakapina, kapina, kansalaissota tai luokkasota. Käsikirjoituksen työstövaiheessa he luettivat käsikirjoituksen kahdella suomalaisella historioitsijalla, Tuomas Teporalla ja Marko Tikalla. Tikka piti veljessotaa harhaanjohtavana senkin vuoksi, että sisällissodassa taistelivat myös naiset.
 

Väri on kuin vaate

Oravien sota on visuaalisesti poikkeuksellisen vaikuttava Martin Baltscheitin voimakkaiden punaisen ja mustan sävyjen täyttämän värityksensä ansiosta:

– Väri on kuin vaate, jolla koreilemme, johon naamioidumme tai jossa suremme. Kuvakirjan vahvat värit löytyivät Vapriikin museokeskuksen Tampere 1918 -näyttelystä, johon tutustuin Riinan kanssa. Se oli hyvin intensiivinen ja taitavasti kuratoitu. Näyttelyn kuvat, filmit, liput, aseet ja sävyt ovat inspiroineet kirjaa.

Tekijöille oli alusta lähtien selvää, että he eivät halua tehdä ainoastaan täsmäkirjaa Suomen sisällissodasta, vaan fokusta haluttiin laajentaa yleisemmälle tasolle.

Kuvittajana Martin koki tärkeäksi laajentaa historiallista aihetta yleispäteväksi kuvaukseksi ajasta aikaan toistuvasta tragediasta, jota sodankäynti ja jyrkät mielipiteet tuottavat:

– Meidän pitäisi tiedostaa, että meissä kaikissa on pahuuden siemen. Kun olosuhteet ovat otolliset, pystymme pahoihin tekoihin: voimme olla röyhkeitä, tuntea kateutta, sortua uskonnollisiin mielettömyyksiin, uskoa salaliittoteorioita. Myös jalkapallojoukkueen fanitus voi haksauttaa meidät väärille raiteille.

– Jokainen, joka tiedostaa, mihin on kykeneväinen, pysähtyy ehkä miettimään ennen kuin tappaa veljensä, naapurinsa tai vihollisensa. Parhaimmillaan kuvakirjat pystyvät avaamaan lukijansa silmät. Yksinkertainen faabeli kätkee pintansa alle sisarusten välisiä suhteita, aviopareja, rakastavaisia, perheitä ja yhteiskuntia, joissa rauha löytyy vain kompromissien kautta, erilaisten intressien tasapainosta. Se, joka käyttää toista hyväkseen, sahaa aina omaa oksaansa.
 

Pöllö näkee kauemmas

Moni solmu aukesi, kun Martin Baltscheit heitti idean kokeilla tarinan kertomista faabelin muodossa. Faabelin ansiosta Katajavuoren ei tarvinnut liioin sijoittaa tapahtumia mihinkään tunnistettavaan miljööseen:

 – Minun oli helpompi lähestyä tukalaa aihetta, kun ei tarvinnut noudattaa jokaista historiallisen todellisuuden käännettä ja pystyin ottamaan sotaan omalta osaltaan vaikuttaneet ulkovallat (Neuvosto-Venäjän ja Saksan) mukaan eläinhahmoina. Karhun ja Suden kautta pystyin myös nivomaan oravien sodan osaksi isompaa kokonaisuutta. Usein unohtuu, että Suomen sisällissota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Maailmanpalon lieskat ulottuivat Suomeen.

Pöllö on Riina Katajavuorelle erityisen tärkeä sivuhenkilö:

– Kuva, jossa Valtteri sodan laineiden hiukan laannuttua tulee ehdottamaan Pekalle ruokien tasajakoa, oli aluksi erilainen. Kuvassa olivat ensin vain veljekset, Pekka ja Valtteri, mutta mielestäni kuvasta puuttui jotakin. En halunnut esittää sovintoa vain veljesten keskinäisenä ratkaisuna tai Valtterin myönnytyksenä. Sovinnon symboliksi tarvittiin isompi mahti eli Pöllö, joka osaa katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä.

– Pyysin Martinia lisäämään kuvaan pöllön, joka vahtii ikkunan luona, että jatkossa toimitaan oikeudenmukaisesti ja sovinnollisesti. Minulle Pöllö edusti demokratiaa, vaaleilla valittua päätäntäelintä, korkeampaa johtoa, jota ilman maa (ja oravien metsä) helposti ajautuisi kaaokseen.

Katajavuori luki lapsena Aisopoksen ja Krylovin faabeleita:

– Kaija Pakkasen suomentamissa Aisopoksen saduissa elämänviisaus oli kiteytetty sadun loppuun kursiivilla. Niistä tuli minulle elämänohjeita, ja monet ovat kulkeutuneet mukana aikuisuuteen asti.

Oravien sota © Tammi ja Martin Baltscheit

Sota koskettaa Suomessakin monia

Katajavuori toivoo, että aikuinen lukee Oravien sotaa yhdessä lapsen kanssa. Kun hän teki Salla Savolaisen kanssa Suomen itsenäisyyden juhlavuonna ilmestynyttä kuvatietokirjaa Mennään jo naapuriin (Tammi 2017), hän kohtasi paljon eri maista ja erilaisista oloista Suomeen tulleita lapsia.

– Osalle heistä sota ei ole mitään kaukaista historiaa tai isoisien hommaa. Vaikka omasta sisällissodastamme on yli sata vuotta ja toisesta maailmansodastakin yli 70 vuotta, Suomessa elää paljon ihmisiä, joille sota on edelleen likeinen asia. Toivommekin Martinin kanssa, että Oravien sota auttaa ymmärtämään paitsi Suomen historiaa, myös näkemään lähelle ja eläytymään nykysotien jaloissa eläviin ihmisiin, jotka ovat joutuneet lähtemään sotaa tai epävakautta pakoon. Meille kaikille tekee hyvää muistaa, että rauha ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä ylläpitäviä rakenteita tulee vaalia ja kunnioittaa.

– Kirjaa voi lukea puhtaasti eläinsatuna tai kirjana liian isoksi paisuvasta riidasta. Kuulijan ikätaso ja uteliaisuus määrittävät varmasti keskustelua. Aikuisen on hyvä olla rinnalla vastaamassa kysymyksiin ja pohtimassa lapsen kanssa sitä, mistä kirjassa on kyse ja mitä sen tarinasta voisi oppia.

Saksassa oman lähihistorian traumaattisia tapahtumia on työstetty lastenkirjoissa jo pitkään. Esimerkiksi Anne Frankin päiväkirjoista on tehty kuvakirjaversioita.

– Toisen maailmansodan aikaiset esi-isiemme teot näkyvät uusien sukupolvien syyllisyyden tuntoina. Lapsia on kasvatettu Saksassa nöyryyteen historiallisten faktojen edessä. Tieto ja valistus ovat edellytys sille, että julma historia ei enää toistu. Ylpeys ja isänmaanrakkaus eivät sitä estä. Saan rakastaa maatani ja sen kansaa, nimenomaan siksi, että se on tietoinen historiastaan ja vastuustaan, sanoo Martin Baltscheit.

Toki Saksassa kuullaan edelleen myös soraääniä liittyen sotien tapahtumiin. Martin Baltcheitin mielestä silti suurin osa allekirjoittaa nykyisin Johann Wolfgang von Goethen teoksessaan West-östlicher Divan jo vuonna 1819 esittämän ajatuksen siitä, että kansakunta ei pysty menestyksellisesti kohtaamaan tulevaisuutta, ellei se ole tehnyt tilejään selväksi myös menneisyytensä kanssa.  

Hän pitää parhaimpana holokaustia käsittelevänä teoksena amerikkalaisen Art Spiegelmannin sarjakuvaromaania Maus selviytyjän tarina (suom. WSOY 1990). Sen avulla hän on kertonut aiheesta 12-vuotiaille pojilleen. Riina Katajavuori luki murrosiässä Ellinor Mendin kuvatarinan Punikkityttö ja jääkäriupseeri (WSOY 1982). Myöhemmin sisällissodan tapahtumat tulivat tutuksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kautta.

Riina Katajavuorelle sisällissodan tärkein oppi on se, miten nopeasti siitä pystyttiin toipumaan.

– Jo joulukuussa 1918 Suomessa järjestettiin kunnallisvaalit eli demokratia voitti. Aika harva maa on toipunut sodasta samalla vauhdilla. Toivoisin, että anteeksianto ja eteenpäin katsominen korostuvat lukijoille meidänkin kirjassamme.

Oravien sota © Tammi ja Martin Baltscheit

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota. Tammi 2021.

Riina Katajavuoren ja Martin Baltscheitin sähköpostihaastattelu syyskuussa 2021. Artikkelin on kirjoittanut Päivi Heikkilä-Halttunen. Alkuperäinen artikkeli ilmestyi lehdessä Onnimanni 04/2021.