Pikavalikko:

Suoraan sisältöön (Alt 1) Päävalikkoon (Alt 2)

Chantal-Fleur Sandjon
Sankareita haussa: poc-lapset kuvakirjoissa

Piirroskuvitus: Pieni tyttö, jolla on runsaat afrohiukset, piirtää lattialla kissa vieressään.
Kuva: Johanna Lestelä

Itsepäiset yksisarviset, seikkailunhaluiset etanat, kömpelöt kummitukset - voivat kaikki ilman muuta olla kuvakirjojen sankareita. Entä poc-lapset*, voivatko he olla yhtä luonnollisesti tapahtumien keskipisteenä? Goethe-Institut Finlandin kutsun ansiosta minulla on tilaisuus jatkaa tämän kysymyksen pohdintaa kokonaista kahden viikon ajan.

Kirjoittanut Chantal-Fleur Sandjon

Johanna Lestelä Johanna Lestelä | Kuva: Otava Olin ensimmäistä päivää Helsingissä ja tapasin Tuikun. Tuikun lempiväri ovat oranssi ja lempiruoka makarooni. Tuikun kissan nimi on Ysti. Tämä kaikki selviää jo kirjan Tuikun tärkeä tehtävä ensimmäiseltä sivulta. Kissa on harmaa, Tuikku Musta**. Asiaa ei oteta puheeksi suomalaisen kirjailijan Johanna Lestelän esikoiskirjan yhdelläkään sivulla. Keskeisellä sijalla sen sijaan ovat ystävyys, riita ja sopiminen - ja tietysti oransseihin vaatteisin pukeutunut, korkealle kammatulla afrotukalla varustettu Tuikku, jolla on omat kirjaimellisesti vaikeasti sulavat tunteensa.

Ihastuin Tuikkuun - ja monessa suhteessa myös Suomeen. Tämän maan noin 5,5 miljoonaan asukasta eivät ohita meitä pelkästään pidemmän  elinajanodotteen tai parempien Pisa-tulosten perusteella. Suomi oli myös ensimmäinen maa Euroopassa, joka vuonna 1906 otti käyttöön naisten äänioikeuden, ja maata on hallinnut joulukuusta 2019 lähtien maailman nuorin pääministeri Sanna Marin. Ja täällä siis asuu myös Tuikku, Musta lapsi, joka on keskushenkilö tarinassa, joka ei käsittele kokemuksia rasismista, näennäisestä vieraudesta tai toiseudesta. Tämä on yksinkertainen kirja, hiljainen tarina, joka on täynnä arkea. Sitä voisi sanoa tavalliseksi, mutta juuri se arkisuus ja itsestään selvä tapa, jolla Tuikkua kuvataan, tekee tarinasta epätavallisen.

”Se, että poc–lapset joko puuttuvat lastenkirjoista tai heitä kuvataan usein stereotyyppisesti, sai meidät käynnistämään lastenkirjallisuuden monimuotoisuutta koskevan pitkäaikaisen hankeen, kertoo Goethe-Institutin johtaja Isabel Hölzl. ”Maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt nopeasti viime vuosina. Lastenkirjat heijastelevat vielä aivan liian vähän sitä monimuotoisuutta, joka suomalaisessa yhteiskunnassa nykyisin vallitsee.”
 

Vain yksi sadasta kirjasta

Vuoden 2019 lopulla olen Helsingissä kuvittajan EL BOUMin kanssa runsaat kaksi viikkoa auttaaksemme suunnittelemaan Goethe-instituutin projektia niiden kokemusten pohjalta, joita meillä on poc -kuvittajina ja kirjoittajina. Tiedämme, että epätasapaino yhteiskunnallisen monimuotoisuuden esittämisessä ei rajoitu vain Suomeen. Esimerkiksi vuonna 2017 brittiläinen Centre for Literacy in Primary Education (CLPE) teki tutkimuksen, jonka mukaan poc-lapsi oli päähenkilönä vain 1 prosentissa julkaistuista lastenkirjoista ja sivuhenkilöinä heitä oli 4 prosentissa kirjoista. Samankaltaisia ​​tutkimuksia ei ole tehty Saksassa eikä Suomessa, mutta poc-sankareita saa – toisin kuin yksisarvisia – etsiskellä enimmäkseen turhaan. Tosiasia, joka saa kritiikkiä myös Tuikun kirjoittajalta Johanna Lestelältä: ”Toimin opettajana erittäin heterogeenisessa espoolaisessa koulussa. Kun etsin täältä oppilailleni sopivia kirjoja, huomasin, että henkilöhahmot, joilla on tummempi iho, ovat keskeisessä osassa yleensä vain silloin, kun käsitellään monimuotoisuutta ja että he muuten ovat korkeintaan sivuosassa.”

Tämä on erityisen ongelmallista, koska kuvakirjat antavat jo pienille lapsille kuvan siitä, miten elämässä kaikki on (näennäisesti) järjestetty, sosiaalisista arvojärjestyksestä kauneusihanteisiin. Kirjat seuraavat lapsia heidän kasvaessaan. Ne auttavat heitä ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Jos poc-lapset eivät näy lainkaan tai korkeintaan vain marginaalisina hahmoina kirjan kansien välissä olevissa maailmoissa, he kokevat jäävänsä ulkopuolelle ja olevansa toiseutettuja (othering). Tällaiset kirjat eivät anna valkoisillekaan lapsille mahdollisuutta kohdata moniarvoisen yhteiskunnan todellisuutta itsestään selvänä asiana. Joten on kyse kahdella tavalla menetetystä tilaisuudesta mitä tulee identiteetin ja demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen.

Goethe-Institut Finnland haluaa saada asiassa aikaan muutoksen ja aikoo siksi vuoden 2020 aikana muun muassa luoda ja vahvistaa lastenkirjallisuuden monimuotoisuuden verkostoja ja tukea kustantajia monimuotoisemman julkaisupolitiikan luomisessa. Hölzl lisää: "Mutta meille on samalla tärkeää koota hyviä käytäntöjä eri maista ja tuoda laajan yleisön ulottuville sellaisia hyviä kirjoja, jotka heijastavat yhteiskuntiemme monimuotoisuutta."
Mutta miten ”hyvä” olisi määriteltävä tässä yhteydessä, etenkin jotta erottaisimme hyvää tarkoittavat kirjat  hyvin tehdyistä kirjoista?

Millaisia ovat hyvät kirjat?

Saksalainen Fachstelle Kinderwelten (Institut für den Situationsansatz) julkaisi vuonna 2018 laajan "muistilistan ennakkoluulotietoista lastenkirjojen arviointia varten". Se tekee selväksi, ettei ole kyse pelkästään siitä, että monimuotoisuus näkyisi lastenkirjoissa entistä emmän, vaan myös siitä, kuinka se näkyy. Kuvataanko esimerkiksi ihmisiä kaikessa heidän monimuotoisuudessaan ​​ilman stereotypioita, jotka koskevat usein heidän vaatetustaan tai fyysistä olemustaan? Voivatko kaikki lapset olla mukana kirjoissa yksilöllisinä persoonina, joilla on mitä  erilaisimpia kiinnostuksen kohteita, ominaisuuksia ja kykyjä? Kenellä on kirjoissa aktiivinen rooli, kuka osallistuu ongelmien ratkaisuun ja voi ottaa jopa johdon käsiinsä?

Hyvä tarkoittaa siis monia asioita. Hyvät kirjat ovat monimuotoisia - ne heijastelevat yhteiskunnan monimuotoisuutta, myös siinä mielessä kuka yhteiskunnassa on toimijan osassa ja kuka on tarinan keskiössä. Hyvät kirjat ovat normikriittisiä - ne tarjoavat vaihtoehtoja yhteiskunnallisille normeille, kuten perinteisille sukupuolirooleille tai stereotyyppisille ominaispiirteille, joilla tavataan kuvata pakolaistaustaisia henkilöitä tai maahanmuuttajia. Hyvät kirjat ovat tietoisia ennakkoluuloista – niiden sijoittumista kirjamaailmaan, omia ennakkoluuloja ja ulkopuolelle sulkemisen malleja on pohdittava jo kirjoja luotaessa. 
 
Käsitteet ovat suuria ja menevät osin päällekkäin. Lopulta halutaan ennen kaikkea yhtä: pienten lasten kirjoista pitäisi tulla kirjoja kaikille lapsille. Kirjojen tulisi tukea lapsia positiivisen identiteetin kehittämisessä ja unelmoinnissa – paitsi yksisarvisista, etanoista ja aaveista, myös omasta paikastaan ​​maailmassa ja sen monista mahdollisista muodoista.

Piirroskuvitus: berliiniläinen leikkikenttä, jolla leikkii erivärisiä lapsia. Karin Beesen kirjan Nelly und die Berlinchen - Rettung auf dem Spielplatz kuvitusta | Kuva: HaWandel-Verlag

Hyviä kirjoja kaikilta kaikille!

Kaksikielinen kuvakirja Traumberufe (Viel & Mehr, 2014, yli 4-vuotiaille) innostaa unelmoimaan ammateista riippumatta lukijan alkuperästä, sukupuolesta, fyysisestä olemuksesta tai sosiaalisesta tilanteesta. Myös tuoreen kirjan Julian ist eine Meerjungfrau (Knesebeck, 2019; Julius on merenneito. S&S, 2020; yli 4-vuotiaille) keskiössä ovat unelmat ja itsemääräämisoikeus. Siinä  Musta poika haluaa tulla merenneidoksi. Nelly und die Berlinchen (Hawandel, 2016 ja 2019, yli 4-vuotiaille) -sarjan päähenkilönä on afrikkalaistaustainen saksalaistyttö. Se antaa poc-lapselle mahdollisuuden tehdä suunnitelmia, ratkoa pulmia, iloita ja olla vihainen. Meine wilde Wut (Beltz & Gelberg, 2018, yli 4-vuotiaille) ja Ich bin jetzt ... glücklich, wütend, stark (Carlsen, 2017, yli 3-vuotiaille) avaavat nekin suuria tunnemaailmoja niin poc-lapsille kuin valkoisillekin lapsille.
 
Ajatukseen ”Hyviä kirjoja kaikille” sisältyy myös toive, että kirjoja kirjoittaisivat ja kuvittaisivat kaikenlaiset ihmiset, sillä oma näkökulma ei määritä pelkästään sitä, kuinka havaitsemme maailman, vaan myös sen, kuinka kuvaamme sitä. Lastenkirjan taustalla oleva monimuotoisuus johtaa ajan mittaan myös monimuotoisuuden lisääntymiseen itse lastenkirjoissa jo siksi, että kirjoittajat ja kuvittajat sisällyttävät sekä tahtomattaan että tarkoituksella omaa arkipäiväänsä ja todellisuuttaan teoksiinsa — niin, jopa kertoessaan yksisarvisista, etanoista tai kummituksista.


*People of Color: Yhdysvalloista tullut ei-valkoistista henkilöistä käytetty nimitys, joka on tullut korvaamaan muiden heistä käyttämiä syrjiviä nimityksiä

**Musta: afrikkalaistaustaisten henkilöiden joskus itsestään käyttämä voimaannuttava nimitys kirjoittuna suurella alkukirjaimella.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa Eselsohr - Fachzeitschrift für Kinder- und Jugendmedien -lehden helmikuun numerossa.
 

Top