Jenny Erpenbeckin romaani pakolaisista
Etuoikeus ja vastuu

Jenny Erpenbeckin teos Gehen, ging, gegangen käsittele maahanmuuttokysymystä intensiivisemmin, analyyttisemmin ja kerronnallisemmin kuin yksikään toinen vuoden 2015 saksalainen romaani.
 

Jenny Erpenbeck on kirjoittanut vuoden kirjan. Frank Witzelin teos sai varmaan ansaitusti Saksan vuoden 2015 himoitun kirjapalkinnon (Deutscher Buchpreis) teoksestaan Die Erfindung der Roten Armee Fraktion durch einen manisch-depressiven Teenager im Sommer 1969 ("Kuinka maanis-depressiivinen teini keksi Punaisen armeijakunnan kesällä 1969”), mutta mikään muu saksalainen nykyromaani ei käsittele talvella 2015/2016 kaikkea hallitsevaa maahanmuuttotematiikkaa yhtä intensiivisesti, analyyttisesti ja kerronnallisesti kuin Jenny Erpenbeckin  Gehen, ging, gegangen.

Vuonna 1967 Itä-Berliinissä syntynyt, romaaneistaan ​​lukuisia palkintoja saanut Jenny Erpenbeck ei silti kuulu niihin kirjailijoihin, jotka kirjoittavat päivänpolttavista aiheista sitä silmällä pitäen, että niillä olisi hyvä mahdollisuus menestyä kirjamarkkinoilla. Ja eihän toki ole vakavasti otettavaa kirjailijaa, joka antaisi ulkoisten olosuhteiden sanella, mitä aiheita hän käsittelee seuraavassa romaanissaan. Ihannetilanteessa kirjailija on kuin seismografi, joka ennakoi ja pohdiskelee kehityskulkuja, jotka ovat vasta epämääräisesti havaittavissa. Näin teki myös Jenny Erpenbeck aloittaessa taustatutkimuksiaan. Hänen halukkuutensa kuunnella maahanmuuttajia saadakseen tietää heidän kohtaloistaan, oli edellytyksenä tälle todellisuuden kyllästämälle romaanille, joka kertoo paljon maahanmuuttajista ja paljon myös omasta yhteiskunnastamme.

Erilaisia pakotarinoita

Jenny Erpenbeck kuvaa kuinka kaksi maailmaa, joilla ei näennäisesti ole mitään tekemistä keskenään, lähestyy toisiaan. Hänen sankarinsa on emeritusprofessori Richard. Mies menee aluksi silkasta uteliaisuudesta pakolaisten protestileirille Berliinin Oranienplatzille, koska haluaa tietää, mitä noille kaupunkiin päätyneille pakolaisille oikein kuuluu, joista tiedotusvälineissä jatkuvasti puhutaan. Hän haluaa tietää, minkälaisia kohtaloita abstraktien numeroiden taakse kätkeytyy. Nuo ihmiset tulevat Afrikan maista eikä sivistynyt Richard tiedä edes niiden kaikkien pääkaupunkien nimiä. Hän itse on asunut suurimman osan elämästään DDR:ssä ja hänestä tuntuu kuin olisi menettänyt kotimaansa peruuttamattomasti yhdessä ainoassa yössä.

Yhtäällä on siis leskeksi jäänyt muinaisten kielten tutkija Richard, toisaalla nuoria ​​miehiä Guineasta, Ghanasta, Sierra Leonesta, Malista, jotka poikkeavat täysin miehen omasta elinpiiristä ja ajatusmaailmasta. Aluksi heitä yhdistää vain ihmisyys. Ja yksi tämän romaanin suurimpia vahvuuksia on, ettei Jenny Erpenbeck missään vaiheessa yritä kieltää tai kaunistella tätä kuilua, tätä kammottavaa vierautta, tätä vastakohtaisuutta näissä kohtaamisissa, joka on outoa ja hermostuttavaa. Richard on yhä intensiivisemmin tekemisissä pakolaisten kanssa, tukee heitä ja opettaa heille saksaa, ja näin myös lukija tutustuu tähän vierauteen yhä konkreettisemmin ja ymmärtää, mikä on niiden ongelmien alkuperä, joita romaanissa ei lakaista maton alle: nämä nuoret miehet eivät saa tehdä työtä eivätkä matkustaa. Saksan byrokratia ja EU-lainsäädäntö tuomitsevat heidät joutilaisuuteen. He kyyhöttävät paikoillaan ilman tulevaisuudennäkymiä enemmän tai vähemmän kärsimättöminä. Ja jotkut heistä haluavat ottaa kohtalon omiin käsiinsä, vaikka väkisin.

Illalla Richard kirjoittaa muistiin elämäntarinoita, joita miehet ovat hänelle auliisti uskoneet. Elämänkohtalot ovat yksilöllisiä, mutta noudattavat kaikki samaa kaavaa: pako tai karkotus kotikylästä, vaellus halki Afrikan, kokemukset raakuuksista ja avuliaisuudesta, omien vanhempien, sisarusten, ystävien menetys, lopulta öiset venematkat yli Välimeren, joiden aikana taas monet kuolevat. Niinpä Gehen, ging, gegangen on myös kooste erilaisista pakotarinoista. Jokaisen, joka haluaa oppia jotakin pakenemisten syistä, on syytä lukea tämä romaani. Jenny Erpenbeckillä on selkeä, konstailematon, kuten aina, ja hyvin vaikuttava tapa käyttää kieltä.
 

Keskeistä on kysymys ihmisyydestä

Romaanin autenttisuudelle on etu, että Jenny Erpenbeck lähestyy teemaansa samantapaisesti kuin romaanin päähenkilö. Jotta ei enää vain kuulisi pakolaisista ainoastaan median kautta, hän kävi Oranienplatzin leirillä. Hän halusi tehdä heistä oman puolueettoman arvioinnin – se on kirjailijan etuoikeus, kuten hän sanoi haastattelussa, mutta tuo mukanaan myös vastuun. Tähän vastuuseen kuuluu, että Jenny Erpenbeck on siitä lähtien, kun hän kesällä 2014 aloitti taustatyönsä ja kirjoittamisen, huolehtinut useita tunteja päivässä näistä nuorista miehistä auttaen heitä selviytymään Saksan byrokratiasta ja arkisista asioista.

Huolimatta Jenny Erpenbeckin henkilökohtaisesta sitoutumisestaan ei kirja Gehen, ging, gegangen ole mikään sääliin, suuttumukseen ja samaistumiseen pohjaava sosiaalireportaasi. Erpenbeck on luonut nuorilta miehiltä kuulemistaan tarinoista uudenlaisen romaanitodellisuuden, jossa kuullut ja keksityt ainekset ovat sulautuneet erottamattomaksi amalgaamiksi. Ennen kaikkea on aina kyse ihmisyydestä.