Future Perfect Lahjoita aikaa - se voi auttaa

Seinäjoella, Kivipuron palvelukeskuksessa rapisee sanomalehti. Sen ääreen on kumartanut kaksi miestä. Toinen lukee ja toinen kuuntelee. Sivut kääntyvät harvakseltaan, sillä keskustelu käy kiihkeänä.

”Päivä valkenee aina, kun Jyrki tulee käymään“, sanoo vanhempi miehistä, Eero Tolkki, 90. Hän on sokea. Nuorempi miehistä, Jyrki Yliniemi, on titteliltään lukulahjoittaja. Se tarkoittaa sitä, että hän lahjoittaa aikaa: hän antaa ilmaiseksi lukuhetken sitä tarvitsevalle eli innokkaalle kuulijalle, Eero Tolkille. Ajan lisäksi tarvitaan ääntä ja toimivia aivoja – ominaisuuksia, jotka eivät kulu käytössä vaan vahvistuvat. ”Tärkeintä on virkistävä keskustelu ja ajankohtaisten asioiden seuraaminen“, Eero jatkaa.

Eero Tolkin elämässä on kaksi asiaa, jotka yhä tuovat hänelle iloa: keskustelu ja kävely. Sokeutensa vuoksi hän tarvitsee molempiin apua. Jyrki käy joka viikko tapaamassa Eeroa, vaikka hänellä on vaativa työ Kevytkanava Oy:n päätoimittajana ja kanavajohtajana. Miten hänellä on aikaa?

KYMMENET LÖYTÄVÄT AIKAA

"Aika on järjestelykysymys. Aikaa on, jos sitä haluaa löytää. Saan auttamisesta hyvän mielen. Ja jonain päivänä vuorot voivat vaihtua ja saatan itse tarvita apua“, sanoo Jyrki. Kun Eero kuuli toiminnasta ja sitä tarjottiin, hän oli heti valmis kokeilemaan sitä, sillä päivät palvelukodissa ovat pitkiä. Palvelutaloon Eero joutui muuttamaan vaimonsa Siskon muistisairauden vuoksi. Näkökyvyn Eero menetti pikku hiljaa vuosien mittaan. „Onneksi minulla on toinen ystävä, joka vie kävelylle ja perheenikin vierailee“, sanoo Eero.
 

  • Aikapankin jäseniä: vas. Sari Parviainen, Hanna Koppelomäki, Maala Nieminen, Esa Nieminen ja Riitta Vertio Kuva (CC BY-SA): Kalle Kervinen
    Aikapankin jäseniä: vas. Sari Parviainen, Hanna Koppelomäki, Maala Nieminen, Esa Nieminen ja Riitta Vertio
  • Joskus auttaa toisia, joskus tarvitsee itse apua: (vas.) Maala Nieminen, Hanna Koppelomäki, Esa Nieminen, Monika Halinen, Sari Parviainen ja Piksi McArthur osallistuvat aikapankin toimintaan. Kuva (CC BY-SA): Kalle Kervinen
    Joskus auttaa toisia, joskus tarvitsee itse apua: (vas.) Maala Nieminen, Hanna Koppelomäki, Esa Nieminen, Monika Halinen, Sari Parviainen ja Piksi McArthur osallistuvat aikapankin toimintaan.
  • Aikapankin perustaja Hanna Koppelomäki (vas.) keskustelee Maala Niemisen, Esa Niemisen ja Piksi McArthurin kanssa. Kuva (CC BY-SA): Kalle Kervinen
    Aikapankin perustaja Hanna Koppelomäki (vas.) keskustelee Maala Niemisen, Esa Niemisen ja Piksi McArthurin kanssa.
  • Toinen lukee, toinen kuuntelee:  Jyrki Yliniemi ja Eero Tolkki Kuva (CC BY-SA): Outi Reinola
    Toinen lukee, toinen kuuntelee: Jyrki Yliniemi ja Eero Tolkki
  • "Päivä valkenee aina, kun Jyrki tulee käymään." Kuva (CC BY-SA): Outi Reinola
    "Päivä valkenee aina, kun Jyrki tulee käymään."
  • "Aika on järjestelykysymys. Aikaa on, jos sitä haluaa löytää. Saan auttamisesta hyvän mielen", sanoo Jyrki Kuva (CC BY-SA): Outi Reinola
    "Aika on järjestelykysymys. Aikaa on, jos sitä haluaa löytää. Saan auttamisesta hyvän mielen", sanoo Jyrki


Alun perin Lahjoita lukuhetki -toiminnan käynnisti E-P:n muistiyhdistys, joka sai koordinoijaksi Seinäjoen kirjaston. Nyt toiminta on jo vakiintunut arkiseksi käytännöksi ja toteutuu neljän paikallisen palvelukodin kanssa. „Lukulahjoittajia on tällä hetkellä 33 henkilöä täällä Seinäjoen alueella. He ovat kirjoista ja lukemisesta kiinnostuneita tavallisia ihmisiä. Kirjasto koordinoi toimintaa lahjoittajien ja palvelukotien välillä. Palvelukodissa puolestaan on oma yhdyshenkilö, joka opastaa lukijat tehtävään“, kertoo kirjastovirkailija Jaana Savela Seinäjoen kaupunginkirjastosta. Lahjoita lukuhetki –toimintaa on monessa kirjastossa ympäri Suomen. Mukana on kymmeniä palvelukoteja ja satoja lukulahjoittajia.

JOKAISEN IHMISEN AIKA ON YHTÄ ARVOKASTA

Hyväsydämisiä ja auttavaisia ihmisiä on aina ollut. Maalla on toiminut naapuriapu. Kaupungeissa on toiminut jo pitkään vapaaehtoistyö. Nyt puhutaan ajan lahjoittajista: he ovat ihmisiä, jotka haluavat laittaa hyvän kiertämään.

Hyvää voi kierrättää myös vastavuoroisesti – siis siten, että antaja saa palveluksen takaisin, mutta jossain toisessa muodossa. Tällä vastavuoroisuuden idealla toimii pääkaupunkiseudulla Stadin aikapankki. Sen perusajatus on, että kaikkien aika on yhtä arvokasta. Jokainen voi ”myydä” aikaansa ja tarjota omaa osaamistaan, esimerkiksi siivousapua tai pyöränkorjausta.

Palveluita ei tarvitse maksaa rahalla vaan maksuvälineenä toimii ”tovi”, aikapankin oma valuuttayksikkö. Yhden tunnin työstä saa yhden tovin, joka menee omalle tilille. Sillä voi hankkia palvelun joltakulta toiselta.

HELSINGISSÄ AIKA PARANTAA

Samalla periaatteella toimii Stadin aikapankin yhteydessä Aika parantaa –verkoston kautta Tovituki. On kyse toinen toistensa tukemisesta ja auttamisesta omien (fyysisten ja psyykkisten) voimavarojen puitteissa. Vaikkei Aika parantaa –hanke korvaa ammattipsykologin apua, voivat pienetkin verkoston avulla saatavat palvelukset olla jollekin suurin apu. Sitä paitsi toisen auttamisella voi olla avun antajallekin tervehdyttävä vaikutus. Tovituessa ei kierrätetä palveluita vaan jotain aivan muuta: voimavaroja!

Tovituella on useita eri toimintamalleja. Voit tulla ryhmätapaamiseen, osallistua tovitaivallukseen, joka on tunnin mittainen tukikävely, varata henkilökohtaisen tukiajan tai vaikkapa kirjoittaa kirjeen tuntemattomalle. Tällä hetkellä Raha-automaattiyhdistys (RAY) tukee Tovituki tunnetuksi -hanketta vuosina 2013–2016.

Näin aikapankki toimii. Näin aikapankki toimii. | Kuva (CC BY-SA): Sanna Pelliccioni
„Tovituki on tarkoitettu jaksamisen tukemiseen. Se, jolla nyt on voimavaroja, tukee sellaista ihmistä, joka tällä hetkellä tarvitsee apua. Osat voivat hyvin vaihtua myöhemmin. Tuen tarjoaja voi joskus myöhemmin olla avun tarvitsija“, kertoo Tovituen perustaja ja koordinaattori Hanna Koppelomäki.

Aika parantaa syntyi, Hanna Koppelomäki oli tutustunut Helsingissä toimivaan aikapankkiin ja alkoi miettiä, miten vertaistuen ja aikapankin toiminnan voisi yhdistää. „Se ei korvaa ammattiapua mutta voi auttaa löytämään sen luo“, Hanna Koppelomäki kertoo.

”OLEMME SAMAA HEIMOA”

Helsinkiläinen englannin opettaja Teija-Riitta Perttula on ollut Stadin aikapankin jäsen neljä vuotta eli lähes sen perustamisesta alkaen. Hänelläkin on oma tili, jonne annetut tovit kertyvät. „Koska kaikki Tovituen vastaanottajat ovat Aikapankin jäseniä, he tietävät, että emme ole ammattilaisia emmekä korvaa ammattiapua. Tovitukija ja tuettava tapaavat yleensä viisi kertaa. Joku saattaa olla avioeron jälkeen niin maassa, että ei saa mitään aikaan eikä jaksa edes mennä kauppaan. Menemme sitten yhdessä vaikka kävelylle“, kertoo Teija. Teija on nauttinut mukana olosta monin tavoin. Hän on tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut myös itse muuttoapua aikapankin jäseniltä. „Kaikenlainen vapaaehtoistyö kiinnostaa minua. Haluan antaa yhteisen hyvän puolesta. Joku sanoi niin hyvin, että me olemme samaa heimoa; olemme ihmisiä, joilla on samanlaiset periaatteet. Kaikki, joihin minä olen tutustunut, ovat olleet äärettömän hienoja ihmisiä“, kertoo Teija.