Dekkari-ilta
KrimiHelsinki XIV: Hämäriä toimia

Kansallisteatteri, Willensauna

KrimiHelsinki -dekkari-ilta on järjestetty vuodesta 1997 alkaen kahden vuoden välein Suomen Kansallisteatterin Willensauna-näyttämöllä. Illan aikana esiintyy neljä dekkarikirjailijaa kolmesta saksankielisestä maasta - Itävallasta, Saksasta, Sveitsistä - sekä Suomesta. Pari tuntia kestävä tilaisuus alkaa sillä, että kukin kirjailija lukee otteen teoksestaan. Tämän jälkeen seuraa talkshow, jonka aiheena ovat esitellyt kirjat, niiden ongelmanasettelu ja päähenkilöt, sekä kirjailijoiden kirjoitusprosessi, lyhyesti: dekkarit ja niiden maailma. 

Max Annas © Kuva: Michelle Smith Max Annas Kuva: Michelle Smith
Max Annas (synt. 1963 Kölnissä) palasi Berliiniin pari vuotta sitten työskenneltyään Etelä-Afrikassa Fort Haren yliopiston eteläafrikkalaisen jazzin tutkimusprojektissa. Annas, jonka taustalta löytyy myös toimittajan töitä, on julkaissut kolme palkittua romaania. Tänä vuonna ilmestynyt Illegal sai 2017 Deutscher Krimipreis -kirjallisuuspalkinnon.
MAX ANNAS ON VALITETTAVASTI JOUTUNUT PERUMAAN ESIINTYMISENSÄ!



Christian David © Kuva: (c) Deuticke Verlag / www.corn.at Christian David Kuva: (c) Deuticke Verlag / www.corn.at
Christian David
on kotoisin Wienistä. Opintonsa Milanossa ja Wienissä hän päätti väitöskirjaan Klaus Kinskistä (2006 ilmestyi Kinski. Die Biographie). David on työskennellyt paitsi elokuvan, TV:n ja teatterin parissa myös toimittajana. Esikoisdekkari, Mädchenauge, jonka päähenkilöitä ovat majuri Belonoz ja Lily Horn, ilmestyi 2013. Sonnenbraut (2015) on sarjan toinen osa.





Kati Hiekkapelto © Kuva: (c) Jouni Harala Kati Hiekkapelto Kuva: (c) Jouni Harala
Kati Hiekkapelto
(synt. 1970 Oulussa) opiskeli erityispedagogiikkaa ja työskenteli opettajana. Hänen esikoisromaaninsa, Kolibri, nousi sekä lukijoiden että kriitikoiden suosikiksi. Päähenkilö, komisario Anna Fekete, on lapsena Suomeen tullut Jugoslavian unkarilainen. Kolibria seurasivat Vuoden johtolangalla 2015 palkittu Suojattomat (Die Schutzlosen) ja Tumma (Schattenschlaf).





Michael Theurillat © Kuva: (c) Christian Lichtenberg Michael Theurillat Kuva: (c) Christian Lichtenberg
Michael Theurillat
(synt. 1961 Baselissa) opiskeli taloustieteitä, taidehistoriaa ja historiaa ja työskenteli vuosien ajan menestyksekkäästi pankkimaailmassa. Kirjoittamisen Theurillat aloitti 42-vuotiaana ja nykyään hänen romaaninsa komisario Eschenbachista kuuluvat Sveitsin suosituimpien dekkareiden joukkoon. Teos Rütlischwur sai 2012 Friedrich Glauser -palkinnon.



Juontajat:
Roman Schatz, Gabriele Schrey-Vasara


Muut tapahtumat:
  • KE 29.11.2017, klo 18 Uusi Apteekki, Kaskenkatu 1, Turku
    Max Annas, Christian David, Michael Theurillat
  • TO 30.11.2017, klo 18 Deutsches Kulturzentrum, Tampere
    Max Annas, Christian David, Michael Theurillat
Järjestäjä:
Saksalainen kirjasto

Tapahtumaa ovat tukeneet:
Aue-säätiö, Itävallan, Saksan ja Sveitsin suurlähetystöt,  Suomen Kansallisteatteri, Goethe-Institut Finnland ja Veho

Yksityiskohdat

Kansallisteatteri, Willensauna

Läntinen Teatterikuja 1
Helsinki

Kieli: Tilaisuus on saksankielinen.
Hinta: Liput; 15/7 €, Kansallisteatteri/Saksalainen kirjasto

puh. +358 9 669363 kultur-helsinki@goethe.de