Ilmastotiedettä Kanadan pohjoisosassa
Mahdollisia ratkaisuja lämpenevän planeetan tulevaisuuteen

Talvella 2010 Kanadan koilliskulmassa sijaitsevan, pääasiassa inuittien asuttaman Nainin kylän 1200 asukasta koki luonnonkatastrofin, joka jäi muulta maailmalta huomaamatta. Tammikuusta maaliskuuhun alue on yleensä kovan pakkasen kourissa. Tuona talvena keskilämpötilat pysyttelivät kuitenkin paljon tavallista korkeammalla, monesti jopa plussan puolella. Merijää oli ohutta, se halkeili ja siinä oli runsaasti sulia kohtia. Metsästäminen oli vaarallista, ruoka kävi vähiin ja ainakin yksi jäällä liikkunut hukkui, kun hänen moottorikelkkansa vajosi heikkoihin jäihin.

Kirjoittanut Matthew Halliday

Jäällä liikkumiseen on tietenkin aina liittynyt omat vaaransa. Inuitit ovat vuosisatojen ajan luottaneet hyväksi havaittuihin keinoihin vähentää sen riskejä: he tarkkailevat jään väriä ja rakennetta ja arvioivat kantavuutta iskemällä jäähän harppuunalla. Vuosi 2010 oli kuitenkin erilainen. “Jään katoaminen aiheutti suurta surua ja pelkoa tulevaisuudesta”, toteaa kanadalaisen Queen’s Universityn inuittitaustainen ilmastotutkija Robert Way.

Tutkimus pitää suunnata paikallisiin tarpeisiin 

Vuosi 2010 oli kuitenkin myös juhlavuosi, sillä inuitien laaja itsehallinnollinen alue Nunatsiavut, jonka hallinnollinen pääkaupunki on Nain, täytti viisi vuotta.

Nunatsiavutin nuorella hallituksella oli hyvin vähän keinoja puuttua olemassaoloa uhkaavaan ilmastokriisiin. Yhdestä asiasta sillä ei kuitenkaan ollut pulaa: suuresta joukosta muualta tulleita tutkijoita, jotka kuljeskelivat sen lähiympäristössä. Monesti näiden tutkijoiden hankkeet eivät tuntuneet merkitykselliseltä paikallisille ihmisille. "Tutkijat saapuivat, tekivät työnsä kertomatta kenellekään, mitä he oikein tekivät, ja lähtivät sitten pois", selitti Nainissa asuva Carla Pamak, joka on Nunatsiavutin hallituksen inuittitutkimuksen neuvonantaja.

Niinpä hallitus järjesti saman vuoden kesäkuussa Tukisinnik Community Research Forum - tutkimusfoorumin, jonka tarkoituksena oli saattaa yhteen paikalliset ihmiset ja valikoitu joukko tutkijoita. Toiveena oli, että tutkimus suuntautuisi enemmän paikallisiin tarpeisiin. Katastrofaalisen talven jälkeen etenkin merijää oli tärkeä aihe. ”Foorumista seurasi ymmärrys, että paikallisyhteisöt voivat kontrolloida tutkimusta ja hyötyä siitä”, selittää tutkimusfoorumiin osallistunut Trevor Bell, joka on Newfoundlandin ja Labradorin provinssissa sijaitsevan Memorial Universityn maantieteen professori. 
 

Kartta jäällä liikkumisen riskeistä

Bell tunnetaan ehkä parhaiten Nunatsiavutin hallituksen kanssa yhteistyössä kehitetystä SmartICE-innovaatiosta. SmartICE yhdistää perinteisen jäätietämyksen tosiaikaiseen dataan, jota saadaan merijäähän kiinnitetyistä ja sen pinnalla vedettävistä antureista. SmartICE pilotoitiin Nainissa vuonna 2012 ja sen tavoitteena on kehittää jäällä liikkumisen riskejä kuvaava kartta, joka täydentää perinteistä tietoa ja jota voi käyttää sekä puhelimella että tietokoneella.

Hanke ei ole ainoa laatuaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Kanadan neljä inuittialuetta, jotka ulottuvat Alaskan rajalta aina Atlantille saakka, on alkanut kontrolloida alueillaan tehtävää tutkimusta enenevässä määrin.

Se saattaa muuttaa tieteentekoa tässä maailmankolkassa, josta voi löytyä tärkeitä ratkaisuja lämpenevän planeetan tulevaisuuteen – mutta jossa tieteentekoa varjostaa vuosisatainen hyväksikäytön perinne.

Monilla alkuperäiskansoilla eri puolilla maailmaa on hankala suhde akateemiseen maailmaan, eivätkä inuitit ole poikkeus. 1800-luvulla heitä esiteltiin erilaissa kummajaisnäytöksissä. 1970-luvulla kanadalaisten tutkijoiden sanotaan käyttäneen heitä kokeissa, joissa tutkittiin ihonsiirtoja ja kipureaktioita. 

"Anteeksi, mutta olette jäljessä aikaanne.“ 

Viime vuosina koettu inuittien poliittisen aktivismin aalto on kuitenkin tuonut merkittäviä rakenteellisia muutoksia Kanadan poliittiseen ympäristöön. Seuraavana vuorossa saattaa olla tiedemaailma. Inuit Tapiriit Kanatami (ITK) on inuitteja liittovaltiotasolla edustava järjestö. Vuonna 2018 se julkaisi National Inuit Strategy on Research -nimisen strategian, jonka tarkoituksena on lisätä inuittien päätösvaltaa kotimaassaan tapahtuvasta tutkimuksesta.

"Akateeminen yhteisö tapaa pitää itseään valistuneena ja edistyksellisenä", toteaa Nainista kotoisin oleva ITK:n presidentti Natan Obed. ”Sitten me inuitit tulemme tiloihin, jotka ovat täynnä muita kuin inuitteja, ja toteamme: ’Anteeksi, mutta olette jäljessä aikaanne.’”

ITK:n mukaan yksi suurimmista epäkohdista liittyy tutkimusrahoitukseen. Koska inuitit ovat harvoin edustettuina valtion tai yliopistojen rahoituselimissä, rahoitus on vinoutunut voimakkaasti luonnontieteiden suuntaan. Inuittien keskeisimmät huolenaiheet sijaitsevat kuitenkin yleensä yhteiskuntatieteiden piirissä.

Nunatsiavut Research Centre (NISR) -tutkimuskeskus on yksi kolmesta inuittien omistamasta tutkimuslaitoksesta Kanadassa. Yksi sen päätavoitteista on korjata edellä mainittuja epäkohtia. Tutkimuskeskus sijaitsee tavallisessa kaksikerroksisessa toimistorakennuksessa, jonka vieressä on Nainin ainoa hotelli ja ravintola. Keskuksessa on toimistoja, kaksi pientä laboratoriota, keittokomero ja yleiset tilat sekä yöpymistilat. Sen menestys on kulkenut käsi kädessä Nunatsiavutin poliittisen autonomian kanssa.

Carla Pamakin mukaan moni NISR:n tavoitteista on jo saavutettu Nunatsiavutissa. ”Ja täällä tapahtuneilla asioilla on ollut vaikutusta myös kansalliseen strategiaan”, hän toteaa.

Mitä jään ympäröimä maailma merkitsee inuiteille 

SmartICE:n menestys on suureksi osaksi tutkimuskeskuksen ansioita, eikä tapaus ole ainoa laatuaan. McGill Universityn apulaisprofessori Bruno Tremblay tutkii merijäämekaniikkaa ja vierailee Nainissa säännöllisesti tutkimassa tuulen ja vuoroveden vaikutusta rannikkoon tai merenpohjaan kiinnittyneeseen kiintojäähän.

Hänen tutkimuksessaan käytetään poijuja, joiden avulla pyritään kehittämään tarkempia merijään ennustemalleja. Hän jakaa tutkimusdatansa paikallisten ihmisten kanssa ja konsultoi heitä poijujen sijoittamisesta, jotta datasta olisi hyötyä kummallekin osapuolelle. ”Tieteellisesti kiinnostavia kysymyksiä löytyy riippumatta siitä, mihin poijut sijoitetaan, joten pyrimme panemaan heidän tarpeensa etusijalle”, Tremblay sanoi. Tremblay työskentelee säännöllisesti Joey Angnatokin kanssa, joka on kalastaja, yleismies ja osa-aikainen kansalaistieteilijä. Angnatok auttaa muualta tulevia ymmärtämään edes osan siitä, mitä jään ympäröimä maailma inuiiteille merkitsee. Hän kertoo vieraille historiasta ja tapahtumista sekä perheistä, joilla on yhteys tiettyihin saariin, lahtiin tai muihin paikkoihin.

Angnatok toimii vapaaehtoisena etsintä- ja pelastuspartiossa, joten hän tuntee jäällä liikkumisen riskit erittäin hyvin. Hänellä olikin tärkeä rooli SmartICE:n pilottivaiheessa, sillä hän auttoi etelästä saapuneita tutkijoita tutustumaan ympäristöön, asensi poijuja paikoilleen ja tarkisti niitä.

"Olen aina ollut vähän sellainen tiedenörtti", Angnatok sanoi. ”Jutellessani yhteisön vanhimpien kanssa he sanoivat: ’En ole nähnyt reikää tuossa kohtaa jäätä koskaan aikaisemmin. Mitäköhän se tarkoittaa?’ Sitten puhuin asiasta tutkijoiden kanssa. He selittivät veden suolapitoisuudesta ja muista seikoista. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää itsekin, miten asiat vaikuttavat toisiinsa.”