Taide ja kulttuuriperintö
Viivoin
Marije Jenssen ammentaa taiteilijana saamelaisesta syntyperästään. Tässä artikkelissa hän esittelee teoksiaan ja kertoo, kuinka hänen kiintymyksensä arktisia maisemia kohtaan toi hänet taiteen pariin.
Kirjoittanut Marije Jenssen
Minulla on aina ollut vahva side arktiseen luontoon, eläimiin ja pienviljelyyn, joka kumpuaa lapsuudestani pienellä maatilalla Saamenmaassa. Perheeni on asunut tilalla sukupolvien ajan. Vartuin melko eristyksissä ja läheisessä yhteydessä ympäröivään erämaahan, ja luonnonmaisemat ovat minulle lohdun ja inspiraation lähde, jonka haluan välittää ja ilmaista taiteessani. Paikoissa, joissa kerran kävelin ja kävelen vieläkin imeäkseni itseeni niiden rauhaa ja suunnatonta tilaa, on niin paljon piilossa: elämää ja tarinaa, tunnelmaa ja ääntä. Nämä paikat muuttuvat vuodenaikojen vaihtuessa. Niiden tutut reitit eivät ole koskaan täysin samanlaiset. Kun me ja meitä ympäröivä maailma muuttuu, muuttuvat myös muistojemme tuki ja turva. Muutoksen käsittely on inhimillistä.
Aloin käyttämään viivoja eri taiteenlajeissa kartoittaakseni tavallaan hiipivät muutokset niissä asioissa, joita kutsuin minuksi ja kodiksi. Muutokset ilmastossa, perhesiteissä, lapsuuteni elämäntavan tulevaisuudennäkymissä. Tämä polku, joka alkoi vesivärimaalauksesta ja litografiasta, on täynnä päämäärättömyyden ja nostalgian tunteita. Minulle viivat ovat pimeä tunneli, joka kaikkien on pakko kävellä, kun muutos koskettaa heitä, mutta viivat ovat myös valoa ja toivoa.