Elokuva
Marc Brummund: Freistatt, 2015

Elokuvasta: Freistatt
Kuva: Goethe-Institut

Elokuvasarja 10 KÄSKYÄ - 2. käsky: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

Saksalainen seurakunta

Kesä 1968. Muutoksen tuulet puhaltelevat jo pohjoissaksalaisissa pikkukaupungeissa. 14-vuotias Wolfgang suhtautuu murrosikäiselle luontaisella ynseydellä elämäänsä, äitiinsä ja varsinkin isäpuoleensa.

Tämä sysää Wolfgangin syrjäiseen, kirkon ylläpitämään "Freistatt"-kasvatuskotiin. Poika huomaa joutuneensa maailmaan, joka saa hänet kaipaamaan vapautta entistä kiihkeämmin: Lukittuja ovia, kalterit ikkunoissa, päivittäisiä työtehtäviä ympäröivällä rämeellä sotilaallisen kurin vallitessa. Wolfgangille yksi asia on selvä: vapaudenkaipuutan hän ei hevin upota rämeeseen.

Marc Brummund ja kuvauksesta vastannut Judith Kaufmann kertovat suurin, vaikuttavin kuvin eristyksestä ja nöyryytyksestä. Louis Hofmann, nouseva tähti vuoden 2017 Berliinin elokuvajuhlilla, nähdään yhdessä ensimmäisistä päärooleistaan, joista hänet palkittiin 2014 Bayerischer Filmpreis –elokuvapalkinnolla. Hän näyttelee vakuuttavasti nuorta Wolfgangia, jonka vastarinta ei koskaan täysin sammu.
 
2015, 104 min, K-12

Yksityiskohdat

Saksalainen seurakunta

Unioninkatu 1
Helsinki

Kieli: saksa, engl. testitys
Hinta: Vapaa pääsy

+358 44 7222707 pirjo.hangaslahti-brech@goethe.de
Osa sarjaa Kymmenen käskyä