Girjegumpi
Pysäyttävä taide

”Vältän termiä ’dekolonisaatio’ ja minun on vaikea samaistua termiin ’alkuperäisyhteisö’. Olen pienestä pitäen kokenut olevani saamelainen, kun taas alkuperäiskansojen käsite on vain lainsäädännöllinen ja poliittinen luomus. Monet tämänkaltaiset termit ovat lähtöisin kolonisaatiosta itsestään. Ne voivat olla tarpeellisia poliittisessa keskustelussa, mutta niitä käytetään usein yksinkertaistavasti ja lokeroivasti,” selittää arkkitehti ja taiteilija Joar Nango. Hän on kotoisin Saamenmaasta, saamelaisten perinteiseltä asuinalueelta.

Kirjoittanut Susanne Hætta

Tromsøssa asuvaan Joar Nangoon yhdistetään usein juuri ne termit, joita hän pitää ongelmallisina. Hän on kiertänyt nyt pari vuotta Girjegumpi – saamelaisen arkkitehtuurin kirjasto - näyttelynsä kanssa ympäri Kanadaa ja Saamenmaata. Tällä hetkellä näyttely vierailee Norjan kansallismuseossa Oslossa. Näyttely elää kiertäessään paikasta paikkaan: se muuttuu, kun siihen lisätään aina uusia kirjoja ja esineitä. Näyttely käsittelee termejä, jotka ovat keskeisiä paitsi nykytaiteessa, myös kulttuurissa, politiikassa ja museotieteessä.

Lumi tuiskuaa ympärilläni, kun saavun Kaarasjoelle jäätävän kylmänä päivänä maaliskuussa 2021. Girjegumpi-näyttely on esillä Sámi Dáiddaguovddášissa (Saamelaisen nykytaiteen keskus). Sana girgejumpi koostuu kahdesta pohjoissaamelaisesta sanasta: girje, joka tarkoittaa kirjaa, ja gumpi, joka on pieni, suksilla kulkeva vaunu, jota käytetään sadonkorjuussa sekä silloin, kun saamelaiset paimentavat porojaan uusille laidunmaille. Meni Joar näyttelynsä kanssa sitten Kanadaan, Osloon, Harstadiin tai minne vain, käyttää hän sieltä löytämiään resursseja muokatessaan, laajentaessaan tai supistaessaan näyttelyä. Hän toivoo, että muutkin ihmiset – eivätkä vain taiteilijat – ottavat osaa näyttelyn muokkaamiseen. Kaarasjoella girjegumpi on siirtynyt vaunusta yhteen taidekeskuksen huoneista. Siellä on paitsi kirjoja, myös erilaisia esineitä, joita Joar on saanut tai luonut matkansa aikana. Lempeä valo lankeaa hyllyllä olevasta isosta lampusta, jonka varjostin on tehty pallaksennahasta. Sen ympärillä kankaan- ja nahanpalat, korit, puunpalat ja muut määrittelyä kaihtavat esineet kilpailevat katsojan huomiosta. Määrittelisin Joar Nangon ehdottomasti nomadikeräilijäksi, sillä se on olennainen osa hänen taiteellista tuotantoaan.

Olen innoissani, kun pääsen keskustelemaan Joarin kanssa teoriastani – tai ehkä näkemyksestäni – saamelaisista, jonka oletan olevan yleinen näkemys valtavirtakulttuurissa ja jossa uskon olevan jotain perää.

Joar Nango | © Susanne Hætta Meidän ainutlaatuinen siteemme luontoon sekä alkuperäistietämyksemme tarkoittavat, että me saamelaiset osaamme käyttää luonnonvaroja kestävästi. Tämä tieto ja ajattelutapa oli elossa vain sukupolvi sitten.

Tuo on totta, mutta saamelaiset eivät ole ainoa ryhmä, joka voi sanoa olevansa yhteydessä villiin luontoon. Monet alkutuotannossa, maa- ja metsätalouden parissa työskentelevät eri puolilla Norjaa ajattelevat samoin kuin saamelaiset luonnonvarojen käyttämisestä ja elävät harmoniassa luonnon kanssa. Pitää myös muistaa, että on olemassa saamelainen keskiluokka, joka asuu kaupungeissa ja joka on jo unohtanut tämän tietämyksen. Saamelaisia on moneen junaan, joka on auttanut meitä saamaan poliittista vaikutusvaltaa. Monet niistä, joista myöhemmin tuli saamelaisia poliitikkoja ja jotka vaikuttivat suuresti yhteiskuntaan, jättivät perinteiset tavat, muuttivat koulutuksen perässä ja siirtyivät pois luonnosta. Osa heistä oli saamelaisaktivisteja Alta-kiistan aikaan. (Editoijan huomio: vuonna 1970 saamelaiset ihmisoikeusaktivistit, luonnonsuojelijat ja maanviljelijät protestoivat Altajokeen suunniteltua vesivoimalaa vastaan. Protestit eivät estäneet voimalan rakentamista mutta nostivat saamelaisten oikeudet keskustelunaiheeksi ja johtivat Norjan saamelaiskäräjien perustamiseen.)

Palataan käyttämiisi termeihin ja tapaan, jolla käsittelet saamelaisia töissäsi.

Pyrin luomaan upouusia sanoja työssäni saamelaisen arkkitehtuurin parissa. Minusta on vapauttavaa välttää sellaista kapulakieltä kuin ’kestävyys’ tai ’alkuperäiskansojen tietämys’ – ne ovat minusta erittäin latautuneita. Sen sijaan keksin mieluummin uusia termejä, kuten indigenuity (indigenous, alkuperäinen + ingenuity, kekseliäisyys). Sanasta on mielekkäämpää ja mielenkiintoisempaa puhua, koska olen luonut sen itse, voin käyttää sitä vapaammin. Kuraattorit etsivät asioita, joita he voivat kuvailla ulkopuolelta holistisesti tai holistisena kosmologiana – mitäpä muuta tuo on!

Termit nomadismi ja uudelleenasuttaminen nähdään usein synonyymeinä. Mutta minä käytän termiä nomadismi hyvin eri tavalla. Minulle se kumpuaa kulttuurisesta ymmärryksestä, joka syntyy saamelaisen arkkitehtuurin opiskelusta. Nomadismi on kyky nähdä potentiaalisia rakennustarpeita missä vain oletkin. Saatat kysyä itseltäsi, onko tämä kestävää, mutta ’kestävyys’ on geneerinen, merkityksetön sana. Vähän samalla lailla kuin termi ’dekolonisaatio’ perustuu kolonialismin käsitteeseen. Termin käyttäminen on kuin hyväksyisi sen ja kumartaisi sen edessä.

Kolonialismin karistaminen on kuin riisuisi oman nahkansa. Miten voisimme saada sanan ’dekolonisaatio’ merkitsemään jotain?

Meidän pitää luoda uusia termejä. On mielenkiintoisempaa keskustella ’rematriaatiosta’ tai feminismistä osana muutosprosessia ja siitä, miten muut tavoitteet voidaan sisällyttää voimatasapainon muuttamiseen. Tästä kaikessa on kyse. ’Alkuperäistää’ vaihtoehtona ’dekolonisaatiolle’. Kukaan ei sano ’saamelaistaa’. Kukaan ei uskalla, mutta miksi ei?

Joten ’saamelaistaminen’ on ’norjalaistamisen’ vastakohta?

Ympäristömme ei ole valmis tähän. Meidän täytyy käyttää voimavarojamme ja kulttuurimme erikoispiirteitä luomaan uusia tiloja, kuten tämä arkkitehtuurikirjasto. Meidän täytyy myös käyttää sitä tietämystä, jonka saamme duodjeistamme (perinteiset, holistiset ja esteettiset saamelaiset käsityötaidot), nomadismistamme ja arkkitehtuurisen historiamme indigenuitystä. Meidän pitää myös hyödyntää taiteessamme ilmenevää uudempaa tapaa tarkastella alkuperäiskansojen filosofiaa. Mutta voimme valita tarinamme. Minusta tämä näyttely on hyvä tapa vastata siihen, mitä dekolonisaatio yrittää olla, mutta ei minun tarvitse kutsua sitä ’dekolonisaatiokirjastoksi’ – se on girjegumpi.


Jatkamme keskustelua ja päädymme puhumaan girjegumpin kirjoista. Osoitan, mitkä kirjoista omistan itse, ja suosittelen Joarille muutamia teoksia. Maailma on täynnä alkuperäisarkkitehtuurista kertovia kirjoja. Girjegumpi sen sijaan on aina kasvava, elävä kokoelma, joka ei kategorisoi: hyllyissä on kirjoja saamelaisuudesta ja alkuperäistaiteesta, duodjeista, queer-tutkimuksesta, runoudesta ja monista yhteiskuntatieteiden aloista. Joar ja minä selailemme kirjoja. Hän lukee pätkiä, joissa pääsee näkemään vanhentuneita asenteita saamelaisia kohtaan ja sitä, miten kolonialistit kuvailivat alkuperäiskansoja. Pallaksennahkalampun lempeässä valossa muutumme itse taideteoksen osaksi. Uusia oivalluksia, uutta tietoa… kasvavaa uteliaisuutta. Ja tämän kaiken on tehnyt mahdolliseksi ennen kaikkea nämä kohtaamiset ihmisten välillä: avointen, luovien ja uteliaiden ihmisten, jotka ovat astuneet girjegumpiin.