Friedrich von der Hagen Tekoäly on työkalu

Ethics x AI
Kuva: Michael Diedrichs

Onko mahdollista sovittaa yhteen tekoäly ja etiikka?
Kuinka integroida eettiset kysymykset algoritmien maailmaan?
Asiantuntijaseminaari Ethics x AI tarjosi näkökulmia ajankohtaiseen aiheeseen.

Tällä hetkellä tekoälyn etiikasta keskustellaan useimmiten siiloissa - toisistaan erillisissä asiantuntijaryhmissä. Ohjelmoijat ja yritykset puhuvat keskenään, moraalifilosofit ja teologit keskenään, ja tutkijat ja päättäjät keskenään.
Tästä syntyi idea: Saksalais-Suomalainen Kauppakamari, Suomen saksalainen evankelis-luterilaisen seurakunta ja Goethe-Institut Finnland halusivat tuoda yhteen kaupan, tieteen ja kirkon ja käydä tärkeää arvokeskustelua teknologisoituvassa maailmassa. Syntyi "Ethics x AI" -seminaari. Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 2. lokakuuta 2019 järjestetyssä ilmaistapahtumassa osanottajat pääsivät kuulemaan asiantuntijapuheenvuoroja, osallistumaan keskusteluun ja perehtymään kysymyksiin syventävissä työpajoissa.

Tekoäly todellisuuden kuvantajana

Tällä hetkellä tekoälyä kuvataan kahdella tavalla: “tekoäly on maailmantalouden uusi moottori”, tai “tekoäly on suurin uhka ihmiskunnalle”. Ne, jotka eivät tänään sijoita tähän tekniikkaan, jäävät huomenna jälkeen. Data on tämän talouden öljy, ja tietojenkäsittely tuo tekoälyn mukaan peliin.

Me kaikki luomme päivittäin dataa ollessamme vuorovaikutuksessa tietokoneiden, älypuhelimien tai anturien kanssa. Nykypäivän maailma heijastuu dataamme, mukaan lukien sen epäoikeudenmukaisuudet, päivän ensimmäisen pääpuheen pitänyt filosofi Maija-Riitta Ollila kertoi.

Tekoäly mahdollistaa sen, että annamme koneille päätösvallan. Mutta annammeko niille myös vastuun? Ohjelmat tuottavat toimenpiteitä, mikäli niille annetaan siihen mahdollisuus. Mutta onko niillä jokin tietty tarkoitusperä? Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta vielä me ihmiset olemme vastuussa, ja siitä meidän on pidettävä kiinni, Ollila jatkoi. Toisaalta tekoäly voi hallita ihmisten käyttäytymistä, minkä takia tekoälyllä on mahdollisuus vaarantaa demokratia. Toisaalta voi pelastaa maapallon. Se on meidän käsissämme.

Tekoäly on ohjelmisto, mutta erittäin monimutkainen

Käyttäjillä on taipumus kuvitella, että tietokoneilla on ihmisen kaltainen tapa ajatella ja toimia. Tämän kaltainen ajattelu kuitenkin johtaa väärään johtopäätökseen. Reaktorin johtava datatieteilijä Johan Himberg painotti: ”Tekoäly ei ole elävä olento, sillä ei ole tietoisuutta. ” Hän avasi tekoälyn – tai joksi sitä nykyään kutsutaan – taustoja: "Tekoäly on ohjelmisto, mutta erittäin monimutkainen." Se on yhä läpinäkyvämpi työkalu, jota kehitetään yhteistyössä. Himbergin mukaan eettisistä kysymyksistä tulisi keskustella kehittäjätiimeissä. Ohjelmoijat tekevät päivittäin satoja päätöksiä, jotka vaikuttavat tekoälyohjelmiston toimintaan myöhemmin.

Kolmas pääpuhuja oli Mario Brandenburg, Saksan liittopäivien kansanedustaja ja dataeettisen komitean jäsen. Hänenkään mielestä algoritmit eivät ole vastuullisia päätöksentekijöitä. Syyt tekoälyn kielteisiin vaikutuksiin ovat ennakkoluulot, jotka kohdistuvat tällä hetkellä lähinnä ohjelmoijiin ja datajoukkoihin. Kun tekoäly tekee epäoikeudenmukaisia päätöksiä, ihmiset ovat silti taustalla. Brandenburg kiteytti ajatuksen vertaiskuvallisesti: Vasara on työkalu, jolla voi rakentaa talon tai tappaa jonkun. Myös tekoäly on tällainen työkalu, vaikkakin monimutkaisempi.

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari auttaa käyttämään työkalua

Keskusteluun liittyi Meeri Haataja, yrittäjä ja Suomen Tekoälyohjelman Etiikka-työryhmän vetäjä. Ihmisille tulisi tarjota valmiudet ymmärtää paremmin tekoälyyn liittyviä prosesseja. Vain silloin tekoälystä voisi muodostua tuottava työkalu tulevaisuudessa. Koulutus on erityisen tärkeää tietotekniikan käyttäjille tänään ja huomenna.

Johan Himberg nosti esiin Reaktorin "Elements of AI" -kurssin, jossa tätä lähestymistapaa noudatetaan. Tavoitteena oli, että yksi prosentti Suomen väestöstä oppisi tuntemaan tekoälyn ja sen soveltamismahdollisuudet paremmin. Kurssi on ollut valtava menestys. Saksalais-Suomalainen Kauppakamari (AHK Finnland) on Saksan teollisuus- ja kauppakamarien keskusjärjestö DIHK:n kanssa tuomassa verkkokurssin myös Saksaan. Hanke esitellään yleisölle joulukuussa.

Kaksi muuta pääpuhujaa – uskontofilosofi Aku Visala ja protestanttisen teologian professori Frank Mathwig – johdatti osanottajat seminaarin toiselle puoliskolle. Pääpuhujien joukkoon liittyivät myös DAIN Studiosin perustaja Saara Hyvönen, Aalto-yliopiston Future of Work -tutkimusohjelman johtaja Hertta Vuorenmaa ja Helsingin yliopiston kognitiotieteen dosentti Michael Laakasuo. He kaikki pohtivat työpajoissa osanottajien kanssa tekoälyn käytännön toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä. Loppujen lopuksi käyttäjien on opittava käsittelemään "vasaraa" oikein, jotta tekoäly toisi menestystä yrityksille ja yhteiskunnalle.

 

Ethics x AI

Ethics x AI asiantuntijaseminaarin järjestivät yhteistyössä Goethe-Institut Finnland, Suomen saksalainen evankelis-luterilaisen seurakunta ja Saksalais-Suomalainen Kauppakamari (AHK Finnland). Hanketta tukivat Reaktor ja Aue-Säätiö. Helsingissä järjestetyssä seminaarissa eri keskusteluryhmät – ohjelmoijat ja yritykset, moraalifilosofit ja teologit sekä valtion instituutiot, saksalaiset ja suomenkieliset puhujat – keskustelivat 100 osallistujan kanssa, ja yli 50 ihmistä seurasi tilaisuuden live-lähetystä.

  •