Future Perfect Huonekaluja ihmisoikeuksien hyväksi

© Verena Brüning

CUCULA eli Refugees Company for Crafts and Design työllistää viisi nuorta turvapaikanhakijaa. Designhuonekaluja valmistamalla ja myymällä he ovat luoneet elämälleen perustan.

Vanhan teollisuusrakennuksen kolmannessa kerroksessa on raskaan rautaoven takana valoisa tila, jossa on valkeat seinät ja betonilattia.  Korkeiden ikkunoiden ääreen on asetettu viisi jykevää pöytää puolikaareen. Viereisessä lasiseinäisessä toimistokopissa on kasoittain papereita ja työkaluja. Seinällä riippuu tarkkoja piirroksia huonekaluista ja teipillä kiinnitetty viikon työjärjestys. Ensisilmäyksellä verstas näyttää aivan tavalliselta, mutta osoittautuukin ainutlaatuiseksi yritykseksi koko maan mittakaavassa. Sillä kalenteriin on kokousten ja työaikojen lisäksi merkitty myös saksankursseja, museokäyntejä ja juridista neuvontaa. Suureen liitutauluun on kirjoitettu väriliiduilla pitkin poikin: „Dankeschoen“ horjuvalla käsialalla, „Ich will Deutsch lernen“ ja „Was arbeitest du?“ (Kiitos/Haluan oppia saksaa/Mitä työtä teet?)

Käytännössä oli ihan pakko saada tehdä jotain

Viisi nuorta afrikkalaismiestä ilmestyy berliiniläistyöpajaan yksi kerrallaan ja alkaa rakentaa huonekaluja. Talvesta 2013 lähtien he ovat olleet harjoittelijoina CUCULAssa, joka on ensimmäinen pakolaisten pakolaisia varten perustama yritys. Järjestely tuntuu äkkiseltään mahdottomalta Saksan poliittisessa järjestelmässä, joka pakottaa turvapaikanhakijat passiivisuuteen tai usein jopa laittomuuksiin, sillä he eivät saa tehdä työtä tai osallistua koulutukseen. Oikeudellisessa mielessä Ali Nouhoun, Moussa Usumanin, Maiga Chamseddinen, Saidou Moussan ja Malik Agachin kohdalla onkin kyse palkattomasta, koulutukseen valmistavasta harjoittelusta. Mutta käytännössä he tekevät täällä töitä — niin ahkerasti, että verstaan takana oleva korkea metallihylly on täynnään sinne pinottuja valmiita huonekaluja. Sen äärellä on vaaleasta puusta valmistettu penkki, jonka selkänojana toimii yksi ainoa siniseksi maalattu lauta. „Penkki kertoo oikeastaan CUCULAn syntytarinan – sininen lauta on peräisin Berliinin Oranienplatzin pakolaisleiristä“, Jessy Medernach selittää.

Tämä hento nainen on ollut panemassa pystyyn CUCULAa. Hän on sosiaalipedagogi ja vastaa huonekalurakentamisen harjoittelijoiden koulutuksesta ja neuvonnasta. Hänen aloittaessaan syksyllä 2013 harjoittelijana nuorison kulttuuritalossa „Jugendkulturhaus Schlesische 27“ sen johtaja Barbara Meyer oli juuri tarjonnut viidelle Kreuzbergerin Oranienplatzin protestileirin pakolaiselle mahdollisuutta asua talossa. Vain viisi sadasta aukiolle majoittuneesta pakolaisesta, mutta nuorisokeskus pystyi tarjoamaan edes heille talveksi kunnon katon pään päälle. „Leirillä oli nuoria miehiä, jotka halusivat välttämättä tehdä jotain, mutta jotka olivat tuomittuja toimettomuuteen“, Medernach muistelee. Sen vuoksi nuorisotalossa järjestettiin viidelle vasta leirille saapuneelle ensin maalauskursseja ja valokuvaustyöpajoja. Kun tuotesuunnittelija Sebastian Däschle kerran kutsuttiin vetämään työpajaa, hän sai idean: „Pannaan pojat rakentamaan jotakin kunnollista! Vaikkapa huonekaluja tyhjiin huoneisiinsa.“

Yritys syntyi kuin tyhjästä, vähän kuin lopusta alkuun

Däschle puhuu nopeasti elehtien samalla vauhdikkaasti käsillään. Hänellä ei ollut mitään aiempaa kokemusta pakolaistematiikasta. „Jos jotakin voi kutsua teemakseni, niin se on ollut pikemmin ympäristönsuojelu“, hän nauraa. Mutta hän on ollut aina hyvä rakentamaan jotakin olemattomista materiaaleista. Niinpä Nouhou, Usuman, Chamseddine, Agachi ja Moussa alkoivat Däschlen johdolla rakentaa Enzo Marin suunnittelemia tuoleja, sänkyjä ja pöytiä. Däschle oli vastikään tutustunut tämän ajatukseen muotoilun demokratisoinnista. Däschlen lyhyestä sijaisuudesta kehkeytyi pitkäaikainen projekti, ja kun kohta oli rakennettu enemmän huonekaluja kuin huoneisiin mahtui, syntyi ajatus yrityksen perustamisesta: Miksei myytäisi tuotteita myös ammattimaisesti ja rahoitettaisi näin nuorten koulutus ja toimeentulo?

„Tämä on muotoilun soveltamista ajatteluun. Katsotaan jotain olemassa olevaa uudelta kantilta ja mietitään mitä muuta siitä voisi saada. Ja sitten vain kokeillaan, päästäänkö askel askeleelta kohti konkreettista päämäärää.“, Däschle selittää. Medernach täydentää: „Aloitimme vähän kuin väärästä päästä: Vaikkei yritystä ollut vielä olemassakaan, niin harjoittelijat keksivät nimen CUCULA ja matkustimme huonekaluja mukanamme Italiaan muotoilumessuille, myimme ensimmäiset kappaleet, teimme verkkosivun ja suunnittelimme markkinointistrategiaa. Mitä enemmän asiasta puhuttiin, sitä todellisemmaksi se tuli.“
 
  •  © Verena Brüning
  •  © Fred Moseley
  •  © Verena Brüning
  •  © Verena Brüning
  •  © Verena Brüning
  •  © Verena Brüning
 

Verkosto, kokeilu, uudenlainen esimerkki

CUCULA tarkoittaa hausan kielellä, harjoittelijoiden äidinkielellä, „tehdä jotain yhdessä, yhdistää jotakin“. Ja juuri sitä täällä tapahtuu: tuote- ja viestintäsuunnittelu, käsityö ja koulutus, juridinen neuvonta ja poliittinen toiminta täydentävät toisiaan. Refugees Company –yrityksen perustaminen oli mahdollista Medernachin, Meyerin ja Däschlen ja muotoilija Corinna Syn avulla sekä vapaaehtoisten, yksityisten rahoittajien ja  juridiikan asiantuntijoiden muodostaman verkoston tuella. Joukkorahoituksella saatiin vuoden 2014 lopulla kokoon tarpeeksi rahaa noiden viiden pakolaisen koulutusstipendien rahoittamiseksi vielä yhdeksi vuodeksi. Tämä oli myös edellytyksenä sille, että harjoittelijat saattoivat hakea koulutusviisumeja ja pysyvää oleskelulupaa. „Me kaikki tosin tiedämme, ettei ole mitään takuita jatkosta ja että tämä jää pelkäksi kokeiluksi“, Medernach kuvaa tilannetta. „Mutta jos joku meistä meinaa vajota masennuksen valtaan, niin toiset kyllä nostavat hänet ylös.“

Vaikka tulevaisuus onkin epäselvä, niin nykypäivässä CUCULAlla on paljon tehtävää. ”Haluamme päästä tyypillisistä kliseistä ja näyttää päinvastaisen esimerkin: Näillä nuorilla miehillä ei ole edes työlupaa – katsokaa, mitä he silti ovat saaneet aikaiseksi!“ selittää Medernach. Niiden 330 tuolin ohella, jotka tilattiin joukkorahoituksen turvin, harjoittelijat osallistuivat Schubertin Winterreise-teoksen lavasteiden valmistukseen. Heillä ei ollut mitään vaikeutta luoda kuvia aiheista kodittomuus ja matka. Nämä viisi nuorta kuvittivat myös omaa elämäänsä – CUCULA-vihkoissa, joita julkaistiin yhdessä kahden kirjankuvittajan kanssa. Ja CUCULA tekee jatkossakin työtä uudenlaisen sopeuttamiskulttuurin parissa – päivä päivältä, ruuvi ruuvilta, lauta laudalta.