Frieder Butzmann

Frieder Butzmann Rory MacLean in haastattelussa

Rory MacLean with Frieder Butzmann  (right) in his Berlin studio.
Rory MacLean with Frieder Butzmann  (right) in his Berlin studio.
Frieder Butzmann (oik.)
ja Rory MacLean
Aukinaisesta ikkunasta virtasi hyistä ilmaa. Tuuli lennätti lunta viereisten kattojen yli. Ikkunan edessä seisoi ohuessa neulepuserossa saksalaisen kokeilevan musiikin perustajiin lukeutuva mies, nauroi ja veti jäätävää ulkoilmaa keuhkoihinsa.

“Minulla oli 70-luvulla muusikkona se ongelma, että silloin harjoiteltiin ja joskus jopa esiinnyttiinkin kellareissa, jotka olivat pimeitä ja kosteita ja vetivät mieleni aivan maahan. Siitä lähtien olen tarvinnut valoa. Lämpötilalla ei ole väliä. Minulle ei tule ikinä kylmä. Mutta valoa tarvitsen voidakseni elää ja tehdä töitä.”

Talvi on tullut Berliiniin, jäädyttänyt jalkakäytävät ja pannut ihmiset vetämään anorakin ylle ja villapipon päähän. Seisoin ensimmäisenä purevan kylmänä talvipäivänä viikko sitten valoisassa valkoisessa levytysstudiossa tietokoneiden, nauhurien ja sähköjohtojen keskellä kengät vielä lumessa.

“Sää on minulle pakkomielle,” sanoi Frieder Butzmann ja katseli korkealle siniselle taivaalle. ”Se vaikuttaa minuun. Jos aamulla herätessäni on pimeää, mielialani laskee. Mutta jos on kirkasta…” hän sanoi vilkkaasti ja nosti kätensä kohti aurinkoa, “…jos on kirkasta, sisälläni nousee ilo. Sää vaikuttaa mielentilaan aivan kuin musiikki. Siitä ei pääse mihinkään. Molemmissa on kyse ilmanpaineesta, sen nopeista vaihteluista,” hän sanoi kun tuulenpuuska pyyhkäisi paperit hänen näppäimistönsä päältä. ”Muuten, minun työni ydin on siinä, että en tiedä, mitä musiikki on tai miten se pitäisi määritellä.”

Butzmann syntyi vuonna 1954 Konstanzissa Bodenjärven rannalla ja alkoi leikitellä äänillä jo viiden ikäisenä.

“Isäni oli seppä ja tapasi katsoa Karnevalia, senaikaista televisio-ohjelmaa. Hän osti käytetyn neljäsosatuuman kasettinauhurin äänittääkseen ohjelman laulut sillä. Mutta hän ei päässyt sinuiksi laitteen kanssa, ja se päätyi minun leikkikalukseni. Rupesin haastattelemaan veljiäni, väsäämään runonauhoja ja äänittämään pianonsoittoa, ja sitten soitin nauhaa takaperin, saksin sitä tai sammutin laitteen ja pyöritin nauhaa käsin. Olin hulluna äänen tuottamiseen ja muokkaamiseen. Se oli alku sille mitä nykyisin teen – äänikollaaseille.”

Butzmann on ”rund und gesund” – pulska ja hyvinvoipa – ja hänellä on vaikuttava maha, rehevä nauru ja peikonkorvat. ”Minä olin pahnanpohjimmainen, ymmärrättehän, iltatähti, tulin maailmaan kymmenen vuotta veljieni jälkeen. Vanhin veljeni oli vähällä kuolla nälkään sodan lopussa. Ja kun minä sitten synnyin, vanhempani tuputtivat minulle jatkuvasti ruokaa. Minä söin ja söin ja mitä enemmän söin, sitä onnellisempia he olivat. Mutta vanhempani eivät antaneet minulle vain ruokaa vaan myös paljon vapautta. He sanoivat: ‘Meidän Frieder tietää mitä tekee. Antakaa tehdä.’ Ja niin jatkoin nauhurilla leikkimistä. Se oli elämäni ensimmäinen iso onnenpotku.”

Kysyin, mikä oli se toinen onnenpotku.

Telefunken Magnetophon 300 ”Vuonna 1963 Telefunkenilta tuli markkinoille Magnetophon 300, ensimmäinen kannettava kasettinauhuri. Minä halusin ehdottomasti saada sellaisen ja ruinasin isää ostamaan sen. Se oli tietysti hyvin kallis, yli 350 Saksan markkaa, ja isä kyllästyi manguntaani niin, että antoi minulle pari kolikkoa lottoon, jotta jättäisin hänet rauhaan. Minä lottosin ja voitin 200 markkaa. Isäni oli niin ällistynyt että maksoi loppusumman. Pystyin nyt kahdella vempaimellani todella tekemään jotakin. Olin hulluna uusien äänten tuottamiseen.”

Butzmann muutti Berliiniin ja aloitti opinnot Teknillisessä yliopistossa. Hän rakensi instrumentteja, soitti saksofonia ja kosketinsoittimia, liittyi lukuisiin bändeihin, mutta ei koskaan oman riippumattomuutensa kustannuksella.

“Olen aina tuntenut äänet omassa ruumiissani. Minun koko kehoni värisee ja tärisee kun sointi on hyvä. Kun muutin Berliiniin, elektroninen musiikki oli kadottanut ruumiinsa. Se oli aavemaista, konstruoitua ja intellektuaalista. Se musiikki ei koskettanut minua. Ihan niin kuin ei popmusiikkikaan, josta en ole koskaan oikein välittänyt. Mutta sitten tänne tuli Englannista sellainen punkin verso kuin industrial, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Sen musiikin minä todella tunsin. Pidin siitä, että siinä oli sisäänrakennettuna myös epäilyä ja epävarmuutta. Tunnistin sen ja oman lähestymistapani yhtäläisyydet.”

Butzmann vakiinnutti nopeasti paikkansa Neue Deutsche Welle (”Saksan uusi aalto”) -suuntauksen vaikutusvaltaisimpien edustajien joukossa. Hänestä tuli sen “raivokas inkarnaatio”, syntetisaattoritaikuri, industrialin pioneeri ja Berliinin undergroundkulttuurin äänitorvi. Hän ällistyttää yleisönsä innovatiivisuudellaan kerran toisensa jälkeen. Yksi hänen tuoreimmista teoksistaan on Saksan yleisradioyhtiölle tilaustyönä tehty Frieder’s Friedhof Chill-out Mix, johon hän kokosi ääniä kymmeniltä hautausmailta ympäri maailmaa: huhuilevia pöllöjä, kaskaita ja variksia, vaihtelevien säiden ääntä ja ihmisääniä. Alkuperäisistä nauhoitteista on luotu venyttämällä, lyhentämällä, transponoimalla ja muuntamalla hämmästyttävä postmoderni kollaasi.

Pyysin häntä määrittelemään ”ruumiittoman musiikin”.

“Otetaan esimerkiksi jokin laskeva ääni”, hän sanoi, pullisti poskiaan ja vihelsi kylmään ilmaan. ”Pystyn helposti tuottamaan sen elektronisesti Varispeed-nimisellä ohjelmalla, mutta se kuulostaa heikolta, koneelliselta ja voimattomalta. Mutta kun tuotan sen hidastamalla ääninauhaa itse, sillä on silloin ruumis. Nauhalla on niin paljon informaatiota, jota ei voi tavoittaa digitaalisesti.” Hän piti tauon. “Tietokone ja nauhurit ovat minulle vain työkaluja niin kuin alasin ja vasara isälleni. Minä vain käytän teknologiaa ja teknistä tietämystä ideoideni välittämiseen.”

Yksi Butzmannin jatkuvan menestyksen salaisuuksista on hänen monipuolisuutensa. Hän säveltää oopperoita löytämistään äänistä, tekee elokuvamusiikkia, luennoi ja kirjoittaa kirjoja (hänen tuorein teoksensa on nimeltään Musik im Grossen und Ganzen (”Musiikki kaiken kaikkiaan”): www.martin-schmitz.de/Frieder_Butzmann/Buch.html. ”Jos kirjoittaisin vain radiokappaleita, säveltäisin vain näytelmämusiikkia tai soittaisin vain yhdessä bändissä, en pysyisi leivissä. Olen onnistunut selviytymään rahallisesti – jossakin kuussa hyvin, jossakin huonosti – tekemällä eri asioita.”

Kysyin, miten tärkeää hänelle on se, että hän on saksalainen.

“Se mitä kansallisuutta minä olen, on toisaalta epäolennaista. Mutta toisaalta olen tämän oman yhteiskuntani ja kulttuurini tuote. Koin juuri viime viikolla varsinaisen ilmestyksen. Kävin konsertissa, jossa esitettiin Beethovenin yhdeksäs. Orkesteri – ja musiikki – oli täydellinen, ehdottoman täydellinen. Ja minulle tuli epämiellyttävä olo, koska se täydellisyys sai minut ajattelemaan Auschwitzin täydellisyyttä. En ole mikään moraalisaarnaaja, mutta ajattelen aina sitä, että meillä on kahdet kasvot: se puoli, joka on niin luova, on yhtä lailla tuhoava.”

Frieder Butzmann seisoi avoimen ikkunan äärellä, hänen ääriviivansa piirtyivät talvista valoa vasten.

“Jos on muusikko, ihmiset ajattelevat, että sitä on jotenkin erityinen, hurmuri tai naissankari. Mutta minä olen elänyt ihan normaalin elämän vuonna 1954 syntyneeksi mieheksi. Olen tyypillinen talousihmeen lapsi, jolla on ollut onnea. Minä vain tein sen päätöksen, että en viettäisi elämääni toimistotöissä ja kirjoituspöydän ääressä vaan leikkisin äänillä… tekisin musiikkia.”

Muistutin häntä siitä, että hän ei tiedä mitä musiikki on.

“Pitää paikkansa. En tiedäkään. Olen keksinyt tuohon kysymykseen jo varmaan tuhat vastausta, mutta tiedän, että en kuollessanikaan vielä tiedä, mitä musiikki on.” Butzmann nauroi taas, ja hänen vatsansa hytkyi terveyttä ja tyytyväisyyttä. ”Sen kuitenkin tiedän varmasti, että jos joskus tulen uudestaan tähän maailmaan, niin sitten meteorologina.”

Rory MacLean
Joulukuu 2008
Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Youth in Germany

Fashion, music, dress, political orientation: what exactly is it that defines youth and youth cultures?