Lennart Laberenz
Uusi kaupunginosa suoraan piirustuspöydältä

Jätkäsaari silta
Kuva: Goethe Institut / Irina Ginsburg

Helsinkiin syntyy kertaheitolla kaupunginosa 30.000 asukkaalle. Yhteisöllisyys ja ympäristön huomiointi on tärkeää kaupunkisuunnittelijoille. Heidän tehtävänään on vaalia perinteitä mutta löytää silti uusia innovatiivisia ratkaisuja.

 

Meri näkyi pari viikkoa, nyt se on poissa. Lokkien huudot kuuluvat tänne, jollei nyt joku parhaillaan hakkaa vasaralla, sahaa, tao pultteja, revi auki pakkauksia. Jollei metalli kirskahtele tai nosturi kitise.
Merituuli päättää mistä milloinkin se tuo ääniä pitkälle parvekkeelle, Malagankatu 3:n neljänteen kerrokseen. Katu on Itämeren rannalla Jätkäsaaressa, jota muusta Helsingistä erottaa vain kanava. Mutta siellä missä vielä pari viikkoa sitten näkyi merta, kohoaa jo seuraavan rakennuksen runko harmaina betonilaattoina.
 
Jätkäsaari on yksi Euroopan suurimmista rakennusalueista, 20 % kaikista Helsingin asunnoista rakennetaan täällä yhdellä rysäyksellä, niin ettei ihme, jos vähän meteliä ja pölyäkin syntyy, ja aikamoinen määrä muovikalvoa, jota tuuli puskee iltaisin pitkin katuja. 
 
Konttiterminaalista unelmakaupungiksi
 
Jätkäsaaressa asuu pian 30.000 ihmistä, joista monet käyvät täällä töissäkin. Lapset pääsevät kouluun puistojen halki ja pitkin jalankulkusiltoja ilman että heidän täytyy ylittää yhtään isoa risteystä. Vajaat kymmenen vuotta sitten Jätkäsaari oli pelkkä kaupungin läntinen konttiterminaali. Kun se vuonna 2008 lähti täältä, jäljelle jäi suhteellisen tasainen betonikenttä, kaupunkisuunnittelijoiden unelma. Nämä saattoivat merkitä kartalle piirustuspöydällä jopa kaikki kukkulat ja maankohoumat. Jos haluaa tavata innostuneen kaupunkisuunnittelijan, on mentävä tapaamaan Matti Kaijansinkkoa. Hän on projektipäällikkö: „Haluamme ajatella, että Jätkäsaari on kuin Bulevardin jatke“.
 
Helsingin rakennushistoriassa voi seurata historian kehityskulkuja kaupunginosa kaupunginosalta: puu on saanut väistyä kiven tieltä, 1800-luvun klassisismi ja suomalainen jugendtyyli kukoistivat paremmilla asuinalueilla. Modernismin niukkalinjaisuutta nähtiin ensimmäiseksi työväen kaupunginosissa kuten Kalliossa, missä asuintilat kätkettiin asiallisten julkisivujen taakse. Keskiluokkaisilla asuinalueilla kuten Töölössä ulkoseiniä sievistivät minimalistisesti koristellut parvekkeet, jotka kyllä joskus saattoivat kaartua jopa talon kulman ympäri. Kaikkialla dominoivat harmaan eri sävyt, silloin tällöin myös pastellisävyt.
Sodan jälkeisinä vuosina suomalaiset käänsivät selkänsä kaupungille. Täälläkin automobiili loi yhteyden unelmaan: kesämökkiin. Pidättyvyys, tarkat rakennuskorkeudet, arkkitehtien niukka muotovalikoima saivat jäädä kaupunkiin.
 
Kaikki tämä on Jätkäsaaressa heitetty yli laidan. „Käyttäkää värejä! oli yksi harvoista ohjeista arkkitehdeille”, kertoo Kaijansinkko. Hän toivoi heiltä myös erilaisia materiaaleja ja muotoja.
 


Skandinaavista modernismia uudessa muodossa
 
Täällä on totta tosiaan mustia tiiliseiniä, harmaita tiiliseiniä, vaaleanruskeita tiiliseiniä ja valkeita tiiliseiniä. On raakabetonia ja aaltopeltiä. Paikkaan, joka on parhaiten suojassa kostealta merituulelta, nousee puutalokortteli. Katot ovat matalia tai pulpettikattoja, on kattoikkunoita, lofteja, kattoterasseja, maahan asti ulottuvia ikkunoita. Täällä on oikeastaan kaikkea – mutta kun on ehtinyt tottua eri väreihin ja materiaaleihin, voi täälläkin todeta: Valmiina elementtinä asennettu tiilifasadi on jo itsessään koru, ikkuna-aukoissa ei ole juuri koskaan kehyksiä, koristelua on niukasti. Lasierkkerit tuovat sisään lisävaloa. Yksikään rakennus ei ole toisen kaltainen.
 
Pari viikkoa sitten paikoilleen asennettiin pyöräily- ja jalankulkusiltoja, rautapalkit korostavat niiden jyhkeää olemusta. Sillat itsessään ovat pelkkiä kantavia rakenteita ja maalattu kirkkaan oransseiksi. „Halusimme kokeilla erilaisia juttuja. Rakennusten ideat ovat silti kiinteästi sidoksissa suomalaiseen perinteeseen“, sanoo Kaijansinkko. Tällä hän tarkoittaa käytännöllisiä sisätiloja, funktionaalisia asuntoja, mutta myös yhteistiloja kuten saunoja, pesutupaa ja kulttuuritiloja. 
 
Jätkäsaari muodostaa kuitenkin myös vastapainon arkkitehtien tavanomaiselle asenteelle, Kaijansinkko muotoilee ystävällisesti: „Suhde urbaaniin arkkitehtuuriin, siis se, että ihmiset haluavat asua kaupunkien keskustoissa, on vielä hyvin nuori. Näin tiheä asuinalue, jonka ulkopuolelle autokin on jätettävä, on sitäkin tuoreempi ilmiö. “Väliaikaisesta, paikatusta asfaltista voi jo aavistaa jotakin: Ajoväylät ovat kapeita, tärkeämpiä ovat alueen kolme raitiovaunulinjaa. Kaijansinkko lähtee siitä, että uuden asuinalueen ansiosta vuodessa autolla ajetaan 2,5 miljoonaa kilometriä vähemmän –koska perheitä muuttaa Jätkäsaareen myös lähiöistä.  Sillä pyörällä täältä keskustaan kulkee nopeammin.
 
Yhteisöllisyyttä individualismin sijaan
 
Noin kuusikymmentä prosenttia asunnoista on kaupungin asuntoja, joiden vuokrat ovat keskituloisten maksettavissa, perheiden, jotka muuttavat takaisin kaupunkiin, tai joiden ei edes koskaan tarvitse muuttaa kaupungin laitamille. Täällä on asuntoja myös pienituloisille, muun muassa opiskelijoille, asumisratkaisuja perinteisestä perhekäsityksestä poikkeaville yhteisöille.
Asuinalueen lävitse kiemurtelee kohtuullisen kokoinen puistoalue – se on täsmälleen yhtä leveä kuin Helsingin Bulevardi, 88 metriä. Avarilla sisäpihoilla odottavat leikkitelineet jo lapsia. Jo ensi kesänä vanhemmat voivat huudella parvekkeilta lapsia syömään. Sosiaalisen kontrollin tarkoituksena on estää turvattomuutta tai pelkojen edes syntymästä.
 
Tekniset ratkaisut vähentävät huoltoajoja 92 %:lla – esimerkiksi jätehuollossa. Jokaisen talon pohjakerroksessa on jätteiden syöttöaukko, joka avautuu samalla sirukortilla kuin asunnon ovi. Täällä erotellaan biojäte muovista ja paperista. „Vain pizzalaatikot tuottavat ihmisille vielä vaikeuksia. Kunnes he tajuavat, että ne on revittävä pienemmiksi“, naurahtaa Kaijansinkko. Luukku on suunniteltu tarkoituksella pieneksi.
 
Malagankatu 3:n parvekkeella on nyt hiljaista, työmaa lepää näin myöhään iltapäivällä. Auringon laskiessa sen säteet osuvat vastapäiseen keskeneräiseen rakennukseen, maalaavat punaisia varjoja sen parvekkeelle, joka näyttää aaltopeltisen julkisivun takana kuin sisäpihan suuntaan avautuvalta käytävärakennelmalta. Tässä korttelissa on toteutettu muutamia viehättäviä ideoita: Yksi jo valmistuneista rakennuksista on eräänlainen muusikoiden vanhainkoti, „Tiesimme, että he eivät koskaan ole päässeet hääppöisille ansioille tai ovat usein juoneet rahansa”, nauraa Kaijansinkko silmää iskien. Katutasossa toimii jo hyvin menestyvä ravintola. On aika laskeutua alas: Malaga-baarissa on konsertti, kuten useimpina iltoina.