Missä päin Berliiniä voi korjata maukasta satoa tai tuottaa sitä pienessä tilassa? Anja Fiedler kehittää tähän ideoita projektissaan Stadt macht satt (”Kaupunki täyttää vatsat”).
Anja Fiedler on valinnut kiertokävelymme lähtökohdaksi lohduttoman näköisen viheralueen Berliinin pohjoisen rautatieaseman takana. Missä täällä muka on jotakin syötävää? Nyt hän viittaakin jo ryhmään koivuja. "Näistä laskin mahlaa keväällä. Yhdestä puusta saa pari litraa päivässä. Teen siitä ihanaa siirappia", kertoo Anja Fiedler. Jatkamme karhunvatukkapensaiden luo. "Näiden pitää vielä vähän kypsyä", tietää tämä siro 42-vuotias nainen, joka kykenee päättäväiseen toimintaan. Tulemme samettisumakin luo. Hän valmistaa sen punaisista kukista limonadia. On aivan pakko haistella villiruusuja. Ne tuoksuvat ihanilta. "Teen näistä hyytelöä", Anja Fiedler huutaa jatkaen kohti upeaa mustaseljapensasta. "Säilön seljankukkia pikkelssiksi tai friteeraan niitä, mutta siirappiin olen varsinaisesti erikoistunut." Sitä varten hän liottaa kukkia kolme päivää vedessä. Hänen kylpyammeensa saa toimia säiliönä 80 litralle siirappia.
Kun lähtee Anja Fiedlerin kanssa saaliin hakuun, saa kokea kaupungin uudelta, tuntemattomalta kantilta: puutarhana, joka tarjoaa uskomattomia rikkauksia. "Berliini on syötävä kaupunki", hän sanoo, "En olisi uskonut sitä vielä neljä vuotta sitten." Tuolloin hän pohti, minkälaista satoa Berliinissä voisi kerätä. Enemmän kuin luulisi, hän tuli huomaamaan: hedelmiä, marjoja, kukkia, pähkinöitä, yrttejä ja sieniä. Jos ne eivät ole jonkun omia, ne ovat yhteistä omaisuutta ja niitä saa laillisesti korjata. "En poimi kuitenkaan mitään maasta tai vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilta", selittää Anja Fiedler. "Hautausmaat ovat mielestäni ihanteellisia, koska niillä on usein vanhoja, satoisia puita, sinne eivät pääse koirat ja muurit pitävät pölyn loitolla."
Berliinissä heitetään pois paljon ruokaa ja elintarvikkeita jää käyttämättä. Siksi hän sai ajatuksen projektista ”Kaupunki täyttää vatsat”. Fiedler näyttää nyt opettajille, heidän oppilailleen ja kaikille, jotka haluavat tietää, mistä saa ilmaista syötävää: esimerkiksi monista puistoista ja metsistä kaupungissa ja sen ympäristössä, mutta myös supermarketeista ja leipomoista, jotka poistavat myyntiin kelpaamattomia elintarvikkeita. Tai yksityisten henkilöiden puutarhoista, jotka antavat ihmisten mieluummin kerätä omenia, kun antavat niiden mädäntyä. Se sai Anja Fiedlerin kehittämään toisen ”Kaupunki täyttää vatsat” -hankkeen: Omena-aarteita. Osallistujat eivät vain kerää satoa yksityisistä omenatarhoista, vaan myös hoitavat puita. Talvella Anja Fiedler järjestää säännöllisesti leikkauskursseja.
”Ja minä kun vihasin puutarhanhoitoa lapsena”, kertoo Fiedler, joka on viisivuotiaan tytön äiti. Hänen kotitalossaan Ravensburg-Weingartenissa oli puutarha. „Emmekä päässet kesällä koskaan kotoa minnekään, koska silloin kaikki kypsyi“, hän muistelee.
Hän käyttää hedelmiä ja vihanneksia jo jopa valuuttana. ”Maksan monia asioita elintarvikkeilla, esimerkiksi molempien kotisivujeni videoclipit“, kertoo Fiedler. ”Halvalla hankkimamme ruoka saa aivan uuden arvon, kun katsoo kuinka paljon palveluita sillä saa.“
Vuodesta 1997 Anja Fiedler on työskennellyt vapaana taiteilijana ja kulttuurituottajana. Viime vuosina hän on keskittynyt yhä enemmän kestävään taiteeseen ja sivistystyöhön kulttuurin saralla. Hänet palkittiin viime vuonna Zeit-säätiön ideakilpailussa ”Haetaan maailmanparantajia“ ja myös UNESCO osoitti arvostustaan hankkeelle Stadt macht satt 2012 ja 2013 nimeämällä sen esikuvalliseksi projektiksi, joka edistää ajattelua ja toimintaa kestävän kehityksen puolesta.
"Haluan ihmisten tiedostavan, mitä ruoka oikeasti maksaa ja olla luomassa hyvälle elämälle tärkeitä resursseja", kertoo Anja Fiedler, "sillä nykypäivän talouselämässä on usein valtava ero markkina-arvolla, todellisilla kustannuksilla ja hyödyllä. Elintarvikkeiden hintaa vääristävät tuet, tuottajien riisto ja halpahallien monopoliasema."
Fiedler antaa selventävän esimerkin: Aiemmin Saksa oli omenien suhteen miltei täysin omavarainen. Nyt niistä tuodaan yli puolet. "Kalleinta on varastointi", hän selittää, "minkä vuoksi talviomenia ei myymälöissä juuri näy." Niitä on nimittäin säilytettävä vähintään kaksi kuukautta, ennen kuin ne ovat syötäviä. Niiden sijaan kauppa rajoittuu tarjoamaan kuutta, seitsemää teollisesti tuotettua omenalajiketta ja tekee niistä kestäviä käyttämällä runsaasti energiaa ja resursseja. Anja Fiedler näyttää kierroksen päätteeksi, että asiat voidaan tehdä toisinkin: Hän säilöö itse poimimansa omenat kellariin mataliin puulaatikoihin vuoden tarpeiksi. Niiden tuoksu täyttää rappukäytävän.
Kierroksemme jatkuu mulperipuiden reunustamalle Tieckstraße-kadulle. Fiedler kuivaa puiden hedelmiä ja käyttää niitä rusinoiden tapaan. Retkemme todellisena päämääränä on Dorotheenstadtin hautausmaa, jonne Saksan älymystö on haudattu. Mutta tänään emme etsi Berthold Brechtin, Heinrich Mannin tai Christa Wolfin hautoja, vaan kuusia. Anja Fiedler aikoo kerätä kuusenkerkkiä. Hän pysähtelee vähän päästä, maistaa kirkkaanvihreitä versoja ja kommentoi: "Jo yli-ikäisiä", "vähän kitkeriä" ja ”ei tarpeeksi herkän makuisia”. Kun pääsemme kunnioitusta herättävän puun kohdalle, hän on lopulta tyytyväinen. Puun oksat taipuvat maahan saakka. "Hän pureskelee sen kerkkää kuin maistelisi herkkuruokaa. "Nämä ovat täydellisiä! " hän huudahtaa innoissaan.
Ei sitten muuta kuin satoa korjaamaan! "Tarvitsemme puoli kiloa", sanoo Anja Fiedler. Aika paljon, mutta kori ja pussit täyttyvät nopeasti. "Niin, tämä on tätä sadonkorjuun huumaa!", hän iloitsee. Eikö häntä koskaan katsota pitkään hänen kerätessään satoa hautausmailla ja puistoissa? "Kumma kyllä, ei. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja kysyvät, mitä aion tehdä." Sinappia, pikkelssiä, siirappia, teetä, yskänlääkettä, pestoa, makeisia ja jopa snapsia, he saavat vastaukseksi.
Päästyään kotiin hän soseuttaa kuusenkerkät sekoittaen joukkoon mietoa etikkaa, ruisjauhoja ja merisuolaa ja säilöö soseen lasipurkkeihin. Niiden pitää nyt tekeytyä kahdesta kolmeen viikkoa. Niin kauan emme aio odottaa, vaan Anja Fiedler tuo pöytään tuoretta leipää ja purkillisen valmista sinappia — suussa sulavan herkullista, hienon makuista. "Nyt minun sinappiani tilaavat jopa Berliinin gourmetkokit", hän kertoo.
"Koska suorastaan uin herkuissa, kutsun ihmisiä mielelläni syömään", hän sanoo. Hänelle ja hänen perheelleen on ollut suuri rikkaus, että nyt jokainen ateria liittyy sadon korjuun ja käsittelyn elämyksiin: omenapiirakassa on itse poimittuja omenoita, myslissä goji-marjoja, ikkunalaudalla itse kasvatettua salaattia.
"Vaikka me kaupunkilaiset emme voi olla täysin omavaraisia, niin pääsemme luontoa ja elintarvikkeitamme askeleen lähemmäksi kasvattamalla ja korjaamalla satoa itse ja tekemällä siitä ruokaa, hän sanoo. Siksi Anja Fiedler pitää myös kursseja ja näyttää, kuinka hedelmiä, yrttejä ja vihanneksia voi kasvattaa pienessä tilassa. "Missä vihannekset kasvavat, menestyvät myös uudet sosiaaliset, ekologiset ja taloudelliset yhteiselämän muodot, joita ehdottomasti tarvitsemme", hän sanoo. "Eikä siinä kaikki: Meidän kaupungeistamme tulee kauniimpia ja vihreämpiä.”
