Rasismi ja monimuotoisuus – kasvatuskysymys?

Juho Salorinne kertoo Helsingin Saksalaisella koululla järjestetystä DRIN-työpajasta. Työpajan ohjaajana toimi kuvataiteilija Trilce García ja se järjestettiin yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa syksyllä 2022.

Kirjoittanut Juho Salorinne

Kun puhumme nyky-yhteiskunnan ongelmista, tulee ensimmäisenä mieleen rasismi, seksismi, ennakkoluulot, sekä näiden vastaliikkeet, esimerkiksi Black Lives Matter (BLM) ja LGBTQ+-aktivismi. Toisin sanoen: moninaisuus ja erilaisten ihmisten tasa-arvo! Ihminen on läpeensä sosiaalinen eläin, joka elää eri kulttuureiden normien ja muuttuvien perspektiivien keskellä.

Se, miten lapsi reagoi erilaisuuteen, vaihtelee yksilökohtaisesti. Erot kumpuavat vanhempien asenteista ja näkemyksistä, koska nuorella lapsella ei luonnollisesti ole vielä omia kokemuksia erilaisista ihmisistä. Nuoren lapsen mielipiteet noudattavat usein muun perheen mielipiteitä. Tämä tarkoittaa, että vanhempien potentiaalisesti huonot taipumukset periytyvät todennäköisesti lapselle. Miksi?

Kysymys saattaa vaikuttaa päivänselvältä, mutta minusta on silti merkillistä, että me ihmiset yhä pidämme kiinni halustamme kategorisoida jokainen sen mukaan, onko hän ‘hyvä’ vai ‘paha’. Ihmiset ovat aina pyrkineet kohti taivaita, kehittymään paremmiksi ja/tai ihanteellisemmiksi. Juuri siksi koulut ja instituutiot ovat olemassa ja näyttelevät niin merkittävää roolia elämässämme, ja miksi teknologiamme ja yhteisömme kehittyvät tällä hetkellä ehkä nopeammin kuin koskaan.

Tiedämme siis, että ihmiset ovat älykkäitä ja alati kehittyviä olentoja, mutta silti vihaavat ja tappavat toisiaan, kykenemättöminä elämään yhteiskunnassa ilman vihamielisyyttä. Tätä asiaa pohtimaan Goethe-Institut kutsui meidät Helsingin Saksalaisen koulun kymppiluokkalaiset.

Saksaa ja suomea puhuvana kaksikielisenä ihmisenä otin tilaisuuden ilolla vastaan ja odotin mielenkiintoista kaksituntista. Monimuotoisuus ja tasa-arvo teemoina kattavat valtavan alan tärkeitä aiheita, eikä meille kerrottu etukäteen, mihin työpaja keskittyisi. Saavuimme etuajassa, joten ehdimme tutustua työpajan aiheena oleviin zineihin. García selitti meille, että zinet ovat lyhyitä, sarjakuvankaltaisia taidelehtisiä, jotka kuvaavat tekijöidensä sisäistä maailmaa tai heidän näkemyksiään jostain aiheesta. Meitä odotti iso haaste: luoda zine itsestämme ja sitten jutella siitä, kuinka me, kolmekymmentä näennäisen homogeenista oppilasta, olemme hyvin erilaisia lähemmin tarkasteltuna, ja kuinka lopulta pystymme jo nyt elämään sovussa.

Albert Einstein on sanonut: ”Rauhaa ei voi ylläpitää voimakeinoin. Sen voi saavuttaa vain ymmärryksen avulla.” Voimme välttää yhteiskunnallisen konfliktin ymmärryksellä ja antamalla ihmisten elää niin kuin he haluavat.

Emme kuitenkaan voi vain opettaa tulevia sukupolvia kohtaamaan ihmisiä ja elämää haluamallamme tavalla. Ongelma on yksinkertainen: kulttuuriarvot poikkeavat usein niin paljon, ettei ole mahdollista elää ja antaa toisten elää. Eri kulttuurien ja uskontojen arvot ovat ristiriidassa monilla tasoilla. Esimerkiksi yhdessä kulttuurissa voi olla epäkohteliasta röyhtäistä ruokapöydässä, kun taas toisessa se koetaan kehuna ja kohteliaisuutena. Tämä ei tietenkään johtaisi sotaan, mutta lopussa nämä pienet eroavaisuudet ajattelussa voivat johtaa suurempiin konflikteihin etnisten ryhmien välillä – lopulta jopa sotaan.

Olisi mahdollista poistaa kaikki kulttuurierot, kaikki uskonnolliset ja etniset eroavaisuudet voitaisiin mahduttaa uuteen ”moraalinormiin”, mutta silloin joutuisimme myös romuttamaan ihmisten erilaisuuden kauneuden ja runnomaan perinteet yhteen ja samaan ahtaaseen muottiin. Tätä kehitystä vastustaaksemme suojelemme uhanalaisia uralilaisia kieliä kuten nenetsiä ja maria. Onko rauhanomainen kanssaeläminen toisten ihmisten ja heidän näennäisen omituisten tapojensa kanssa mahdotonta? Ei täysin.

Politiikassa, puheessa, itse asiassa kaikessa vuorovaikutuksessa, on äärimmäisen tärkeää, että osallistujat pystyvät tekemään kompromisseja, koska ei ole olemassa kaikille täydellisiä ratkaisuja. Ehkä kompromissien taidon avulla ihmiset voisivat elää harmoniassa ja silti säilyttää kulttuurinsa ja identiteettinsä?

Ihmisluonteeseen kuuluu, että jotkut yrittävät löytää ”täydellisen” moraalikäsityksen. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä me kaikki koemme ongelmat ja konfliktin eri tavoin. Kultaisen keskitien löytäminen ei olekaan helppoa, ja kun ottaa huomioon, kuinka paljon erilaisia kulttuurisia näkemyksiä ja oikeuskäsityksiä on olemassa, on kompromissien löytäminen vaikeaa.

Kuitenkin meidänkin luokallamme onnistumme elämään yhdessä, jopa kaikkien polarisoivien ja eroavien poliittisten mielipiteidemme kanssa. Voimme olla ystäviä, tai ainakin tuttuja.

Pienen ryhmän yhteiseloa ei voida verrata kokonaisen yhteisön elämään, kansainväliseen monikulttuuriseen ja kirjavaan ihmislajiin: skaalaero on liian suuri. Tämä herättääkin kysymyksen: miksi me keskustelimme vain ”pikkuryhmien” dynamiikasta työpajassa? Mitä me opimme ihmisten yhteiselosta näin pienessä skaalassa? Voimmeko oppia ylipäätään mitään?

Uskon, että Trilce García yritti yksinkertaistaa asian meille, kuten kuka tahansa hyvä opettaja. Koska olemme vain kuusitoistavuotiaita ja hänellä oli rajallinen määrä aikaa kertoa näin tärkeästä aiheesta, oli paras vaihtoehto pienentää skaalaa ja siirtää koko maailmaa käsittelevä kysymys yhden luokkahuoneen raameihin. Kun asiaa tarkastelee näin jälkeenpäin, voimme todeta, että rasismin ja seksismin kaltaisten valtavien ongelmien heijastaminen pieneen ihmisryhmään näyttääkseen, että hekin ovat erilaisia, ei ole kovin hyödyllistä, kun yritetään ratkaista, miten me ihmiset pystymme luomaan konfliktittoman maailman.

Mutta palatkaamme ajatukseen lapsista sopeutumassa ympäröivään kulttuuriin. Täysin konfliktiton yhteiskunta on kunnioitettava tavoite, ja meidän pitää ehdottomasti pyrkiä siihen. Tulevaisuuden lapset ansaitsevat elää ilman pelkoa sodasta ja kuolemasta järjettömissä konflikteissa. Ikävä kyllä ei tule olemaan helppoa poistaa taipumustamme kahlehtia ihmiset ennakkoluuloin ja jakaa maailma ”meihin” ja ”heihin”, ”hyviin” ja ”pahoihin”. Tämän opettaminen lapsille tai nuorille ei myöskään riitä: meidän pitää tehdä rauhanomaisesta yhteiselosta välttämättömyys. Tämä voitaisiin saavuttaa yhdistämällä ihmiset yhteisen tavoitteen alle ja tekemällä pienistä konflikteista tarpeettomia – koska kaikilla on kyky muuttaa maailmaa omalla tavallaan paremmaksi paikaksi ainutlaatuisuudellaan.

Tämänkaltaisen jalon tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin ratkaistava muita isoja ongelmia, kuten ilmastonmuutos ja joukkosukupuutto. Yleisen mielipiteen vastaisesti olen toiveikas, että me pystymme ratkaisemaan nämä ongelmat, vaikka se vaatiikin vuosia ja yhteistyötä kaikkien valtioiden välillä. Vaikka näyttäisi, ettei ole keinoja ratkaista ongelmiamme, on tulevaisuus tyhjä paperi, joka odottaa kirjoittajaa. Kirjoittakaamme toivosta. Kirjoittakaamme yhdistyneestä, rauhanomaisesta ihmiskunnasta. Kirjoittakaamme ihmisten innovaatiosta ja älykkyydestä, johon voimme kaikki omalla tavallamme uskoa. Kiitos.

”Meidän on hyväksyttävä rajallinen pettymys mutta emme saa koskaan menettää rajatonta toivoa.”
– Martin Luther King