Matthias Göritz

Matthias Göritz Kuva: Matthias Göritz

Vuonna 1969 Saksan Elmshornissa syntynyt kirjailija, lyyrikko ja kääntäjä Matthias Göritz on opiskellut Pariisissa, Moskovassa ja Hampurissa. Hänen ensimmäinen kirjansa Loops (runoja) ilmestyi 2001. Tämän jälkeen on ilmestynyt muita runoteoksia, kertomuskokoelmia ja romaaneja, viimeksi Tools (runoja, 2012), Träumer und Sünder (romaani 2013) ja Shanghai Blues (kertomus, 2015). Hänen uusinta romaaniaan Parker (2018) on ylistetty Saksan kulttuurilehdistössä.

Göritz on kääntänyt etenkin englannista (mm. John Ashbery, Rae Armantrout ja Mary Jo Bang) ja sloveniasta (mm. Aleš Šteger ja Boris Pahor), osallistunut intermediaalisiin projekteihin, kirjoittanut näytelmiä ja kamarioopperan Irres Licht (yhdessä Uwe Dierksenin kanssa, 2014). Hän on toiminut runouden dosenttina ja vierailevana dosenttina Saksassa, Sloveniassa, Puolassa ja USA:ssa.

Göritz on saanut työstään useita palkintoja, mm. Hamburger Literaturpreis 2000, Mara Cassens Preis 2005, Baijerin radion Wortspiele-festivaalin tuomariston palkinnon 2006, Haiku-Warszawa –kilpailun pääpalkinnon 2008, Robert Gernhardt –palkinnon 2011 ja ensimmäisenä kirjailijana 2015 William Gass Award -palkinnon. Hän asuu Offenbachissa ja St. Louisissa ja on ollut syksystä 2015 usein Tarabya-kulttuuriakatemian vieraana Istanbulissa, missä hän tekee tutkimuksia uutta romaaniaan Die Sprache der Sonne (Auringon kieli) varten. Sen tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Turkkiin.

Matthias Göritz opettaa St. Louisissa Washingtonin yliopistossa opintolinjalla International Writers Track.

Matthias Göritz työskenteli syys/lokakuussa 2018 Helsingissä Goethe-Institutin residenssikirjailijana ja esiintyy mm. Goethen lukupiirissä romaanillaan Parker.

Suomen-päiväkirja

- runoa lukiessa -

Ins. Bach – mies
on valmistautunut
avaa
runot:
 
Hiljaa viheriöi lehmus
kesällä
, mutta sama
sana lentää ulos kaupungeista
värisee hullun lailla, on
puolipäivä
 
voiko täällä todella kirjata itsensä?
sehän oli vain synkeä runo Saksasta

sirpaleiden alta nousee
linnun piinattu siipi
ei mikään satu
 
Illmarisesta, Ainosta
Väinämöisestä
ei mikään aikahyppy
 
Ingeborgin kirjoittamia rivejä. Mutta
ne menivät
 
ja minä olen yhä täällä
se JokaNiinHaluaisi - Täällä
monien matkojen jälkeen
 
asunnossa
veden äärellä
 
Helsingissä
 
niin kuin sitä haluaisinkin:
Uudelleen kirjoittaminen on
kiduttavaa ja
 
kuin tutkimista
hutkimista
 
kävin haavaan makaamaan
tekstihaavaan, puolipäivä
 
kaikki tuo tekee
surulliseksi
 
paksu varpunen
siellä kotona
ja toinen elegantimpi vain
kivenheiton
päässä
 
kuinka helppoa on tappaa
 
ei täälläkään
parvekkeella
yksikään päänsä menettänyt enkeli etsi
hautaansa
 
kukaan ei hukkaa edes
kourallista

 
tuskaa kummulle
 
ei ole pisteitä
vain pilkkuja
 
ei ole edes tätä tekstiä
ei ole
 
mitään
vain joukko sanoja
jotka menevät toistensa päälle
 
eivät edes silmäsi
täyty kyynelistä
 
toisin sanoen: On jo puolipäivä
tuhkassa
kyyhöttää sokaistuneena valo


etsii pilvessä sanoja
täyttää kraatereita. Vaieten. Näin

tulee kesä, joka kohahataa niukassa sateessa: on
puolipäivä

tässä
 
syksyssä -
 
Sanomaton kulkee, hiljaa sanoen, yli maan: on jo puolipäivä
 
vielä minä istun
luen
 
kirjoitan
epätoivoissani
 
välirunoa
 
suomalainen varhaispuolipäivä
suomalainen varhaissyksy



Suomennos: Marjukka Mäkelä
Jouni Inkalan runoa „Paluu oletuksiin“ uudelleen lukiessa
 
 
Hyvä J.I.,
 
en minäkään ole koskaan sama ihminen
kuin se eilinen. Vähemmän saalistettava
mutta saalistajaakaan ei
kuin nimeksi. En ole enää osa
värilyhtyjen värjäämiä
keskusteluja. Ei mikään ihme. On
syksy
 
Minun kielessäni se sekoittuu sydämeen
 
Se mitä omistan valuu käsistäni
aika, hellävarainen sulka. Kyllähän sinun täytyy
käsittää, nainen sanoo, että katoavan
kielen sanat eivät kuulu
kellekään
 
Niin, sanon. Eivät. Kerran käsillä ollut
ei palaa. Yksinkertaista valoa
versoo verhojen lävitse, ainoa mikä
yhä kasvaa. Puolenpäivän maissa
 
Vääriä kertosäkeitä
joista pidän kiinni
Myös minun silmäni katsovat sinuun
 
Värssyjen alla rasahtelee yö
Haisee suolalle ja vanhalle styroxille
 
Niin kuin kaikki elämä. Jonka tunnemme
second-hand
 
yhtäkkiä avautuu japanilaisen sermin takaa
uusi minuus. Sen ajatuksenjuoksut ovat vapaita. Astu niiden sisälle, vaeltaja
 
Suomea et ole näkevä tällaisena
enää koskaan



Suomennos: Marjukka Mäkelä
Tulin sanan kautta maailmaan
Metsän halki
Kuljin aavan suon poikki
Ja kaskesin
 
Rakensin talon
Otin vaimon
Otin miehen
Hänen nimensä oli Janni
 
Talven jälkeen tuli palatsi
Kävelin joskus Talvipalatsin halki
Olin matkalla seudulle, jota yksikään eläin ei tunne
Raivasin tieni asioiden, sanojen halki
 
seudulle joka ei ole paikka
Pelkkää lunta
 
Päästin olennon pullostani
Join itseni humaliin
Kävely tuntui hankalalta
 
Matkalla seudulle, jota yksikään olento ei tunne
syön kalakeittoa ja mieleeni tulee ajatus  
lumesta
 
Paksun varpusen valtakunta on myös sellainen
Se on täällä ja syö loput mantelikakun
murut parvekkeellani
 
Kolmannen runon
on tarkoitus olla erityinen
Kolmas runo on aina  
malja rakkaudelle
 
Se on raskas
 
En enää välitä olla
mitään erityistä
Olen vain mies 
ilman kannelta
 
Kun laulan kaupassa
koska hinnat ovat liian korkeita
ei yksikään suo aukea, ei yksikään armeija vajoa
Kuokka harteillani on näkymätön
 
Janni on jättänyt minut
mumisee pieni nainen puiston penkillä
kaupunginteatterin luona olevan lahden äärellä
Aivan kuten en minäkään ei hänkään tiedä mitä sanoo
 
En enää sovittele riitoja
välttelen niitä
Tulin metsän halki
Minä päästin korkean olennon pullosta
 
Kuvittelen, että paikkani on täällä metsän keskellä
Reiässä, tuntemattomassa paikassa
Mutta Helsinkihän on kaupunki, mutisee nainen
Niin, olet oikeassa. Mutta en puhu siitä.
 
Kaikki mitä olin oli lainaa
Ja nyt palautan sen
Myös nämä sanat
Myös tämän kirjan
 
tämän talven alussa
Ehkä se on onnea, Paavo Haavikko
Sinä, joka kiipeilet patsaiden päälle
Minä turisti
 
Me molemmat olemme matkalla
runoon
 
Me molemmat olemme matkalla
pois tästä runosta




Suomennos: Marjukka Mäkelä
 
sama, silti erilainen, musiikkia soitetaan ja kaikki pyörii
Mutta vain omassa päässäsi, muutoin on hiljaista
”Anteeksi”. Kieli kamppaa sinut. ”Kiitos”
Helsinki syksyllä on kuin Hampuri kesällä
pohjoista säänkestävyyttä
Sydämellisyyttä karuun vaikenemiseen asti, joka
ympäröi tanssijat, suurin osa vanhoja naisia 
ja miehiä. Olet ollut täällä viisi kertaa
mutta suomenkielisten lauseiden määrä on
käytännössä nolla. „Lapset nukkuu“, laulu
lapsille, jotka nukkuvat
takapenkillä, muistoja ystävästä
Carl-August, joka näytti sinulle Kiveä, Runebergia
Ja Rautavaaraa, Rilken 
kirjeiden lisäksi. Kuten kaikki hyvät
ihmiset on hänkin aikaa sitten kuollut. Miksi 
näemme ihmisten hyvyyden vasta, kun
he kuolevat. Vai eikö olekin näin? Kauan
odotin rakkautta. Nyt
se tulee. Runon mukana Minskistä
viisi kukkaa, jotka ostin sinulle,
kaksi puoliksi auki, kolme vielä umpinaista. Yhtä
tarkalleen on niin, että uskoin itseäni,
aina kun sanoin sinulle: Älä rakasta minua minun itseni vuoksi, rakasta minua
itsesi vuoksi. Tänä suomalaisena syksynä saa
sana koti uuden merkityksen. Juhlin
sinua kielellä. ”Kiitti”. ”Palatsi”. ”Talvi”. ”Tervi 
seks”. Sinä katsot minua. Et koskaan opi
sitä kunnolla. En. Ehkä en. Mutta tango
jatkuu. Yhden illan ajan. Yhden yön
Eikä pelkästään Helsinki




Suomennos: Marjukka Mäkelä
Viides runo on
 
(kuin valmiiksi numeroitu sinfonia
Jotain sellaista, mikä saa säveltäjän pelkäämään – da.da.da.daa
koska sitähän voisi kuolla ennen kuin se on valmis, koska
sitä ei voi olla yhtä hyvä kuin Beethoven, Bruckner, Mahler
Tšaikovski, Schubert (lyhkäisin-) tai Sibelius. Kohtalon-, Maailmanteatteri-. Niitä voisi
kutsua toisin: kaunis sinfonia, keskimmäinen. Tärkeä. Se, jolla on sanoma. Herbert
Sitä voisi myös kuolla, kun se on valmis. Nimet ovat jäykkiä
designaattoreita – Saul Kripke –, hälyä ja savua – kansan suussa –, niin, mutta
helvetti, sitähän voisi kuolla jatkuvasti, jäädä auton,
raitiovaunun alle, kuolla sisäiseen sydämen tuskaan niin että
mitä väliä? Sitä pelkäisi yhtä lailla 9:ttä, esimerkiksi, tai 15:ttä)
 
keskeneräinen. Kuten sinä. Tai minä
 
Joskus on sellainen tunne kuin koko maailma kärsisi rakkauden puutteesta
Kaikki sota, kaikki taide ja politiikka, työvimma
niin jopa tämä runo syntyisi puutteesta
 
Siinä on jotain henkilökohtaista: Taivas valkenee
kello 6:55. Taivas Helsingin yllä
 
Asemalta puuskuttaa vetojen henki
Varpuset nukkuvat
 
Sitä alkaa kirjoittaa: minun Samponi
Software Viidettä varten
 
Pelataan pikkuisen Kannibalaa. Pikkuisen
unfinished
 
Ja myös finish. Leikit monilla asioilla. Hiuksillasi
Kielellä: Mitä tämä on? Tämä on huilu.
 
Tämä on huilu. Se soittaa soolon kesken tätä runoa
 
Onko se hyvä asia? Piparmintturavut vaihtavat jossain vaiheessa sukupuolta.
Minäkin haluaisin. Olla sukupuolesta riippumaton kielen, kehon suhteen
ilmaista halun yksinkertaisesti jollekin henkilölle, Sinulle
ilman sosiaalista rakennetta. Kyllä. Mutta miten?
 
Kääntämisestä löydät vastauksen. Rauhasta
Voiton ja tappion tunteesta
rahan maailman ulkopuolelta
 
Ilosta olla ihminen eikä tilasto
Siitä, kun voi herätä muitten ihmisten
keskellä, katsella pikku taukoa pitäviä
harmaahanhia, juosta kerran lahden ympäri
 
käydä suihkussa. Se ei ole paljon
mutta mukavaa
 
mutta jostain syystä viidennen täytyy olla sellainen
 
keskeytetty, toisille liian lyhyt, toisille
liian pitkä. Eikä se ole
 
niin tärkeää. Tärkeää on
mitä ystävä sanoi
ovimaton sanoin
 
Vastaus (ja tämä on viimeinen
epäröinti) on aina rakkaus
 
Silloinkin kun ei ole mitään kysyttävää
 
Viisi kertaa olin täällä
 
 
 
 
 
Suomennos: Marjukka Mäkelä