Sain kuulla Art Fair Suomesta ensimmäistä kertaa marraskuussa 2018. Olin MUU Gallerian toimistossa ja liitutaululle oli kiinnitetty seuraava viesti:
Kuva: An Paenhuysen
Pidän pienistä asioista: pikku ajatuksista, mikrotarinoista, saarista. Mutta keskusteltuani MUU kirjoittaa -työryhmän kanssa tulevasta Art Fair Suomesta 2019 päätimme julkaista taidelehden, mikä oli iso ajatus.
Foto: An Paenhuysen
Foto: An Paenhuysen
Taidemessut ja taidekriitikot eivät tunnu sopivan yhteen. Kohtaamiset päättyvät useimmiten Top 10 kojua -listauksiin ja pohdintoihin taiteen viimeisimmistä suuntauksista. ”Voiko asia olla toisin?” kysyimme itseltämme, ja joimme kahvia.
Ideoita lehteen keräsimme muutama kuukausi myöhemmin huhtikuun 2019 loppupuolella MUU Kaapelissa järjestetyssä työpajassa. Ulkona kalastajat kalastivat silakkaa ja sisällä kirjoittajat hoitivat omia hommiaan.
Kuva: An Paenhuysen
Keskustellessamme seinillä olevista taideteoksista Minka ja John tunnustivat olevansa ”postikortti-ihmisiä”. John kirjoitti tarinan yhdestä postikorteistaan, jossa on Pyhä Alex, 70-luvun Toronton katujen kuuluisuus. ”Törmäsin häntä esittävään postikorttiin soholaisessa kirjakaupassa taidekoulun retkellä New Yorkiin. Mustavalkoisessa kuvassa hän istui ovenpielessä Yonge Streetillä. Kuva oli arvoituksellinen, sillä hän itse piteli siinä postikorttia. Hän piteli kädessään täsmälleen samaa kuvaa kuin minä.”
Kuva: John Gayer
Yasushi Koyama ei ilmestynyt paikalle toisena päivänä, mutta lähetti sen sijaan kissansa. Kissoja päätyi myös taidemessuille.
Kuva: Arsalan Mohammad
Työpajan kolmantena eli viimeisenä päivänä oli aurinkoista ja puut puhkesivat äkisti kukkaan. Purjelautailijat ilmestyivät vesille. Minulle kerrottiin, että Suomen kesät ovat lyhyitä. ”Kesä oli mukava, nautin koko päivästä”, Liisa nauroi.
Kuva: An Paenhuysen
Suomeksi voi sanoa: ”On se ilmoja pidellyt”. Tämä ei tarkoita, että sää olisi ollut hyvä tai huono, kunhan aloittaa keskustelun. Lehdelle valitsemamme nimi on samanlainen: NÄET. NÄETkään ei tarkoita juuri mitään ja on vaikea kääntää. Sama pätee usein hyvään taiteeseen.
Kuva: An Paenhuysen
Tänä vuonna Art Fair Suomen teemana oli Italia. Niinpä kysyin lehden kakkosnumeroa varten milanolaisen Cose Cosmichen Silvia Helliltä ja Helga Franzalta: ”Mitä katseen kohdistaminen Italiaan voi paljastaa?” Silvia ja Helga vastasivat: ”Emme voi sanoa ennen kuin katseet kohdistetaan Suomeen!”
Kuva: An Paenhuysen
Iso osa taidemessuja on ihmisten kohtaaminen. Suomessa ei käytetä sanaa ”networking” vaan ”mingling”, joka on paljon hurmaavampaa ja kuulostaakin suomalaiselta.
Photo: An Paenhuysen
Tapasin sisäänkäynnillä taiteilija-kirjailija Rita Leppiniemen, joka on myös NÄETin koordinaattori. Hän oli matkalla äänityöpajaan.
Photo: Arsalan Mohammad
Tapasin myös mäyräkoira Marcellon saapuessani kaapelitehtaalle. Hänen seurassaan oli taiteilija Elina Brotherus, jonka teos koristaa kaikkia Art Fair Suomen 2019 lehtisiä ja julisteita.
Photo: Blindman
”Esteettinen väsymys” on yleistä taidemessuilla vieraillessa: visuaalinen sietokyky venyy niin äärimmilleen ettei enää näe mitään – ainakaan taidetta. Ehkä Marcel Duchampin taidelehti The Blind Man viittasi tähän ilmiöön ilmestyessään vuonna 1917 Independents-näyttelyn tiimoilla New Yorkissa.
Mutta saatavilla on myös ”tuo kipinä, jota jahtaamme ja harvoin löydämme”, kuten Art Fair Suomen kirppiksen kuraattori Katie Lenanton sitä kutsuu.
Minulla kipinöi japanilaisjohtoisen taideorganisaatio The Room Below'n tiloissa, jossa oli esillä Shinji Yamashitan kirjeitä. Yamashita elää hoitokodissa, jonka henkilökunta tuskailee, kuinka lähettää kirjeitä osoitteisiin, joita ei pysty lukemaan.
Foto: An Paenhuysen
Tuli vasta jälkeenpäin mieleen, että olisi pitänyt kysyä kirjeen hintaa. Hinta ei nimittäin välttämättä olisi ollut paha, mikä on Art Fair Suomen parhaita puolia.
Ja lehtemme? Sen voit ladata ilmaiseksi täältä!
