Kohti tasa-arvoisempaa musiikkimaailmaa

Keskustelu klassisen musiikin epätasa-arvosta on vilkastunut Suomessa kuluneen vuoden aikana. Olemme iloksemme saaneet kuulla konserteissa merkittäviä historiallisten säveltäjien, muun muassa Laura Netzelin ja Ida Mobergin teosten kanta- ja ensiesityksiä. Lisäksi debattia on käyty lehtien palstoilla sekä Ylen Kulttuuriykkösessä. Tiistaina 17. marraskuuta kokoonnuimme pohtimaan aihepiiriä Suomen Goethe-Institutiin puhujavierainamme viulisti Terhi Paldanius ja säveltäjä, laulaja Cymin Samawatie.
 
Vilkkaassa ja ainakin itselleni erittäin opettavaisessa aamiaiskeskustelussa nousi esille kolme keskeistä teemaa. Ensimmäinen niistä on musiikkikasvatus, jonka merkitystä molemmat puhujavieraat painottivat. On ensiarvoisen tärkeää, että naisten ja vähemmistöjen musiikkia tutkitaan sekä esitetään, mutta tämä ei sellaisenaan riitä rakenteellisen muutoksen aikaansaamiseksi. Jos musiikkiopistojen ja korkeakoulujen oppikirjat ja opetussuunnitelmat sisältävät tulevaisuudessakin vain valkoisten eurooppalaismiesten säveltämiä teoksia, uudet muusikko- ja kuulijasukupolvet jäävät paljosta paitsi.
 
Toinen tärkeä näkökulma, jonka erityisesti Cymin Samawatie keskusteluun toi, on musiikin genrerajojen kriittinen uudelleenarviointi. Jos haluamme edetä kohti aidosti demokraattista ja moniäänistä musiikkikenttää, miksi vetää arvottavaa painolastia kantavia rajalinjoja ”klassisen” ja ”muun” musiikin välille? Niin sanotun klassisen musiikin perinnehän on historiallisesti rakentunut taidefilosofisesti hierarkkiseksi, eurosentriseksi ja kolonialistiseksi. Tämä näkyy edelleen vahvasti elävässä neromyytissä, ajatuksessa pyhitetystä säveltäjäkaanonista sekä autonomiaestetiikasta, joita ovat syksyn aikana suomalaisessa mediakeskustelussa avanneet etenkin toimittaja Sonja Saarikoski ja tutkija Juha Torvinen.  
 
Molemmat edellä mainitut kysymykset liittyvät mitä suurimmassa määrin intersektionaalisuuteen, joka nousi vahvasti esille useissa puheenvuoroissa. Suomessa – ja myös kansainvälisesti – keskustelu on edelleen painottunut binääriseen sukupuolikäsitykseen sekä valkoisiin, keskiluokkaisiin eurooppalaisnaisiin. Tämä on asia, jossa itsellänikin on ryhdistäytymisen paikka muun muassa luento-opetuksen kannalta.

*** 

Edellä mainitut näkökulmat ovat yleisemminkin äärimmäisen tärkeitä siksi, että epätasa-arvokeskustelu uhkaa nähdäkseni tällä hetkellä Suomessa juuttua harhaanjohtaviin mieli- ja uhkakuviin. Esimerkiksi RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu toi hiljattaisessa Suomen Kuvalehden haastattelussa esille huolensa klassisen musiikin kaanonkritiikin siivittämästä ”historian tuhoamisesta” (Suomen Kuvalehti 25.11.2020). Kuten edellä mainitussa Kulttuuriykkösessäkin kävi eksplisiittisesti ilmi, tämä pelko on aiheeton. Kaanonkritiikin tavoitteena ei ole perua Beethovenia tai väittää, ettei hänen musiikkiaan saisi enää kuunnella. Itsekin pidän kovasti Gogolin pietarilaisnovelleista, mutta se ei tarkoita, että voisin lukijana ohittaa olankohautuksella hänen tuotantoonsa sisältyvän räikeän antisemitismin.
 
Musiikin harrastajana ja tutkijana on vaikea käsittää, miksi historialliset säveltäjät pitäisi asettaa mittatikulle arvojärjestykseen, joka on yksiselitteisesti kaikille sama. Eikö musiikkimaku ole millään tavalla subjektiivinen kysymys? Kuten tutkija Leah Broad aihetta käsittelevässä tekstissään kiteyttää, ”a couple of composers can’t be all things to all people. Where one person might find solace, inspiration and power in Beethoven’s music and life story, others might find the same in Ethel Smyth, Florence Price, Francis Poulenc or Unsuk Chin” (The Guardian 2.12.2020). Historioitsijan näkökulmasta on lisäksi naiivia ajatella, etteivät yhteiskunnalliset valtahierarkiat – kuten patriarkaatti – vaikuttaisi osaltaan mieltymyksiimme.
 
Feministisen musiikinhistorian sanoma on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen, jos sille haluaa korvansa herkistää. Kuten Oxfordin yliopiston professori Susan Wollenberg asian hienosti sanoitti marraskuun lopussa pidetyssä etäkonferenssissa, ”we don’t want to replace, we want to add”. Jos naisten ja vähemmistöjen säveltämiä teoksia ei tietoisesti tuoda osaksi elävää, soivaa kulttuuriperintöämme, menetämme paljon kiinnostavaa, hienoa ja nautittavaa musiikkia. Toivoisinkin, että keskustelussa voitaisiin siirtyä eteenpäin säveltävien naisten lukumäärää tai heidän olemassaoloaan koskevista tiedusteluista itse asiaan: konkreettisiin keinoihin, joilla voimme musiikkimaailmojamme avartaa. Elämme kuitenkin aikakautta, jolla jo yksinkertaisella Google-haulla on löydettävissä satoja mielenkiintoisia, mutta unohdettuja teoksia sekä säveltäjiä.
 
Breakfast@Goethe-keskustelu olikin Suomi-näkökulmasta poikkeuksellisen virkistävä siinä mielessä, että tilaisuutta väritti yhteen hiileen puhaltamisen henki. Keskustelijat jakoivat auliisti vinkkejä epätasa-arvon oikomiseksi omien henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta aina perhearjen helpottamisesta kiertuejärjestelyissä konserttiohjelmistojen tasapuolistamiseen. Juuri tässä on asian ydin. ”Klassisen” musiikin epätasa-arvo on meidän kaikkien yhteinen asia, ei armageddon, jossa ovat vastakkain kaanonin puolustajat ja vastustajat. Jokaisella meistä on sokeita pisteitä, ja epätäydellisinä ihmisinä teemme virheitä. Siksi kriittistä keskustelua on voitava käydä samaan tapaan kuin sitä kävimme Goethe-instituutissa marraskuisena tiistaiaamuna: rakentavasti ja asiallisesti, ilman ongelman vähättelyä ”sormien heristelynä” ja ”mutkikkaampien poliittis-yhteiskunnallisten” kysymysten välttelynä (vrt. Rondo 10/2020).
  
 
Lähteet
 
Broad, Leah. ”Without Ethel Smyth and classical music's forgotten women, we only tell half the story”. The Guardian 2.12.2020.
 
Järvinen, Elina. ”Moi Lontoosta! Päätös on nyt tehty.” Suomen Kuvalehti 25.11.2020.
 
Kuusisaari, Harri. ”Maailmaa parantamaan”. Pääkirjoitus, Rondo 10/2020.
 
”Naissäveltäjät ja -kapellimestarit edelleen marginaalissa – Onko tasa-arvo klassisessa musiikissa mahdottomuus?” Yle Kulttuuriykkönen 18.11.2020.
 
Wollenberg, Susan. ”(Why) Do We Need Women Composers?” Keynote-luento,”’Women are not born to compose’: Female Musical Works from 1750 to 1950” -etäkonferenssi, Centro di Studi Luigi Boccherini, 27.11.2020.