Mukkulan kirjailijakokous on instituutio Kirjallisuutta, saunaa ja jalkapalloa

Mukkulan kartano
Mukkulan kartano | Kuva: Jari Laukkanen

Kirjailija Alva Gehrmann vieraili tapahtumassa juhannuksen alla.

Mahtoivatko Günter Grass, Hans Magnus Enzensberger ja Herta Müller hypätä täällä puolialastomina järveen? Mukkulassa kello on kymmenen illalla. Seisomme pyyhkeisiin kääriytyneinä oluttölkit kädessä terassilla ja katselemme kirjailijakollegoiden menoa jääkylmään Vesijärveen. Pilvet kuvastuvat järven pintaan, kylmä tuuli ajaa aaltoja rantaan ja huuhtoo uhkarohkeat pian takaisin. Sitten palaamme saunan lämpimään.

Jo vuodesta 1963 lähtien suomalaiset ja ulkomaiset kirjailijat, runoilijat ja toimittajat ovat joka toinen vuosi kokoontuneet juhannuksen alla tänne Lahden liepeille keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kylmän sodan aikoihin Suomi oli idän ja lännen kirjailijoille neutraali paikka lähentyä toisiaan. Tapahtuman tämänkertainen motto „Writing as a Balacing Act“ (suomeksi „Kirjailija tasapainotaiteilijana“) ei ole erityisen poliittinen.

Tapahtumaan on 27. Lahti International Writers’ Reunion (LIWRE) – festivaalin kutsusta saapunut yli 60 kirjailijaa 20 maasta – esimerkiksi Brasiliasta, Kanadasta, Japanista, Serbiasta, Iso-Britanniasta, Virosta, Sveitsistä ja Etelä- Afrikasta. Viiden päivän ajan maailma on vieraana vasta remontoidussa Mukkulan kartanossa ja sen laajalla piha-alueella, johon ilman muuta kuuluu myös kaksi saunaa (olemmehan toki Suomessa); toinen miehille, toinen naisille. 

Istumme vierivieressä hikipisaroiden valuessa hitaasti pitkin ihoa. Harvoin pääsevät kirjailijanaiset niin lähelle toisiaan. Kreikkalaiselle Katerina Iliopouloulle kerta ”hikimajassa” on ensimmäinen. Suomalaiset kollegamme, muiden muassa Katariina Vuorinen, joka osallistui vuoden 2014 Goethe-projektiin „Schweiß & Poesie“ (Hikeä & Runoutta), näyttävät perinteisiä lauluja laulaen kuinka rentoutua suomalaiseen tapaan.

Myöhemmin tapaamme ulkona miespuoliset kollegamme, jotka esittelevät tatuointejaan (hämmästyttävän harvoilla oli niitä) ja näemme kuinka aurinko hitaasti laskee. Pää on pyörällä päivän keskusteluista ja olut koettaa sekoittaa sitä vielä lisää.

„Monet ulkomaalaiset ovat yllättyneitä siitä kuinka vapaamuotoista saunominen täällä on“, sanoo Stefan Moster, joka osallistuu LIWREen nyt toista kertaa. Hän on saksalainen kääntäjä ja kirjailija, joka on asunut Suomessa yli 13 vuotta.  „Saunan jälkeen on mukava ja puhdistautunut olo, mikä on eduksi kommunikoinnille ja tapaamisille.“

Lauantai-ilta sopii siis hyvin LIWRE-tapahtumaan virittäytymiseen. Päivittäin on useita kirjailijatapaamisia.  Valkoisen teltan keskustelut ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja maksuttomia.  Vain harvoin vieraat pääsevät niin lähelle kirjailijoita kuin täällä.

Jotkut kutsutuista kirjailijoista ovat saaneet pyynnön laatia alustuksen kokouksen aiheesta.  Jotkut heistä keskittyvät puhumaan itse kirjoittamisesta ja suhteestaan omakustanteisiin ja e-kirjoihin. Stefan Moster sen sijaan käsittelee esitelmässään myös kirjailijoiden poliittista vastuuta. Hän kokee velvollisuudekseen käsitellä julkisessa puheessaan Euroopan pakolaiskatastrofia. Ja antaa ajatuksia siitä kuinka valtio tai kirjailija voisivat ottaa siihen kantaa. Hän kysyy: Pitäisikö asia ottaa romaanin aiheeksi? Esitelmän jälkeen aiheesta syntyy keskustelua yleisön kanssa.

LIWREn tapaamisissa ei ole hierarkioita sen enempää kuin saunassakaan.  Yleisö voi osallistua keskusteluun – ja se käyttää mahdollisuutta hyväkseen alusta pitäen. Günter Grasskin osallistui tapahtumaan vuonna 1981 ja seisoskeli lopulta Margaret Atwoodin kanssa Mukkulan komeiden tammien katveessa. Hans Magnus Enzensberger on vieraillut tässä erilaisessa kirjailijakokouksessa kokonaista kolme kertaa – viimeksi 1991, jolloin hänen sanotaan olleen yksi aktiivisimmista keskustelijoista; yhdessä virolaiskirjailija Rein Raudin kanssa, joka hänkin tarttui usean kerran mikrofoniin.

Brittikirjailija Anna Davis kertoo kokemuksistaan kirjoitusakatemian johtajana sekä kirjallisuusagenttien ja kustantamojen merkillisestä trendiaiheiden metsästyksestä. Davis kertoo omasta luomiskriisistään ja uuden teoksen julkaisemiseen liittyvästä pelosta. Hän muistuttaa, että useimmat hänen tuntemistaan kirjailijoista ovat herkkiä ja epävarmoja ihmisiä. Jotkut heistä sanovat jopa vihaavansa kirjoittamista. Ja kuitenkin jatkavat. „Suuret kirjailijat ovat usein ihmisiä, joille kirjoittaminen on kamppailua, jatkuvaa tasapainottelua.“, kertoo Davis ja lopettaa puheensa sanoihin „ja se, ystäväni, on köysi, jossa minä roikun kiinni.“

Koska festivaalialue sijaitsee Lahden kaupungin ulkopuolella, olemme me, tänne tulleet suomalaiskustantajat ja innostunut järjestäjäporukka miltei koko ajan pelkästään keskenämme. Näin oppii pian tunteman hyvin jotkut kirjailijakollegoistaan ja heidän ominaisuuksistaan. Yksi polttaa liikaa, toinen alkaa sulaa vasta vahvassa humalassa, joku käy välillä harjoittamassa taijitä rannalla, kun minä taas pidän taukoa mökissäni järven rannalla.  Vaikka puhun mielelläni ja pidän kirjailijoista, niin joskus minut valtaa ihmiskrapula. Ja tarvitsen vähän rauhaa.

Lukuisten tapaamisten ohella ohjelma jatkuu myöhään yöhön – Lahden kaupunginjohtajan vastaanotto, Open-Mic -ilta ja huipennuksena kansainvälinen runoilta Sibelius-talossa. Ranskalainen Aurélia Lassaque ihastuttaa laulettavilla, oksitaniankielisillä runoillaan, islantilainen Eiríkur Örn Norðdahl yllättää yleisön vitsikkäällä kielirunoudellaan ja eteläafrikkalainen Marlene von Niekerk esittää lennokkaita säkeitään afrikaansiksi.

Maanantai-illan esiintymiset ovat vasta lämmittelyä legendaariselle jalkapallo-ottelulle „Suomi vastaan muu maailma“. Marlene, hänen kumppaninsa ja minä tyydymme kannustamaan kovaäänisesti kansainvälistä joukkuetta. Brittiläinen Anna Davis ja sveitsiläinen Jonas Lüscher, joka asuu Saksassa ja on niittänyt kansainvälistä mainetta palkitulla esikoisromaanillaan „Frühling der Barbaren“, uskaltautuvat sen sijaan Mukkulan nurmelle. Islantilainen Norðdahl käyttää tavaramerkkiään mustaa hattua jopa pelatessaan ja ottaa sen päästään vain pukkauksen ajaksi. Vaikka tiimimme tapa laittaa itsensä likoon tekee vaikutuksen, voittavat suomalaiskollegat ansaitusti 7:4. Todennäköisesti. Sillä kukaan ei ole pitänyt kovin tarkkaa lukua.

Keskustelussa Marlene van Niekerkin kanssa tulemme siihen tulokseen, että LIWRE on eräänlainen koe. Lopuksi tämä eteläafrikkalainen toteaa kokeen olleen joka tapauksessa onnistunut. „Tuloksena vahvistetut ihmisverkostot ja ideoiden synergia“, hän sanoo. Hänen kotimaassaan vastaavanlainen festivaali sujuisi varmasti vähän toisella tavalla – jo senkin takia, että sikäläisessä yhteiskunnassa on paljon luokkaeroja ja hierarkioita. Apartheidin haavat eivät ole vielä läheskään arpeutuneet, kertoo Van Niekerk. Hänen mieleensä jäivät varsinkin Norðdahlin virtuoosimaiset runot ja keskustelut Jonas Lüscherin kanssa. „Lüscherin projektit, hänen henkilökohtainen toimintansa ja kirjailijoiden poliittista vastuuta koskevat näkemyksensä inspiroivat minua.“

Lüscherkin ylistää henkilökohtaisia keskustelujaan Van Niekerkin kanssa ja muistelee Mosterin esityksen antamia ajatuksia. Tämä sveitsiläiskirjailija on jo itse kirjoittanut esseitä pakolaisdraamasta.  Hänen puolestaan tapaamiset olisivat voineet rauhassa olla poliittisempia, väittelyt itsensä markkinoinnista eivät häntä kiinnosta. „Sauna sen sijaan on yhtä hieno asia kuin polttaminen“, sanoo Lüscher. „Sen täytyisi olla mukana jokaisen kirjallisuustapaamisen ohjelmassa.“

Anna Davis päivittää myöhemmin Facebook-sivulleen päivien 
Mukkulassa olleen hänelle valtaisa elämys. Hän uskoo taas muistavansa miksi aikoinaan alkoi kirjoittaa ja yrittää nyt saada selville kuinka voisi ryhtyä touhuun uudelleen.