Runoutta ja löylyä Runoilijan elämyksiä Frankfurtin kirjamessuilla vuonna 2014

Runoutta ja löylyä
Runoutta ja löylyä | Kuva: Mikko Fritze

Prenzlauer Bergissä sijaitsevan kulttuuritilan, Freie Internationale Tankstellen takapihalle pysäköity sauna-auto tarjoaa lokakuun alun lauantai-iltana löylyä ja höyryä, sohvin varustettu jurtta suojaa vilvoitteleville ja vaatteitaan vaihtaville, pikkuruinen kioski virvokkeita ja tulitynnyrit lämpöä ja hehkua. Piha täyttyy yleisöstä, ja pimeän laskeutuessa ensimmäinen runoilija aloittaa esiintymisen. Välillä kuullaan musiikkia, tunnelma tihentyy viileästä illasta huolimatta, runoilijoiden tekstit heräävät eloon, joku karjuu, joku kihertää ja joku laulaa. Esiintyjien taustalla enemmän tai vähemmän alaston saunakansa vaeltaa löylyn, suihkun ja jurtan väliä. Runoutta, spoken wordia ja saunakulttuuria saksalaiselle yleisölle esittelevä Schweiss&Poesie -kiertue kohti Frankfurtin kansainvälisiä kirjamessuja on alkanut Berliinistä.

Frankfurtin kirjamessujen vuotta 2014 ja Suomen astumista valokeilaan odotettiin ja valmisteltiin monin tavoin ja tunnelmissa. Minä, runoilija Vuorinen, osallistuin suureen kirjallisuuden karkeloon niin messujen sisäpuolella kuin sen liepeilläkin, Schweiss&Poesie -kiertueen jäsenenä. Muut kiertueen esiintyjät olivat Heli Slunga, Esa Hirvonen, Harri Hertell, Kasper Salonen, Juha Kulmala ja kiertueen koordinaattori, saksalainen Dirk Hülstrunk. Sauna-auto järjestyi Freie Internationale Tankstellen puuhamiehen, taiteilija Dida Zenden toimesta. Autoa kuljettamassa ja henkeä nostattamassa oli kiertueella mukana myös Suomen Goethe-Institutin johtaja Mikko Fritze, jonka tuella ja innostuksella asiaan kiertueprojekti toteutui.

Tiistaina 7. lokakuuta järjestyksessään jo 66. kirjamessut avattiin Frankfurtissa juhlallisin menoin ja pitkin puhein heti sen jälkeen, kun sauna-auto oli saapunut Frankfurtiin Hampurin ja Hannoverin kautta. Avajaisissa suomalaiset kunnostautuivat virallisen esiintymisen saralla – puheet olivat tiiviitä ja niiden asiasisältö etenevää. Aikataulustaan venyneistä avajaisista riensimme vuorostaan Suomen paviljongin avajaisiin kohottamaan osaltamme tunnelmaa ja maljoja lukuisten vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa ja maistamaan jotakin kotoisaa muun muassa karjalanpiirakan muodossa. Sitten saimmekin taas jo kiirehtiä muualle – tunne, joka oli läsnä läpi messujen: aikataulujen, viivästysten, välimatkojen ja suurten hallien aiheuttama alituinen, hienoinen kiire.

Tälle tunteelle oli tarjolla myös vastapainoa, sillä samaan aikaan messujen kanssa Frankfurtissa järjestettiin suomalaisen joogaopettajan Petri Räisäsen seitsenpäiväinen astangajoogan kurssi. Etäisyydet kiertuemajoituksen ja Frankfurtin keskeisten tapahtumapaikkojen välillä olivat pitkät, mutta kurssin ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Kaksi alkuviikon varhaista aamuharjoitusta Sachsenhausenissa rentouttivat ja notkistivat runoilijan messuviikon iloihin ja rasituksiin.

Avajaisten jälkeen pääsimme taas varsinaiseen asiaan, eli runouden ja spoken wordin äärelle. Sateisesta keskiviikosta Frankfurter Gartenissa muodostuikin yksi pitkä runouden ja suomalaisen kulttuurin festivaali. Iltapäivällä puutarhaan pystytetyssä jurtassa pidettiin kiertueen lehdistötilaisuus, jossa esiteltiin kiertueen järjestäjiä ja esiintyjiä, nautittiin vahvaa kahvia ja maisteltiin lohileipiä. Heti tilaisuuden perään siirryimme saunaan ensin kansainvälisen kuvatoimiston kuvaajan, sitten tv-ryhmän ja lopulta radiotoimittajan kanssa. Säästä huolimatta tunnelma kohosi ja kantoi avajaispuheissakin mainittua maamme ominaisuutta, eli vahvoja naisia esittelevään runoiltaan, jonka runoilijat Slunga, Vuorinen ja vieraileva tähti, virolainen Kätlin Kaldmaa täyttivät tekstin ja alati yllättävän elämän energialla. Runouden välissä ja myös allekirjoittaneen ”Kodin ja laiskuuden läksyjen” rinnalla esiintyi haitarinsa kanssa intensiivinen ja yleisöäkin laulattanut muusikko Janne Masalin.

Torstaiaamupäivä ei suonut suosiollisempaa säätä, mutta tunnelma lämpeni taas yhtä kaikki hikiseksi, kun minua ja Esa Hirvosta haastateltiin jälleen televisioon sauna-autossa. Ensimmäistä kertaa sain vastata haastattelukysymyksiin saksaksi, ja koska tavoitteenani on oppia edes siedettävästi puhumaan tuota jylhää kieltä, tein parhaani tässä jännittävässä tehtävässä. Miten lie onnistuin, koska lopulliseen versioon oli leikattu lähinnä Tasajako-runosta syntyneen valssin lauluani ja Hirvosen runonluentaa.

Myöhemmin iltapäivällä kiertueseurueemme ehti myös pyörähtää Suomen vastaanotolla, kieltäytyä kesäkeitosta, puraista taas muutamaa piirasta ja kysellä Suomen kunniavierasvuoden vaikutelmia eurooppalaisten kirjailijatalojen edustajilta, joiden kanssa on muodostunut jo perinteeksi tavata vuosittain juuri Suomen vastaanotolla. Paviljonkivierailu jäi kuitenkin jälleen lyhyeksi, sillä oli viikon parhaiden bileiden aika: runouden ja tangon ilta Open Books Festivalin yhteydessä Römerilla, Frankfurtin kuuluisassa sydämessä. Kolmituntinen ilta Die Evangelische Akademien tiloissa oli yhtä iloista ja moniäänistä runouden ja musiikin juhlaa, jossa koko tiukan runoilijatiimimme lisäksi esiintyi myös heleä Trio Plikat Esa Hirvosen kanssa, riemastuttava saksalainen tango-orkesteri Bändi allekirjoittaneen ja Juha Kulmalan kanssa ja jälleen energinen Janne Masalin. Tangolla tuntuu olevan kumma taikansa myös Saksassa – kuulimme Bändin esittämänä muun muassa Aki Kaurismäen elokuvasta tutun Kauas pilvet karkaavat, minulla oli kunnia esittää heidän kanssaan Kaipuuni tango, ja ilta päättyi kaikkien yhdessä laulamaan Satumaa-tangoon. Kaiken tuon riemun päälle käväisimme yösydännä vielä Finnland Übercool -juhlissa. Pimeässä ja täpötäydessä ravintolassa suomalais-saksalais-serbialainen kokoonpanomme tanssi itsensä sopivasti energiseksi ja uuvuuksiin seuraavaa messupäivää varten.

Perjantaina olivat vuorossa varsinaiset messuesiintymiset. Puolen päivän lyödessä esittäytyi kuuma runokaupunki Turku (hot!) Saksalle ja maailmalle keskellä messualuetta sijaitsevassa Lesezeltissä. Meillä on kullakin oma suhteemme Turun erityiseen laatuun runouden keskuksena, ja minulla, Kulmalalla, Hülstrunkilla ja Esa Hirvonen&Trio Plikoilla oli ilo tuoda sitä esiin tässä kiertueemme toteuttamiseen aktiivisesti osallistuneen Runoviikko ry:n järjestämässä tilaisuudessa. Esiintyminen tuossa rauhallisessa, päivänvalon halkomassa tilassa oli levollinen ja loi keskittyneen yhteyden yleisön ja esiintyjän välille – yleisö kuunteli tarkkaan joka sanan, kenties jopa aikeet runoistamme, kuten joskus tuntui.

Iltapäivällä valloitimme vuorostaan Suomen paviljongissa keinutuoleissa, jakkaroilla ja kirjojen äärellä viipyilevän yleisön samalla Lesezeltin tiimillä, joka sai vielä vahvistuksekseen kollegamme Hertellin. Täälläkin vastaanotto oli suureen, avoimeen tilaan nähden intensiivisesti kuunteleva ja jopa kuin runoihimme imeytyvä. Kokemus kaikista esiintymisistä oli sama: suomen kieli jaksaa kiehtoa, etenkin kun esitämme sen rinnalla runoja myös saksaksi ja englanniksi. Kokemuksena vahvistui jo aiemmin syntynyt käsitys saksalaisista suomalaisia kenties pitkäjännitteisempänä, aktiivisempana ja innostuneempana yleisönä.

Kutsuvierasmaan paviljonki herätti kiinnostusta ja keskustelua: se oli hyvin pelkistetty, vaalea ja viileä. Sitä mainittiin tyylikkääksi, mutta myös tyhjäksi. Selkeyden ja muutamien harkittujen yksityiskohtien rinnalle kaipasin itse metsää, ryöppyä, suomalaista nälkää, pimeän, valon, ilon ja murheen äärimmäistä kontrastia, solisevaa naurua, kirousta ja loitsua, maamme milloin hienopiirteistä, milloin ylenpalttista värikkyyttä kaiken tuon valkoisuuden rinnalle. Kirjoissa maailma esiintyy tietysti kaikessa kirjossaan, mutta täyteläisempi ympäristö ei olisi vienyt niiltä voimaa, päinvastoin. Paviljongin lavalta katsoen lieriössä esitetyt hennot filmit pääsivät hetkeksi yllättävään oikeuteensa – virtaavan veden ja lumen kuvat loivat jollain tapaa riemastuttavaa taustaa kollegoiden tekstien kuuntelulle, muistuttivat samalla luonnon alkuvoimasta oman kirjoittamisen perustekijänä, ja energisoivat sillä tavoin.

Messujen kaltainen, koko kirja-alaa koskettava hanke herättää luonnollisesti paljon keskustelua. Jo vuosi ja kaksi ennen messuja suomalaiset kirjailijat puhuivat siitä, kuka sinne pääsee, kuka kelpaa, ketkä jäävät kuulumattomiin. Usein kuultu kanta tuntui olevan se, että pääsevät arvattiin pitkälti etukäteen, ja muut halusivat joko unohtaa asian, surivat ulkopuolisuuttaan tovin tai suuntasivat energisyytensä muualle. Jotkut halusivat myös toimia aktiivisesti kirjallisuuden verkostoissa. Koska runous ei paljoa myy eikä yleensä lataudu kaupallisella potentiaalilla, tuntui erityisesti sen esille nostaminen yhdistys- ja tapahtuma-aktiiveista tärkeältä. Eri ttoimijoiden yhteistyö kantoi hedelmää, ja runous nousi messulavoille esimerkiksi juuri Schweiss&Poesien ja toisenkin kirjallisuuden esittämisen hankkeen, Kompositio-kiertueen esityksissä. Niin ikään messuilla ihailtiin runopöytää, Literaturwerkstattin projektissa oli mukana kaksi suomalaista, ja olipa tarjolla savolaisen runouden antologiakin. Ohjelmassa kuultiin myös saamelaisia runoilijoita ja yhtä kokonaisen teoksen saksaksi julkaisutta runoilijaa.

Tällaisen suuren ponnistuksen toivotaan luovan suurta yhteishenkeä paitsi järjestävien tahojen, myös kirjailijoiden välille – kerrankin meillä on tilaisuus edistää pienen, hienon kielemme ja moniäänisen kirjallisuutemme näkyvyyttä yksissä tuumin. Suomen näkyvyys mediassa olikin ennenkuulumattoman laajaa ja myönteistä. Osa kirjailijoista edisti häikäisevällä tavalla sekä taiteellista että kaupallista uraansa näillä käännösoikeuksien myymiseen keskittyvillä messuilla. Toisaalta osa kirjailijoista edisti ennakkoluulottomasti vain taiteellista uraansa ja tekstinsä kohtaamista elävän yleisön kanssa, levitti kirjallisuuden ja sen esittämisen ilosanomaa ja suomalaisen kulttuurin erityislaatuisuutta. Näytetyksi tuli myös alkuperäisen kielen ja vain muutamankin käännetyn tekstin ihmeellinen voima luoda silta kirjailijan ja lukijan, kuulijan välille. Vaikka edustusta ja myyntiä tarvitaan, on hienoa huomata, että kohtaamiseen ei aina tarvita kaupallisuutta ja paljoa rahaa. Yleisö ja media rakastivat Hikeä ja runoutta -kiertuetta, esiintymisten elinvoimaa, saunaa, välittömyyttä, avoimuutta, ja Suomi-kuva hahmottui taas hieman tarkemmin, hieman erilaisena kuin aiemmin. Käännössopimusta meistä tuskin kukaan kuvitteli kantavansa kotiin, sen sijaan ainutlaatuisen elämyksen ja laajentuneet mahdollisuudet hyvinkin.

Messuilla ja messuista kuultiin monia, erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Kiinnostuneet yleisöt, haastattelut, juhlat ja uudet kontaktit ilahduttivat. Joku taas kertoi itkeneensä, kun ei päässyt messuille mukaan kirjailijana, joku suivaantui kokiessaan tekijöiden tulleen jaotelluiksi kahden kerroksen väkeen, ja joku mainitsi kirjailijoiden välisen solidaarisuuden puutteesta. Ja taas toisaalta monitahoisesta menestymisestä oli suuri riemu. Kunniavierasvuoden suurta onnistumista ei kenenkään ole tarkoitus himmentää sillä, että mietitään, miten toimittiin ja millaisia tunteita se herätti. Kirjallisuudenkin saralla kilpailusta, kategorioista ja kantojen kirjosta on syytä puhua, ja kun valoa valetaan sekä menestyksien että pettymysten päälle, se luo uusia, rohkeampia näköaloja tulevaisuuteen. Keskustelu messujen vaikutuksesta, tuloksista ja kokemuksista luonnollisesti jatkuu.

Messulauantaina osallistuin vielä Runollisiin löylyihin, Goethe-Institutin järjestämään Der Poetische Aufguss -projektiin, jossa runoutta luettiin yleisissä saunoissa. Kohteekseni valikoitunut Rebstockbadin kylpylä on huvipuistomainen kolossi, jonka saunaosastosta löytyy valinnanvaraa. Saunoja laskin ainakin yksitoista, testata ennätin niistä (lämpötilajärjestyksessä) muun muassa Shogunin, Kyoton ja Bonsain. Lisäksi viivähdin lumihuoneessa, erilaisissa altaissa ja aurinkotuolissa. Suosikeikseni saunoista nousivat Mongolei ja jurtan muotoon rakennettu Dschingis Khan – kuinkas muutenkaan.

Kyseisenä iltapäivänä väkeä oli ylipäätään vähän, ja saunoissa näytti viihtyvän yksinomaan miehiä. Kelopuisessa Mongoleissa heitettiin kuitenkin löylyä kello viideltä, joten suuntasin sen hämärille, rituaalin täyteenpakkaamille lauteille. Löylynheittäjän paiskoma vesi, pyyhettä heiluttaen levitetty kuumuus ja bergamotin tuoksu olivat niin ylenpalttiset ja saunojat elämykseensä keskittyneitä, että kesken kaiken ei runojen lausuminen ollut mahdollista. Näin ollen kävin ulkona vilvoittelemassa, sain yllätyksekseni seuraa paikallisesta naisesta, ja palasin sitten samaan saunaan lukemaan saksaksi yhden runon muutamalle kuuntelijalle. Myöhemmin luin vielä kahdessa muussa saunassa, jossa toisessa luentaani edeltänyt löylymestarin liika innostuminen ajoi koko saunakansan ulos polttavista löylyistä. Palattuani kuumuuteen palasin runon pariin, ja lauloin niistä yhden pelottomimmille saunojille. Vastaanotto oli hiljainen, suoraviivainen ja iloinen.
 
Sunnuntai-iltapäivänä ja hyväksi messupäätökseksi haikailin osallistua suomalaisesta perinteestä ammentavaan parantamisen työpajaan joogasalilla, mutta aika kävi jälleen lyhyeksi paluulennon edellä. Parantamisen sijaan pyörähdin vielä kerran Suomen paviljongissa, ja ilokseni löysin sen ulkopuolisesta infopisteestä Villa Remordimiento -runoni saksankielisenä postikorttina. Oli hyvä saada tuo punainen painotuote käsiin vaikka näin myöhäänkin – mukaan poimimani kappaleet jatkavat elämäänsä Saksassa sopivan tilaisuuden tullen. Niin tekevät muistissa myös vahvat vaikutelmat, kaiken riemukkaan rinnalla absurditkin, kiertueisiin kuuluvat asiat, kuten vaikkapa ruoan perässä harhailu Mühlheimissa ja päätyminen tapaspaikkaan, josta ei saanut yhtään tapasta (lämpimät ateriat jäivät lopulta puuttumaan messuviikolta kokonaan), lakon alla puuttuvien tai myöhästyvien S-junien odottelu sateisilla tai öisillä asemilla ja muut välitilat, hetket, kun oli aikaa puhua runoilijaystävien kanssa, jakaa kokemuksia tai valmistautua seuraavaan tapahtumaan.
 
Palasin messuilta suoraan Berliiniin aloittelemaan runosarjakuvatyöpajaa kirjailijaresidenssissä, ja uusien töiden näin jo kutsuessa en ennättänyt liikoja analysoimaan tai hengähtämään päättyneen suuren suomalaisen ponnistuksen päälle. Mutta mitä jäi mielen pintaan, entä syvemmälle? Kohtaamisen ihme ja sanojen voima. Kuinka pitkälle kollegiaalinen yhteistyö ja ystävyys vievät. Kiitollisuus. Ilo.