Johanna Lindroos
Muuttaako digitalisaatio kirjaston tarinaa?

Ymmärrä, kokeile, kehity – Stuttgartin Summer School for Librarians antoi uusia ajatuksia kansainväliselle osallistujajoukolle.

 
 
Loppukesän aurinko helli Etelä-Saksaa, kun kirjastoalan opiskelijoille ja alalla jo työskenteleville suunnattu kansainvälinen kesäkoulu keräsi Stuttgartiin 16. - 21.9.2019 osallistujia ympäri maailman. Tämän vuoden teemana oli digitalisaatio, jota viikon aikana järjestetyissä seminaareissa lähestyttiin eri näkökulmista. Seminaareissa käsiteltiin muun muassa oppimisympäristöjen suunnittelua, nähtiin monia esimerkkejä nykypäivän kirjastotilasuunnittelusta erityisesti Saksan, Hollannin ja Tanskan eri kirjastoista sekä tutustuttiin workshopeissa lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden teknologioihin ja hyödyntämiseen kirjastokäytössä. Näiden lisäksi kuudesta päivästä jäi käteen lukuisia kansainvälisiä kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluja eri maiden kirjastoalan ihmisten kanssa.
 

DigitalisaatioN mahdollisuuDET ja haasteET kirjastoille

Professori Richard Stangin ”Learning spaces – Ways to support learning” -seminaariosuuden pohjalta kirjastojen roolia ja merkitystä digitalisoituvassa yhteiskunnassa voidaan hahmottaa esimerkiksi informaatioon, inkluusioon ja tilaan liittyvien paradoksien kautta. Informaation paradoksi viittaa siihen, miten internetin myötä saatavilla on valtavasti informaatiota, kuitenkin pitkälti irrallisena ilman kontekstia tai taustoitusta, joka tekisi tuosta informaatiosta mahdollisesti merkityksellistä tai arvokasta tietoa. Inkluusion paradoksin mukaan pelkästään informaation saatavuus ei vielä tee siitä saavutettavaa. Ulkopuolelle voi jäädä muun muassa kouluttamattomampi väestönosa, etenkin kun puhutaan kognitiivisesta eli sisällön saavutettavuudesta. Kirjasto on, museoiden ja arkistojen ohella, muistiorganisaatio, jonka olemassaolo perustuu merkityksellisen kontekstin luomiseen dokumentoimalla, säilyttämällä ja välittämällä tietoa, myös saavutettavuus huomioiden. Tilan paradoksi syntyy lisääntyneestä virtuaalisuudesta ja mediankäytöstä. Vaikka virtuaalitodellisuuteen eläytyminen ja eri medioihin uppoutuminen vie huomion reaalimaailmasta, se ei vapauta fyysisesti tilasta; konkreettisella paikalla ja esimerkiksi kirjastolla tilana on edelleen oma merkityksensä. Kirjasto voi tarjota maksutta ja vapaasti käytettäväksi fyysisen tilan, laitteet, yhteydet ja opastuksen digitaalisen materiaalin ja maailman hyödyntämiseen.

Kirjasto osana kasvatusinstituutiota

Yhteiskunnan ja työelämän muuttuessa elinikäisen oppimisen vaatimus on kasvanut. Kirjastojenkin on otettava kantaa tähän vaatimukseen omalta osaltaan, koska myös ne voidaan nähdä osana kasvatusinstituutiota. Visioissa puhutaan käsitteestä ”learning city”, jossa koko kaupunki ja sen resursseja on valjastettu tukemaan oppimista. Saksassa esimerkiksi on useita ”Learning centre”-nimellä kulkevia tiloja, joissa saman katon alta löytyy vaihtelevina kokoonpanoina esimerkiksi aikuiskoulutuskeskus, kirjasto, mediastudio, kaupunkilaisten palvelupiste, arkisto tai kulttuuri- ja vapaa-aikavirasto. Tällaisia oppimiskeskuksia on esimerkiksi Unnassa (ZIB Unna), Nürnbergissä (Südpunkt Zentrum für Bildung und Kultur) ja Bayreuthissa (RW21 Bayreuth). Ajatuksena on yhdistää ja viedä palveluita sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat ja asioivat.

Suomessa erityisesti pienillä paikkakunnilla kirjastojen yhteyteen on liitetty yhteispalvelupisteitä, joista asukas voi saada useamman eri viranomaisen palveluita. Espoossa Ison Omenan kirjasto sijaitsee palvelutorilla samassa yhteydessä muun muassa neuvolan, Kelan ja nuorisopalveluiden kanssa, konsepti, joka oli ensimmäinen laatuaan koko Suomessa. Vastaavanlaista konseptia on sittemmin toteutettu myös muualla Suomessa. Uudenlaisilla yhteistyömuodoilla saataneen madallettua kirjaston kynnystä entisestään, toisaalta taas ne myös haastavat kirjastotyöntekijöitä uusilla osaamisvaatimuksilla.

 

Digitalisaatio muuttaa kirjastojen ja asiakkaiden rooleja

Kölnin kirjaston johtaja Hannelore Vogt esitti seminaariosuudessaan, miten nykyajan kirjastotyö on vähemmän työtä kirjojen kanssa ja enemmän työtä asiakkaiden parissa. Moderni kirjasto on paikka, mihin ihmiset tulevat tapaamaan toisiaan, keskustelemaan, tekemään, kokemaan, oppimaan ja inspiroitumaan. Kirjastot haluavat osallistaa asiakkaita, ja omalta osaltaan mahdollistaa ja tukea aktiivisen kansalaisuuden toteutumista. 
 
Miten ennakoida tulevaa ja vastata digitalisaation luomiin uusiin tarpeisiin? Yksi työkalu strategisen suunnittelun tueksi on trendien seuranta. Seurattavien joukkoon listattiin ainakin Gartner trends, NMC Horizon Report sekä IFLAn trendiraportti. Workshopissa kuulimme design thinking -metodista, joka kääntyy suomeksi suunnittelu- tai muotoiluajatteluksi. Muotoiluajattelu toimii myös kirjaston palveluiden ja tapahtumien suunnittelun ja kehittämisen työvälineenä. Olennaista siinä on tuntea asiakkaan tai käyttäjän keskeisin tarve, löytää tärkein ratkaistava ongelma, sekä jatkuva testaus ja kokeileminen toimivimman ratkaisun löytämiseksi. Yksi tunnetuimmista design thinking -metodia hyödyntävistä kirjastoista lienee Tanskan Dokk1.         
 
Linda Freybergin ja Sabine Wolfin seminaariosuudessa oli esillä myös termi ”Smart library”, jolle ei ole tyhjentävää määritelmää. Sen voi nähdä kokonaisuutena, joka rakentuu edellä mainitun strategisen suunnittelun ja muotoiluajattelun lisäksi myös henkilöstöstä, joustavuudesta muun muassa tilojen suhteen, yhteistyöstä, palveluista ja teknologioista (AR, VR). Toistaiseksi kirjastojen lisätyn todellisuuden (AR) sovellukset ovat olleet usein navigointiin liittyviä ja siten paikallisia, monesti projektin tai hankkeen tuotoksena syntyneitä ja lyhytaikaisia. Lisäksi kirjastojärjestelmien erilaisuus vaikeuttaa AR-sovellusten luomista yhdessä, esimerkiksi Saksassa kirjastoilla on käytössä eri järjestelmiä eri osavaltioissa.
 
Viimeisenä seminaaripäivänä Tracy Riemer Kölnin kirjastosta siteerasi osuudessaan taidemaalari Willem de Kooningia: “I have to change to stay the same.” Ajattelen, että kirjastojen on nähtävä digitalisaatio mahdollisuutena ja välineenä, sillä kirjastot ovat joka tapauksessa osa muutosta, ja digitalisaatio kirjoittuu osaksi kirjaston tarinaa. Kirjastot ovat edelleen olemassa sisältöjä ja ennen kaikkea ihmisiä varten. Kirjaston rooli mahdollistajana ei katoa vaan muuttaa vain muotoaan säilyäkseen – jos haluamme niin.