Elokuva
Vuonna 2015 taiteilija Amel Alzakout kuvasi pienellä kameralla matkaansa Syyriasta Berliiniin perillä odottavalle Khaled Abdulwahedille. Kun Alzakout ja 300 muuta pakolaista joutuivat veden varaan ylittäessään merta Turkista Kreikkaan, kamera Alzakoutin kädessä jatkoi kuvaamista ja tallensi vahingossa kauhun hetket.
Alzakout ja Abdulwahed koostivat materiaalista elokuvan Purple Sea, joka on unohtumatonta, kokeilevaa elokuvataidetta. Samalla se on dokumenttielokuvaa äärimmillään ja rehellisimmillään. Alzakout ei tiennyt ranteeseensa sidotun kameran käyvän, kun vene upposi. Kuvassa ole mitään laskelmoitua, kamera on vain tallentanut ympäröivän todellisuuden vailla edes valikoituja kuvakulmia. Materiaalia katsoessa tuntuu, kuin katsoisi kameran muistoa tapahtuneesta. Elokuva näyttää jotain, mihin sanat eivät kykene.
Suuren osan ajasta kamera on pinnan alla. Veden alla on petollisen rauhallista, äänet kuuluvat vain vaimeina, kuva on abstraktia, suunnat menevät sekaisin. Ympäröivästä kaaoksesta kertovat vain vedessä kelluvat jalat, pelastusliivien oranssi, kameran hetkittäiset käynnit pinnalla. Kuvia kehystää Alzakoutin kertojanääni, joka käy läpi hetkiä elämästään saapuen hitaasti elokuvan nykyhetkeen.
42 täyteen ahdetun veneen matkustajista ei selvinnyt onnettomuudesta. Selviytyjät joutuivat odottamaan apua pelastusliiveissään veden varassa, tuntien ajan. Elokuva vie tragedian ytimeen, kokemukseen hetkestä kuoleman partaalla. Näkökulmaan, joka on jäänyt näkymättömiin. Elokuvakokemuksena Purple Sea on täysin ainutlaatuinen, järisyttävä ja hypnoottinen.
Teksti: Inari Ylinen
Takaisin
