Saamelaisten animistinen alkuperäiskansahengellisyys Ilmastonmuutos hengellisenä kriisinä

Kinoksessa perinteinen saamelaispäähine, gahpir.
Ilmastonmuutos asettaa perustavanlaatuisen kysymyksen saamelaisten elinkeinojen tulevaisuudesta, hengellisyydestä ja arktisen ympäristön hyvinvoinnista. | Kuva (yksityiskohta): Helga West

Tarkastellessa saamelaisten omia puheenvuoroja näyttää siltä, että monelle saamelaiselle ihmisen hyvä elämä kytkeytyy laajemmin ympäristön hyvinvointiin. Tämä kirjoitus keskittyy saamelaisten alkuperäiskansahengellisyyteen ja siihen, minkälaisia näkökulmia se tuo esille ympäristöstä, kuolemasta ja ilmastonmuutoksesta.

Kirjoittanut Helga West

Monilla alkuperäiskansoilla on yhä tänä päivänä pitkälle erikoistuneita tietojärjestelmiä, joiden tulkinta edellyttää noihin kulttuureihin kasvamista. Nämä tietojärjestelmät pitävät sisällään perittyä paikallistietämystä ympäristöistä ja niissä pärjäämisestä. Voi sanoa, että saamelaisten alkuperäiskansahengellisyys palvelee saamelaisten elinkeino-onnea ja sitä kautta laajempaa käsitystä hyvästä elämästä.

Saamelaiset ovat alkuperäiskansaksi tunnustettu ihmisryhmä niin Suomessa, Norjassa kuin Ruotsissakin. Näiden Pohjoismaiden lisäksi saamelaisia elää Venäjällä. Alkuperäiskansaisuus tarkoittaa sitä, että saamelaisilla on perinteisiä elinkeinoja ja yhteiskuntamuotoja ajalta ennen nykyisten valtioiden muodostumista.

Kuinka asettua ympäristöön, joka on jo asutettu?

Kun saamelaista alkuperäiskansahengellisyyttä tarkastellaan saamelaisten itsensä kertomana, piirtyy tuosta hengellisestä maailmasta läpikotaisin animistinen todellisuus. Animismilla tarkoitetaan elämännäkemystä, jossa ympäröivän todellisuuden eri olennoilla ja olomuodoilla ajatellaan olevan itsenäinen toimijuus, kuten eläimillä, maahisilla tai vaikka tuntureilla. Tämä animistinen korostus tulee vahvasti esille myös saamelaisten nykykuvauksissa siinä, kuinka ympäristössä on liikuttava, pärjättävä ja neuvoteltava.
 
Koska koko ympäröivä todellisuus koostuu erilaisista olennoista, tarkoittaa tämä sitä, että saamelaisen on tavalla tai toisella pyrittävä elämään niin, että hän toiminnassaan ottaa huomioon muutkin kuin ihmisenkaltaiset toimijat. Saamelaisessa elämänkatsannossa ympäristö ei ole tyhjä luonnon resurssikohde, jonne mennään ja josta otetaan, vaan pikemminkin niin, että asettuessaan ympäristöön saamelainen pyytää lupaa omalle ekologiselle pärjäämisellensä. Saamelainen voi esimerkiksi pyytää lupaa tietyn puun kaatamiselle, järvikalasaaliille tai yöpymiselle, jotta hän yöpyessään maastossa ei häiritsisi maahisten kulkureittejä. Kysymys kuuluu: kuinka asettua ympäristöön, joka on jo asutettu?

Tiiviit suhteet eläinlajistoon virittävät jännitteen tappamisesta ja kuolemasta 

Tarkoitukseni ei ole tahallisesti romantisoida saamelaista alkuperäiskansahengellisyyttä tai ympäristösuhdetta. Kuitenkin useat historialliset ja nykylähteet näyttävät piirtävän saamelaisesta ympäristösuhteesta elämänkatsantoa, joka haastaa sellaista maailmankuvaa, joka asettaa ihmisen luomakunnan herraksi.

Suhde eläinlajistoon on saamelaiskulttuureissa perinteisesti ollut erittäin tiivis. Tämä läheinen suhde korostuu erityisesti poronhoitokulttuurissa, jossa ihmisen läheisenä työtoverina ennen poronhoidon motorisoitumista on toiminut porokoira. Mikä tulee ihmisen ja puolikesyn poron väliseen rinnakkaiseloon, tämä suhde päättyy kuitenkin toisen väkivaltaiseen kuolemaan eli poron tappamiseen.
Joutsenella on lukuisia symbolisia ja henkisiä merkityksiä saamelaiskulttuureissa. Joutsenella on lukuisia symbolisia ja henkisiä merkityksiä saamelaiskulttuureissa. | Kuva (yksityiskohta): Helga West Tappamisen teema vaikuttaa jonkinlaiselta animistiseen maailmankuvaan kuuluvalta traumaattiselta paradoksilta eli ristiriidalta siitä, että oma pärjääminen edellyttää toisen olennon elämän päättämistä. Siksi saamelaisuudessa eläimen tappaminen on radikaali voimasuhteen muutos kahden olennon keskinäisessä suhteessa.

Pessimistisimpien arvioiden mukaan poro katoaa arktiselta alueelta 

Ilmastokriisi on saamelaisille kysymys absoluuttisesta kuolemasta, elämän hätätilasta. Ilmastonmuutos eli ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan seurauksena ja siitä aiheutuvat hallitsemattomat muutokset ympäristöissä ovat jo asettaneet saamelaisten elinkeinot ja sitä kautta tämän ihmisryhmän olemassaolon vaakalaudalle. Tästä kertovat tutkimukset, jotka koskevat mm. poronhoitajien stressiä, mielenterveyttä ja huolta oman kulttuurinsa säilymisen puolesta. Pessimistisimpien tutkimusarvioiden mukaan poro katoaisi arktiselta alueelta ilmaston lämpenemisen vuoksi. Vuosisatojen ajan poro on niitä harvoja nisäkkäitä, joka on sopeutunut kylmään arktiseen ilmastoon ja siksi pitkällä tähtäimellä se ei selviä ilmaston lämpenemisestä, koska ilmastonmuutos altistaa poron mm. uusille eläintaudeille.

Myös lohen elinvoimaisuus on uhattuna. Huhtikuussa 2021 Suomen valtioneuvosto tiedotti, että lohenpyynti kielletään kokonaan Tenojoen vesistössä vuonna 2021. Syynä on lohikantojen äkillinen heikentyminen, mikä on seurannoissa huomattu. Nopeat muutokset vesistöjen määrässä ja lämpötilassa vaikuttavat suoraan lohikantoihin.

Arktisten lajien kuolema edustaa saamelaiskulttuureissa absoluuttisen kuoleman uhkaa 

Kysymykseni kuuluu: mitä saamelaisuudesta jää jäljelle, jos poro ja lohi katoaisivat saamelaiskulttuureista? Kuinka se vaikuttaisi saamelaisuuden materiaaliseen elämään, kuten ruoka- ja vaatekulttuuriin? Entäpä aineettomaan elämään, kuten kieliin, tietojärjestelmiin ja hengellisyyteen? Voi sanoa, että arktisten lajien mahdollinen katoaminen edustaa saamelaisuudessa absoluuttisen kuoleman uhkaa.  Ilmastokriisi on siten luonteeltaan ihmisen ja elämänmuotojen olemassaolon kriisi, jonka merkit ovat saamelaisten kotiseutualueella jo monin paikoin toteutuneet.

Syvimmillään ilmastokriisi paljastaa epäonnistumisen ihmiskunnan älyllisissä ja hengellisissä ajatteluperinteissä. Mielestäni ihmisen aiheuttama Ilmastonmuutos on siten syvästi hengellinen kriisi. Ehdotan, että saamelaisten animistinen alkuperäiskansahengellisyys haastaa sellaista mekanistista maailmankuvaa, joka ei huomioi ihmisen, eläinten ja ympäristön keskinäisiä suhteita ja näihin suhteisiin perustuvaa hyvinvointia.

Kysymys kuuluu: minkä merkityksen annamme paikallisille tietojärjestelmille?