Saksalaiset ja epäjärjestys

Saksalaiset ja epäjärjestys

Hinweisschilder; Copyright: picture-alliance / OKAPIA KG, GermanyWladimir Kaminer; Copyright: picture-alliance/ ZBSaksalaisten heikko kohta on epäjärjestyksen pelko. Wladimir Kaminerin pakina.

Stefan Zweig esitti viimeisessä kirjassaan Eilisen maailma. Erään eurooppalaisen muistelmia saksalaisista sellaisen huomautuksen, että he voivat sietää kaikkea, sotatappioita, köyhyyttä ja hätää, mutta eivät epäjärjestystä. Eivät sotatappiot, vaan inflaatio ajoi saksalaiset epätoivoon ja siten sai heidät hyväksymään Hitlerin. Taloudellisen anarkian vuoksi he olivat valmiita lyöttäytymään yhteen minkä tahansa paholaisen kanssa, joka lupasi palauttaa heille järjestyksen. Tällä välin on kulunut paljon aikaa, Saksasta on tullut Saksan Liittotasavalta (BRD): vapaa, demokraattinen kolmen konsonantin - motkottavan, karjuvan ja ryystävän - maa. Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, mutta epäjärjestyksen pelko on kuitenkin jäänyt kansakunnan heikoksi kohdaksi.

Jos suunnitelma ei joskus toimikaan, juna myöhästyy tai taksi ei pysähdy eikä lentokone nouse ajallaan, silloin koko maailma kaatuu päälle ja kaikkien proput palavat. Älykkäät, kohteliaat kansalaiset potkivat lapsiaan, huitovat matkalaukuillaan ympäriinsä, hyppäävät raiteille. Kaikissa saksalaisissa rakennuksissa on seinällä evakuointisuunnitelma tulipalon varalta. Siihen on oma syynsä. Ilman sellaista suunnitelmaa saksalaiset eivät pystyisi lähtemään palavasta talosta. He jäävät mieluummin liekkien uhriksi, kuin tekevät jotain ilman etukäteissuunnitelmaa.

Piirretty myyrä kieltotaulussa; Copyright: picture-alliance / OKAPIA KG, Germany Kun joku täällä suunnittelee syntymäpäivänsä viettoa, hänen täytyy ensimmäiseksi ilmoittaa naapureilleen, että hänen asunnossaan saattaa sinä päivänä olla tavallista äänekkäämpää. Sen jälkeen hän voi tuona päivänä metelöidä läpi yön, eikä kukaan tunne tulevansa loukatuksi. Mutta jos hänen asunnostaan kuuluu melua ilman ennakkovaroitusta, naapurit sekoavat saman tien. He iskevät päätänsä seinään, sytyttävät talon palamaan ja soittavat poliisille.

Täällä Saksassa keskustellaan heti lapsen syntymän jälkeen koneellisen hengityksen antamisen mahdollisuudesta lapsen tultua vanhaksi, samoin tulevaisuuden eri hoitomuodoista vanhuudessa, sillä jokainen lapsihan vanhenee ennemmin tai myöhemmin, jos siis kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jotta lapsi voi täällä elää vanhaksi, hänen on kuitenkin opittava täyttämään todella paljon kaavakkeita, solmimaan lukemattomia vakuutuksia ja antamaan kirjallisia suostumuksia. Heti kun ihminen täällä osaa kirjoittaa, tai siis allekirjoittaa, hän joutuu elämänsä jokaisena päivänä täyttämään ja allekirjoittamaan, täyttämään ja allekirjoittamaan, täyttämään ja allekirjoittamaan… Lapseni menee lukioon, annan hänelle päivittäin allekirjoitettuja suostumusilmoituksia. ”Jotta lapsestanne voi tulla kirjaston käyttäjä, jotta lapsenne valokuva voidaan painattaa seinälehteen, jotta hän voi osallistua uintiopetukseen…” – antaa tulla vaan, minä allekirjoitan kaiken.

Tilasin eilen paikallispubissa perinteisen saksalaisen aterian, nimeltään ”Der Stramme Max”, joka on kananmunalla ja kinkulla päällystetty voileipä. ”Mutta saisinko vain yhden leipäviipaleen kahden sijaan?” minä tarkensin. ”Yksi viipale kahden sijaan? Kuinka? Yksi, ei siis kahta?” Tarjoilija mietti ankarasti, olisiko mahdollista valmistaa ”Der Stramme Max” -voileipä yhdellä viipaleella kahden sijaan ja miten se tapahtuisi. Mutta se ei kyllä parhaalla tahdollakaan käynyt päinsä, ei sitten mitenkään, se oli ”gastronominen umpikuja”. Tarjoilija katsoi minua ja oli selvästi hieman poissa tolaltaan. Tietysti peruutin heti tilaukseni, ”Der Stramme Max” olkoon kuten se on aina ollutkin: kaksi viipaletta leipää ja kaksi paistettua kananmunaa niiden päällä.

Opaskylttejä; Copyright: picture-alliance / OKAPIA KG, Germany “Entä sitten?“ moni lukija ehkä kysyy. Mitä pahaa oikeastaan on hyvässä järjestyksessä? Miksi ei kaikki saa sujua suunnitelman mukaisesti? Varsinainen saksalainen draama onkin siinä, ettei melkein mikään suju aina suunnitelman mukaisesti. Elämä on täynnä yllätyksiä, myös luontoäiti toimii epätarkasti, milloin tuulee oikealta, milloin vasemmalta, tähdet näkyvät taivaalla milloin selvemmin, milloin huonommin, ja joskus aurinko nousee myöhemmin tai aikaisemmin kesä- ja talviajoista huolimatta. Vaikka kadun lakaisisi joka päivä kahteen kertaan, aina jää jonnekin roskia, aina jotkut koirat juoksentelevat vapaina ilman talutushihnaa, ja aina on ihmisiä, jotka istuutuvat vastamaalatuille penkeille, koska se on heistä hauskaa. Siitähän tulee jo ihan hulluksi. Löytääkseen rauhan tässä kaaoksessa saksalainen piiloutuu omaan pieneen siirtolapuutarhaansa, jossa hän voi toteuttaa oman ehdottoman järjestyksen utopiaansa. Siellä hän istuttaa ja leikkaa ja kastelee ja kasvattaa.

Wladimir Kaminer
on syntynyt 1967 Moskovassa. Vuodesta 1990 lähtien hän on asunut vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Berliinissä. Kaminer julkaisee säännöllisesti artikkeleita Saksan eri sanoma- ja aikakauslehdissä, hänellä on jokaviikkoinen ohjelmansa SFB4 Radio MultiKultissa nimeltään ”Wladimirs Welt” sekä oma osionsa ZDF-televisiokanavan aamulähetyksessä ”ZDF Morgenamagazin”, lisäksi hän järjestää Kaffee Burgerissa erilaisia tilaisuuksia, joista on tullut tunnetuksi hänen pahamaineinen venäläisdiskonsa - Russendisco. Samannimisen novellikokoelman sekä Militärmusik-romaaninsa ansiosta hänestä on tullut eräs Saksan suosituimmista ja kysytyimmistä nuorista kirjailijoista.

Copyright: Goethe-Institut, Online-Redaktion

Jäikö sinulle kysyttävää tästä artikkelista? Kirjoita meille!
online-redaktion@goethe.de

Lokakuu 2007

Linkkejä

Weblog: Rory’s Berlin-Blog

Rory MacLean Weblog
Settling in Berlin: Travelwriter Rory MacLean gives an amusing and insightful account of his new home.

Weblog: ”Meet in Finland”

Blogistamme „Meet in Finland“ voitte lukea Goethe-Institutin Suomeen kutsumien taiteilijoiden ja kirjailijoiden Suomi-kokemuksista.